Maapallon alkuainekoostumus muistuttaa huomattavan paljon Aurinkoa

Auringon ja maapallon alkuainejakauma on osoittautunut varsin yhteneväksi. Tähtien ja niiden kiertolaisten samankaltaisuutta voidaan hyödyntää myös kaukaisten planeettakuntien tutkimisessa.

Australialaiset tutkijat ovat entistä selvemmin osoittaneet, että kotiplaneettamme on aikoinaan rakentunut samoista alkuaineista kuin lähitähtemme. Olennainen ero on, että maapallolta löytyy vähemmän haihtuvia aineita, kuten vetyä, heliumia, happea ja typpeä.

Tulos ei sinänsä ole yllätys, sillä Aurinko ja kaikki sen planeetat ovat alun perin muodostuneet samasta ainekiekosta. Pienen kokonsa takia maapallo ei kuitenkaan ole pystynyt pitämään kiinni kaikista alkuaineista. Varsinkin kevyet kaasumaiset aineet ovat voineet karata avaruuteen.

Tutkimuksen tavoitteena oli auttaa muiden planeettojen koostumuksen selvittämisessä. Saadun tuloksen perusteella voidaan olettaa, että kaikki Linnunradan kiviplaneetat ovat todennäköisesti samalla tavalla kaasumaisista aineistaan irti päästäneitä versioita emotähdistään.

"Kiviplaneettojen koostumus on yksi tärkeimmistä selvitettävistä asioista, kun yritämme ymmärtää, onko planeetta elinkelpoinen vai ei", uskoo Haiyang Wang Australian kansallisesta yliopistosta.

Aiheesta lisää Australian kansallinen yliopisto (englanniksi)