Kuu menettää vettä meteori-iskujen vuoksi

Satelliittimittauksissa löytyi vapaita vesimolekyylejä Kuun ohuesta kaasukehästä. Vesihöyryä esiintyy varsinkin meteoriparvien yhteydessä. Yllättäen paljastui myös neljä uutta meteoriparvea.

Tutkimus perustuu jo käytöstä poistetun LADEE- eli Lunar Atmosphere and Dust Environment Explorer -satelliitin mittauksiin, jotka tehtiin marraskuun 2013 ja huhtikuun 2014 välillä.

Mittausjakson aikana luotain havaitsi Kuun kaasukehässä 39 vesimolekyyleillä terästettyä hiukkaspiikkiä. Näistä 29 esiintyi heti sen jälkeen kun Kuu ja Maa olivat kulkeneet vuosittain toistuvien meteoriparvien läpi.

"Suurimman osan aikaa Kuulla ei ole riittäviä määriä vettä kaasukehässään", sanoo Richard Elphic Nasasta. "Mutta kun Kuu kulki näiden meteoriparvien läpi, vesihöyryä vapautui riittävästi, jotta pystyimme tunnistamaan sen."

Vettä vapautuu mittausten perusteella vuositasolla 300 tonnia. Siitä noin 100 tonnia palaa takaisin Kuun pinnalle. Loppu katoaa pysyvästi avaruuteen.

LADEE-satelliitin aineistosta löytyi tutkijoiden mukaan myös neljä ennestään tuntematonta meteoriparvea. Nämä esiintyivät tammikuun 9. päivänä sekä huhtikuun 2., 5. ja 9. päivänä.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)