Taiteilijan näkemys Cassini-luotaimesta ohittamassa Saturnuksen renkaita. Kuva Nasa / JPL-Caltech

Saturnuksen renkaiden massa selvisi – iäksi arvioidaan vain kymmeniä miljoonia vuosia

Saturnuksen renkaiden massa on ensi kertaa onnistuttu mittaamaan suoraan. Samalla Cassini-luotaimen havainnot vihjaavat, että renkaat syntyivät vain 10–100 miljoonaa vuotta sitten.

Arvostetussa Nature-julkaisussa tänään ilmestyneen tutkimuksen mukaan kiista Saturnuksen renkaiden iästä on vihdoin saanut pisteen.

Yhtenä vaihtoehtona on pidetty mahdollisuutta, että renkaat syntyivät jo samoihin aikoihin kuin planeettakin noin 4,4–4,5 miljardia vuotta sitten. Renkaiden iän arvio perustuu kuitenkin vain epäsuoraan päättelyyn.

Cassini-luotaimen suorissa mittauksissa renkaat osoittautuivat suhteellisen kevyiksi.

Mittaustuloksen mukaan renkaiden massa on noin 40 prosenttia Saturnuksen pienen Mimas-kuun massasta. Mikäli renkaiden kappaleet koottaisiin suureksi jääpalloksi, olisi pallon halkaisija noin 180 kilometriä.

Tutkijat arvioivat, että jos renkaat olisivat miljardeja vuosia vanhoja, niiden olisi pitänyt tummua huomattavasti enemmän. Renkaiden pienkappaleet eivät pienen massansa vuoksi olisi pystyneet uusimaan pintaansa ja olemaan yhtä vaaleita kuin nyt ovat.

Todennäköistä on, että renkaat ovat aurinkokunnan mittakaavassa hyvin nuoria, vain 10–100 miljoonaa vuotta.

Renkaiden massaa päästiin mittaamaan, kun Cassini ohitti Saturnuksen läheltä sen pintaa syksyllä 2017. Tuolloin luotaimen nopeutta mitattiin huimalla tarkkuudella, joka oli alle millimetrin sekunnissa. Luotaimen sujahtaessa ellipsiradalla renkaiden ja planeetan välistä pystyttiin arvioimaan sen radan ulkopuolelle jäävän massan osuutta.

Saturnuksen renkaiden iästä on kiistelty useita vuosikymmeniä puoleen ja toiseen.

Esimerkiksi vuonna 2014 julistettiin AGU:n vuosikokouksessa niiden periytyvän 4,4 miljardin vuoden takaa, vuonna 2015 Cassinin spektrihavaintojen mukaan pientä osaa niistä pidettiin nuorena. Vuonna 2016 niiden synnyn mallinnettiin tapahtuneen jääasteroidien hajotessa.

Aiheesta lisää Berkeleyn yliopisto (englanniksi)

Pysyvä linkki
Samankaltaisia uutisia
Ladataan...
Uusin numero
Uutisarkisto