Mars-luotain ikuisti Phobos-kuun infrapunavalossa

Mars Odyssey -alus on ottanut infrapunakamerallaan kuvia punaisen planeetan kiertolaisesta. Kuvat auttavat tutkijoita kuun koostumuksen määrittämisessä.

Nasan Mars Odyssey -luotain on ottanut tuoreita kuvia naapuriplaneettamme kuusta Phoboksesta. Läpimitaltaan noin 25-kilometrinen kuu kiertää Marsin ympäri joka seitsemäs tunti.

Mars Odysseyn THEMIS-lämpökameran kuvista tutkijat pystyvät määrittämään kuun pintamateriaalin koostumuksen ja kuvioinnin. Puolikuu-valaistuksessa erottuu paremmin pintakuviointi, täysikuu-vaiheessa puolestaan koostumus.

"Olemme tällä hetkellä hankkimassa aineistoa siitä, mitä mineraaleja pinnalla on, metallit mukaan lukien", sanoo Joshua Bandfield Space Science Institutesta.

Rauta ja nikkeli ovat kaksi näistä metalleista. Niiden määrät ja sekoittuminen muiden mineraalien kanssa voivat auttaa osaltaan selvittämään kuun alkuperää. Phobos saattaa olla Marsin kaappaama asteroidi tai muinoin planeettaan osuneen törmäyksen heitteleestä kasautunut kappale. 

Mars Odyssey on Nasan pitkäikäisin Mars-alus. Se on kiertänyt punaista planeettaa vuodesta 2001 lähtien. Phoboksen tutkimus kuuluu luotaimen uusimpiin tehtäviin ja käynnistyi vuonna 2017. 

Marsilla on toinenkin kuu, Deimos. Se on Phobosta pienempi ja kiertää ulompana.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)