Uusi tutkimus arvioi Maata muistuttavien planeettojen yleisyyden Linnunradassa

Tuhansia eksoplaneettoja löytäneen Kepler-avaruusteleskoopin tulokset tuottavat arvokasta tilastotietoa. Nyt julkaistiin tähän asti tarkin arvio auringonkaltaisia tähtiä kiertävien Maan kokoluokan planeettojen määrästä.

"Käytimme Keplerin löytämien planeettojen lopullista luetteloa ja tähtien tarkennettua luokittelua Euroopan avaruusjärjestön Gaia-luotaimelta", selostaa Danley Hsu Penn State Universitysta.

Kriteerinä oli 0,75–1,5 kertaa Maan kokoinen planeetta, joka kiertää emotähteään 237–500 Maan vuorokauden jaksolla. Tällaisia planeettoja arvioidaan löytyvän keskimäärin joka neljänneltä Auringon tyyppiseltä tähdeltä.

Kepler-avaruusteleskooppi laukaistiin Aurinkoa kiertävälle radalle vuonna 2009. Alus toimi päätehtävässään vuoteen 2013 asti. Jatkoajallaan Kepler teki havaintoja heikommin suunnattuna. Alus poistettiin käytöstä lopullisesti viime vuonna.

Kepler käytti kartoituksessaan niin kutsuttua ylikulkumenetelmä, joka paljastaa erityisesti lähellä emotähtiään kiertäviä suuria planeettoja. Todennäköisyys, että satunnaisessa suunnassa oleva tarkkailija pystyisi havaitsemaan Maan ylikulun Auringon edestä, on vain prosentin suuruusluokkaa. Tämän vuoksi tilastot maankaltaisten planeettojen esiintymisestä eivät vielä ole kovin luotettavia.

Aiheesta lisää Penn State University (englanniksi)