Nuoreen Jupiteriin saattoi törmätä 10 kertaa Maata massiivisempi planeetta-alkio

4,5 miljardia vuotta sitten tapahtuneen nokkakolarin jäljet näkyvät yhä. Nature-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan suuri törmäys selittäisi yllättävät mittaustulokset Jupiterin sisustasta.

Nasan Juno-luotaimen havaintojen mukaan Jupiterin ydin ei ole niin tiheä kuin oli odotettavissa. Ydin myös ulottuu oletettua laajemmalle.

"Tämä on arvoituksellista", sanoo Andrea Isella Ricen yliopistosta Yhdysvalloista. "Se viittaa, että jokin sekoitti ydintä. Siihen sopisi hyvin jättiläistörmäys."

Isella kertoo, että planeetan muodostumisteorioiden perusteella Jupiter todennäköisesti syntyi tiheänä kiveä tai jäätä sisältävänä planeettana. Myöhemmin se keräsi runsaasti kaasua samasta protoplanetaarisesta kiekosta, joka synnytti Auringon.

Tuhannet tietokonesimulaatiot osoittivat, että nopeasti kasvava Jupiter olisi voinut häiritä lähellään kehittyviä planeetta-alkioita. Todennäköisyys planeetta-alkion ahmaisemiselle ensimmäisten miljoonien vuosien aikana oli ainakin 40 prosenttia.

Juno-luotaimen mittaamaa nykyistä tiheysprofiilia hyödyntävässä simulaatiossa Jupiter koki nokkakolarin kymmenen kertaa maapalloa massiivisemman planeetta-alkion kanssa.

Juno laukaistiin matkaan vuonna 2011. Luotain saapui Jupiterin kiertoradalle 2016. Alus on suunniteltu luotaamaan Jupiterin sisäistä rakennetta ja magneettikenttää.

Aiheesta lisää Rice University (englanniksi)