Ryan Gosling Neil Armstrongin roolissa uuden astronauttiryhmän koulutuksessa. Kuva Universal Pictures

Tänään tulee ensi-iltaan elokuva Neil Armstrongin elämästä

Ensimmäisenä Kuussa -elokuva saa tänään Suomen ensi-iltansa. Kyseessä on tarina Neil Armstrongista ja ensimmäisestä miehitetystä matkasta Kuun pinnalle.

Elokuvan valottaa Neil Armstrongin historiallista kuulentoa ja sitä edeltäneitä tapahtumia 1960-luvulla. Tarina on kerrottu Armstrongin näkökulmasta ja se perustuu hänen viralliseen elämäkertaansa First Man – The Life of Neil A. Armstrong, jonka kirjoitti James R. Hansen.

Armstrongin saappaisiin elokuvassa astuu 37-vuotias näyttelijä Ryan Gosling.

”Armstrong liittyi mielessäni olennaisesti kuulentoihin, mutta vasta luettuani Hansenin kirjan ymmärsin, miten vähän tiesin Kuusta tai Armstrongista”, Gosling kertoo.

”Tunnetasolla olin yllättynyt saadessani tietää, miten paljon menetyksiä Neil ja hänen vaimonsa Janet kokivat sekä ennen historiallisia lentoja että niiden aikana.”

Tänään elokuvateattereihin tullut Ensimmäisenä Kuussa on koskettava draama, jonka teknisesti tarkasti esitetyt avaruuslennot tekevät vaikutuksen. Kyseessä ei silti ole kuulentodokumentti tai toimintaelokuva, vaan tositapahtumiin pohjautuva draama taiteellisilla vapauksilla.

Elokuvasta ja Neil Armstrongin elämästä on laaja artikkeli ensi viikon perjantaina ilmestyvässä Tähdet ja avaruus -lehdessä 7/2018.

Elokuvan traileri

Pysyvä linkki
Samankaltaisia uutisia
Ladataan...
Uusin numero
Uutisarkisto