Suomalaistutkija: Pimeä aine voi olla alkuräjähdystä vanhempaa perua

Johns Hopkinsin yliopistossa työskentelevä Tommi Tenkanen esittää pimeän aineen olevan alkuräjähdystä vanhempaa. Physical Review Letters -julkaisussa esitetty hypoteesi avaa mielenkiintoisia mahdollisuuksia maailmankaikkeuden kehityksen tutkimiseen.

"Tutkimus paljasti uuden yhteyden hiukkasfysiikan ja tähtitieteen välillä", Tenkanen selittää työnsä tuloksia.

"Mikäli pimeä aine koostuu uusista hiukkasista, jotka syntyivät ennen alkuräjähdystä, ne vaikuttavat galaksien jakaumaan taivaalla ainutlaatuisella tavalla. Tätä yhteyttä voidaan käyttää myös paljastamaan niiden olemus ja tekemään päätelmiä ajasta ennen alkuräjähdystä."

Tenkasen mukaan monissa hiukkasfysiikan kokeissa olisi pitänyt jo näkyä merkkejä pimeästä aineesta, mikäli se olisi jäännettä alkuräjähdyksestä.

Pimeän aineen arvioidaan muodostavan noin 80–85 prosenttia maailmankaikkeuden massasta. Toistaiseksi alkeishiukkasia pidetään sen todennäköisimpänä esiintymismuotona.

"Emme tiedä, mitä pimeä aine on, mutta mikäli se liittyy mitenkään skalaarihiukkasiin, se voi olla alkuräjähdystä vanhempaa. Ehdotetulla matemaattisella mallilla meidän ei tarvitse olettaa uudentyyppisiä vuorovaikutuksia näkyvän ja pimeän aineen välillä. Siihen riittää ainoastaan painovoima, jonka jo tunnemme", Tenkanen lisää.

Tenkanen on Johns Hopkinsin yliopiston lisäksi teoreettisen fysiikan dosentti Helsingin yliopistossa. Hänen kirjansa Pimeän aineen arvoitus ilmestyy Ursan kustantamana lokakuussa.

Aiheesta lisää Johns Hopkins University (englanniksi)