Rosetta-luotain havaitsi orastavan sokkirintaman komeetan edessä

Komeetta Churyumov-Gerasimenkon kohtaava aurinkotuuli sai sittenkin aikaan keulasokin, Rosetta-aluksen data paljastaa. Ilmiö löytyi huomattavasti lähempänä pyrstötähteä kuin oli odotettu.

Kun aurinkotuulen varautuneiden hiukkasten virta kohtaa avaruuden kappaleita, kuten planeettoja, se iskeytyy ensimmäisenä keulasokkina tunnettuun rajapintaan. 

Ilmiö on havaittu myös komeettojen ympärillä.

Rosetta-luotaimen tutkimalta Churyumov-Gerasimenkolta sitä ei kuitenkaan löytynyt, huolimatta etsinnöistä, jotka ulottuivat odotetulle sijaintialueelle yli 1 500 kilometrin päähän komeetasta.    

Luotaimen datan uusi analyysi on nyt paljastanut keulasokin. Se oli vasta muodostumassa oleva poikanen, joka sijaitsi huomattavasti odotettua lähempänä komeettaa. 

"Me lopulta havaitsimme sen noin 50 kertaa odotettua lähempänä komeetan ydintä. Se myös liikkui odottamattomilla tavoilla, minkä vuoksi alun perin se jäi huomaamatta", sanoo Herbert Gunell Uumajan yliopistosta.

Kun Churyumov-Gerasimenko liikkui lähemmäksi Aurinkoa, keulasokki on tutkijoiden mukaan tällöin saavuttanut täyden kehitysasteen. Rosetta ei kuitenkaan ollut silloin enää tutkimassa komeettaa. 

Aiheesta lisää ESA (englanniksi)