Taiteilijan näkemys tähtien muodostuksesta kaasupilvien törmättyä. Kuva Nasa / SOFIA / Lynette Cook

Tähtijoukot näyttävät syntyvän kaasupilvien törmäyksistä

Yksi tähtitieteen vastausta vaativista kysymyksistä on, mikä laukaisee tähtijoukkojen synnyn. Uusi havainto puoltaa mallia, jossa kaasupilvien yhteentörmäyksillä on tärkeä rooli.

Tähdet muodostuvat joukkoina valtavista avaruuden kaasu- ja pölypilvistä. Esimerkiksi Aurinkomme on syntynyt yhdessä jopa satojen muiden tähtien kanssa, jotka nykyään ovat hajaantuneet ympäri galaksia.

Perinteisesti on ajateltu, että painovoima on yksinomaan vastuussa tähtien synnystä. Viimeaikaisten havaintojen mukaan myös magneettikentillä ja turbulenssilla on merkitystä. Mutta mikä tekijä laukaisee prosessin?

Boeing 747 -lentokoneessa kuljetettavalla SOFIA-teleskoopilla tehtiin havaintoja avaruuden kylmästä kaasupilvestä. Tulokset näyttäisivät puoltavan mallia, jonka mukaan tähtijoukot saa alulle pilvien törmäys toisiinsa.

Havaitun kaasupilven ainejakauman ja nopeuden perusteella tutkijat pystyivät päättelemään, että pilvessä on kaksi toisiinsa törmäävää osaa. Tulos oli yhteneväinen simulaatioiden kanssa, joissa tähtijoukot syntyvät kaasun tiivistyessä törmäyksen seurauksena.

"Tähtien syntymalleja on vaikea todentaa havainnollisesti", sanoo Jonathan Tan Virginian yliopistosta. "Me olemme jännittävässä vaiheessa projektia, jossa SOFIAlla keräämällämme datalla voi todella testata simulaatioita."

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)

Pysyvä linkki
Samankaltaisia uutisia
Ladataan...
Uusin numero
Uutisarkisto