Tietokoneen vaihto palautti marsmönkijän toimintakyvyn

Marsia tutkiva Curiosity-mönkijä on taas työn touhussa. Tietokoneen vaihto sai luotaimen toimintakyvyn palaamaan.

Nasan insinöörit ovat komentaneet Curiosity-mönkijää vaihtamaan käyttämäänsä tietokonetta. Näin korjaantui ongelma, jonka takia marsmönkijä ei ole voinut tallentaa tieteellisiä havaintoja syyskuun puolivälin jälkeen.

Monissa Nasan avaruusluotaimissa on kaksi tietokonetta, joiden välillä voidaan vaihdella ongelmien sattuessa.

Alkujaan Curiosity käytti A-puolen tietokonetta. Noin viisi vuotta sitten tämä tietokone koki suuria ongelmia eikä mönkijää enää pystytty ohjaamaan. Tuolloin insinöörit vaihtoivat onnistuneesti Curiosityn käyttämään B-puolen tietokonetta. Siten luotain pystyi jatkamaan toimintaansa.

Sittemmin A-puolen tietokone on saatu korjattua. B-puolen tietokoneen ongelmien myötä Curiosity siirtyi nyt jälleen käyttämään alkuperäistä A-puolen tietokonetta.

"Tässä vaiheessa olemme vakuuttuneita, että saamme takaisin täyden toimintakyvyn, mutta vielä on liian varhaista sanoa kuinka pian", toteaa JPL:ssä työskentelevä Steven Lee.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)