Tähtivirta kattaa valtaosan eteläistä taivasta – löytyi vasta nyt

Suurimman osan eteläistä taivaanpalloa kattava tähtivirta sisältää ainakin 4 000 tähteä. Tähtivirran meitä läheinen sijainti tekee siitä erityisen mielenkiintoisen tutkimuskohteen.

Galaksimme on koti eri ikäisille ja kokoisille tähtijoukoille. Kun ne matkaavat halki avaruuden, ne ovat alttiina Linnunradan gravitaatiovoimille, jotka ajan saatossa voivat venyttää joukkoja tähtivirroiksi.

Tutkijat ovat nyt tunnistaneet eteläiseltä taivaalta uuden tähtivirran. Löytö perustuu Gaia-satellitin keräämään aineistoon.

Satelliitin havaintorajoitteiden vuoksi tutkijat pystyivät tarkastelemaan vain 200 tähteä, mutta he arvioivat virran koostuvan ainakin 4 000 tähdestä.

"Koska uusi virta käsittää suuren osan yötaivaasta, astronomit ovat katsoneet sitä pitkän aikaa. Vasta nyt he tajuavat, että se on siellä", sanoo João Alves Harvardin yliopistosta.

Tähtivirta on poikkeuksellisen lähellä meitä. Siksi se voi auttaa tähtijoukkojen hajoamisen tutkimista ja galaksimme massan mittaamista. Virran tähdiltä voidaan etsiä tulevaisuudessa myös eksoplaneettoja. Tämä on kiehtovaa tähtien yhteisen syntyperän vuoksi.

Tutkijat arvioivat tähtivirran miljardin vuoden ikäiseksi. Tänä aikana se on ehtinyt kiertää Linnunradan ympäri neljä kertaa.

Aiheesta lisää Astronomy & Astrophysics (englanniksi)