'Oumuamuan yllättävä kiihtyvyys voisi selittyä auringonvalon säteilypaineella - mutta vain jos kyseessä olisi luonnottoman ohut kappale

Uusi tutkimus arvioi aurinkokunnan halki vuosi sitten kiitäneen 'Oumuamua-kappaleen yllättävää ratamuutosta. Shmuel Bialy ja Abraham Loeb analysoivat, olisiko kiihtyvyyden voinut aiheuttaa auringon säteilypaine. Tästä näkökulmasta he päätyvät käymään läpi spekulaatiota, josko kyseessä voisi olla tähtienvälinen aurinkopurje.

"Todistamme, että 'Oumuamuan muusta kuin painovoimasta johtuva kiihtyvyys voidaan selittää Auringon säteilypaineella", toteavat Shmuel Bialy ja Abraham Loeb Harvard-Smithsonianin astrofysiikan keskuksesta.

"Litteälle geometrialle ja tyypilliselle tiheydelle se antaisi ('Oumuamuan) käytännön paksuudeksi vain 0,3-0,9 millimetriä."

'Oumuamua havaittiin 19. lokakuuta 2017, kun se oli jo ohittanut Auringon hyperbelisellä radallaan ja oli matkalla poispäin Maan rataa kauempana.

Kyseessä on ensimmäinen havaittu selkeästi aurinkokunnan ulkopuolelta tullut kappale. Sen tulonopeus ilman Auringon painovoimavaikutusta oli noin 26 kilometriä sekunnissa eli hieman vähemmän kuin Maan ratanopeus.

Toinen erikoinen asia oli kappaleen pyöriessä muuttuva kirkkaussuhde 1:10, joka viittaisi siihen, että kappaleen muotosuhdekin on vähintään saman verran. Näin ollen se olisi todennäköisesti muodoltaan joko hyvin pitkulainen tai litteä.

Kesällä todettiin kappaleen tarkoista mittauksista, että sen rata oli muuttunut pikkuriikkisen jostain muusta syystä kuin painovoiman vaikutuksesta. Ensimmäisenä arviona ehdotettiin, että kappaleesta olisi purkaantunut kaasua, kuten komeettaytimistä.

Kaukoputkihavainnoissa aineen purkautumisesta ei kuitenkaan näkynyt mitään merkkejä ja useammassa tutkimuksessa komeettaselitys arvioitiin kyseenalaiseksi. Näin ollen Bialy ja Loeb lähtivät kartoittamaan toista selitystä.

Bialyn ja Loebin laskelmien mukainen ohut kappale poikkeaa muodoltaan useita kertaluokkia aurinkokunnastamme luonnollisesti löytyvistä kappaleista. Tämän vuoksi sen olisi täytynyt syntyä joko kokonaan meille tuntemattomien ilmiöiden seurauksena tai sen on oltava alkuperältään keinotekoinen.

"Keinotekoista alkuperää miettiessä yksi mahdollisuus on, että 'Oumuamua on valopurje, joka leijuu tähtienvälisessä avaruudessa irronneena kehittyneestä teknologisesta laitteistosta. Vastaavan muodon valopurjeita on suunniteltu ja rakennettu oman sivilisaatiomme piirissä", tutkijat toteavat.

Spekulaatio, että kyseessä olisi valopurje on huomattavan villi. SETI-tutkimuksen piirissä Loeb on aikaisemminkin esittänyt rohkeita hypoteeseja. On kiinnostavaa, että 'Oumuamuan valokäyrä antaa mahdollisuuden myös näin rajulle tulkinnalle, mutta tutkijoiden enemmistö olettaa edelleen kohteen olevan tavalla tai toisella luonnollinen. 

Myös Loeb itse on hyvin perillä siitä, että kyseessä on spekulaatio. "Me emme tiedä (Oumuamuan muotoa). Meillä ei ole kuvaa kohteesta. Me vain näemme kappaleesta heijastuneen auringonvalon määrän, ja teemme päätelmiä siitä", hän vastaa Tähdet ja avaruudelle. 

Toistaiseksi maapallolta on avaruuteen lähetetty vasta muutamia koeluontoisia aurinkopurjeita. Breakthrough Starshot -projektissa on ehdotettu lähitähdille lähetettäviksi laserien avulla kiihdytettyjä valopurjeita, jotka voisivat liikkua jopa viidenneksellä valonnopeudesta ja kuljettaa muutaman gramman tiedelaitteistoja.

Aiheesta lisää Tähdet ja avaruus -lehdessä no 8/2018 tai 1/2019.

Bialyn ja Loebin tieteellinen artikkeli Arxiv-palvelussa (englanniksi)

Lisätty Loebilta Tähdet ja avaruudelle saapunut vastaus ja korostusta, että kyse on spekulaatiosta.