Maapallon vesivarat ovat todennäköisesti peräisin pölyhiukkasista

Aurinkokunnan alkuaikojen pienten pölyhiukkasten sitoma vesi saattoi luoda maapallon valtameret. Uudet tulokset perustuvat laskelmiin ja simulaatioihin Maan alkuperäisistä rakennusaineista.

Perinteisesti Maan veden alkuperälle on esitetty kaksi vaihtoehtoa. Joko vesi saapui nuoreen maapalloon törmänneiden komeettojen ja asteroidien mukana tai vesi oli peräisin samoista kappaleista kuin pääosa maapallon aineesta.

Uusi tutkimus tukee jälkimmäistä vaihtoehtoa. Tutkijoiden laskelmissa tarkasteltiin pienten, millimetrien kokoisten hiukkasten vettä. Paljastui, että hiukkaset ovat voineet sisältää tarpeeksi vettä selittämään maapallon vesivarat.

Simulaation mukaan varhaisen aurinkokunnan protoplanetaarisessa kiekossa leijailevat pölyjyväset pystyivät jo miljoonassa vuodessa keräämään itseensä tarpeeksi vettä ympäristöstään.

Hiukkaset kasaantuivat vähitellen yhä suuremmiksi kappaleiksi kilometrien kokoluokkaan asti. Sitten ne muodostivat protomaapallon.

Viimeisen vuosikymmenen aikana maapallon haihtuvien aineiden kuten ilmakehän kaasujen ja veden alkuperää on tutkittu paljon. Vuonna 2009 merkittävä isotooppitutkimus todisti, että ilmakehä on kotoisin komeetoista. Protoasteroideja on puolestaan ehdotettu veden lähteeksi jo aiemmin.

Yksi suurista kysymyksistä liittyy siihen, miten maapallon helposti haihtuvat aineet selvisivät Kuun muodostaneesta suuresta törmäyksestä. Tänä vuonna julkaistu tutkimus pitää veden selviytymistä tapahtumasta todennäköisenä. Sen sijaan Maan ensimmäinen ilmakehä todennäköisesti hävisi avaruuteen törmäyksen vaikutuksesta.

Aiheesta lisää Astronomie.nl (engalanniksi)