Dragon-alus on lähes valmis miehitettyyn avaruuslentoon

Elon Musk ja Jim Bridenstine esittelivät Dragon-aluksen miehitetyn version etenemistä myöhään torstai-iltana Suomen aikaa. Tavoitteena on miehitetty laukaisu ensi vuoden alkupuolella.

Elon Muskin luotsaaman SpaceX-yhtiön tiloissa Kaliforniassa pidetyssä tilaisuudessa olivat mukana astronautit Doug Hurley ja Bob Behnken, joiden on määrä olla aluksen kyydissä sen miehitetyllä ensilennolla. Nasan päjohtajana toimivan Bridenstinen vierailu lujittaa osaltaan Nasan ja SpaceX:n välisiä suhteita.

Lennon nopea toteutuminen on Nasalle erittäin tärkeää, sillä Yhdysvallat joutuu tällä hetkellä nojaamaan Venäjän Sojuz-aluksiin. SpaceX:n Dragonin ohella Nasa rahoittaa Boeingin Starliner-aluksen kehitystä.

"Haluan sanoa asian, josta olen Elonin kanssa samaa mieltä: korkein prioriteetti on laukaista amerikkalaiset astronautit amerikkalaisilla raketeilla, ja SpaceX on iso yhteistyökumppani tässä", Bridenstine sanoo.

Yksi erityispanostusta vaatineista miehitetyn Dragon-aluksen osioista on sen laskuvarjojen kehitystyö. Nykyinen versio on järjestyksessä jo kolmas.

"Pidän edellisen version laskuvarjoja turvallisina, mutta uudet ovat parhaat, mitä on koskaan tehty. Niiden turvallisuuskertoimet ovat kaksinkertaisia Apollo-lentoihin verrattuna", arvioi Musk.

Yhtenä keskustelunaiheista oli miehittämättömän Dragon-aluksen räjähdys moottoritestissä 20. huhtikuuta. Vaikkei kukaan loukkaantunut onnettomuudessa, oli räjähdys iso isku aluksen kehitykselle ja hidasti sitä noin puolella vuodella. Muskin mukaan polttoaineen paineistukseen liittynyt ongelma on nyt korjattu.

"Asia, jossa SpaceX on erittäin hyvä tai ehkä paras, on iteratiivinen, nopeasti tehtävä muutoskehitys", huomauttaa Bridenstine. "Tämä on hyvin erilainen tapa tehdä asiat kuin muilla urakoitsijoillamme."

Ennen miehitettyä lentoa on luvassa hätäjärjestelmän testi, jossa miehittämätön Dragon-alus irrotetaan kantoraketistaan laukaisun kovimman rasituksen hetkellä. Sitten alus laskeutuu laskuvarjoillaan mereen. Tämä testi on määrä suorittaa vielä kuluvan vuoden aikana.

Eilinen lehdistötilaisuus on katsottavissa CNBC:n YouTube-kanavalla