Planeettojen erikoiset radat voivat saada alkunsa varhain

ALMA-teleskoopin havainnot ovat paljastaneet kieron ainekiekon vain muutamia kymmeniä tuhansia vuosia sitten muodostuneelta tähdeltä. Löytö viittaa, että planeettojen ratojen tasopoikkeamat kehittyvät hyvin aikaisessa vaiheessa.

Aurinkokuntamme planeettojen taso on seitsemän astetta kallellaan Auringon päiväntasaajaan nähden. Poikkeamia on todettu myös eksoplaneettajärjestelmissä. Niissä voivat myös yksittäiset planeetat kiertää eri tasoissa.

Ilmiölle on ehdotettu erilaisia selitysmalleja. Yhdessä niistä tasopoikkeamat voivat seurata planeettoja synnyttävän ainekiekon vääntymisestä.

Viime aikoina kieroista kiekoista on saatu valokuviakin. On kuitenkin pysynyt epäselvänä, kuinka varhain muotopoikkeama saa alkunsa.

Nyt ryhmä tutkijoita on löytänyt hyvin nuoren vääristyneen ainekiekon, jossa on kaksi eri tasoissa kiertävää osaa. Pilven keskellä oleva tähti L1527 on vain muutaman kymmenen tuhannen vuoden ikäinen.

"Tämä havainto osoittaa mahdolliseksi, että planeettaratojen kallistuminen aiheutuisi vääntymärakenteen muodostumisesta planeettasynnyn aikaisimmissa vaiheissa", sanoo tutkimusryhmää johtanut Nami Sakai RIKEN-instituutista.

Vääntymisen syyksi Sakai ehdottaa kahta mahdollisuutta. Kyse voi olla pilven alkuperäisten virtausten epäsäännöllisyyksien säilymisestä. Vaihtoehtoisesti kiekkoa on vääntänyt tähden magneettikenttä. Lisätutkimukset ovat suunnitteilla syyn ymmärtämiseksi.

Aihesta lisää ALMA (englanniksi)