Suomalainen tähtiharrastaja oli mukana löytämässä uutta planeettaa

Netin ansiosta kuka tahansa voi osallistua tieteen tekoon. Jouni Uusi-Simola käytti yhden työpäivän verran aikaa valokäyrien analysointiin ja auttoi näin löytämään uuden planeettakandidaatin.

Torstaina ilmestyvässä Tähdet ja avaruus -lehdessä kerrotaan Jouni Uusi-Simolasta, joka sai kipinän osallistua kansalaistieteen tekoon sattumalta BBC:n uutisesta. Sen innoittamana hän perehtyi Zooniverse.org-sivustoon ja valikoi sieltä itseään kiinnostavia projekteja.

Uusi-Simola alkoi syynätä valokäyriä eksoplaneettojen toivossa. Työ tuotti noin 2 000 käyrän arvioinnit. Määrä kuulostaa valtaisalta, mutta jokaiseen meni keskimäärin vain kymmenen sekuntia. Ruudun ääressä tuli siis työskenneltyä kuutisen tuntia.

Uusi-Simola oli yhtenä ensimmäisistä tutkimassa valokäyrää, josta paljastui aiemmin tuntemattoman eksoplaneetan jälki. Hän pääsi myös mukaan tieteelliseen artikkeliin ja sai nimensä sen tekijöihin.

”Tämä on semmoinen jälki, joka jää näkyviin pitkäksi aikaa. Ehkä seuraavat sukupolvet googlettavat isänsä tai isoisänsä nimeä ja ihmettelevät, mikä tuo eksoplaneettalöytö oikein onkaan”, Uusi-Simola pohtii.

”Kunkin uuden eksoplaneetan voi löytää vain kerran, mutta löytämättömiä kohteita on vielä todella paljon jäljellä. Jospa joku muukin kiinnostuisi ja pääsisi kokemaan vastaavan elämyksen jossain muussa projektissa.”

Uusi-Simolan havainnosta kerrotaan lisää torstaina ilmestyvässä Tähdet ja avaruus -lehdessä 3/2019