Avaruuteen viedään matoja – tarkoituksena tutkia lihaskatoa

Kansainväliselle avaruusasemalle lennätetään myöhemmin tänä vuonna sukkulamatoja. Toiveena on saada selvyyttä avaruudessa tapahtuvan lihaskadon lisäksi lihasrappeumatauteihin ja ikääntymiseen.

Avaruudessa elämisellä on terveydelle haitallisia vaikutuksia, joista yksi on lihaskato. Puolen vuoden oleskelu painottomuudessa voi johtaa astronautin lihasmassan vähenemiseen jopa 40 prosentilla.

Lihaskadon tutkimiseksi Kansainväliselle avaruusasemalle lennätetään mikroskooppisia sukkulamatoja. Madot soveltuvat hyvin tutkimukseen, koska niillä on useita samoja biologisia ominaisuuksia kuin ihmisellä.

"Madot ovat, ehkäpä yllättäen, erittäin hyviä malleja ihmisen lihaksiston ylläpitämiselle", sanoo Tim Etheridge Exeterin yliopistosta. "Molekulaarisella tasolla niin rakenteellisesti kuin aineenvaihdunnallisesti ne ovat hyvin samanlaisia kuin ihmiset."

Projektin toivotaan antavan selvyyttä myös lihasrappeumatauteihin ja vanhenemiseen. Avaruudessa tapahtuvaa lihaskatoa pidetään hyvänä mallina kehon ikääntymiselle.

Asemalle vietyjen sukkulamatojen annetaan lisääntyä ja kasvaa, jonka jälkeen ne pakastetaan ja palautetaan tutkittavaksi Maahan.

Aiheesta lisää University of Exeter (englanniksi)