"Kuiperin vyöhykkeen nykyhavainnot paljastavat, että pareina esiintyvät asteroidit olivat melko yleisiä muinaisina aikoina", kertoo William Bottke SwRI:stä. "Nykyään niitä esiintyy vain vähän Neptunuksen radan sisäpuolella. Kysymys kuuluu, miten tulkita nämä selviytyjät."

Tutkimuksen valokeilassa ovat troijalaisasteroidit Patroclus ja Menoetius. Troijalaisasteroidit kiertävät Aurinkoa Jupiterin kanssa samalla radalla sen edellä tai jäljessä.

Patroclus ja Menoetius ovat karkeasti 120 kilometrin kokoisia toisiaan kiertäviä kappaleita. Asteroideilla on etäisyyttä toisistaan noin 680 kilometriä. Keskinäinen ratakierros kestää neljä Maan vuorokautta. Ne ovat ainoa tunnettu suurten kappaleiden pari troijalaisasteroideista.

Parin uskotaan olevan jäänne aurinkokunnan varhaisilta ajoilta. Myöhemmin kaasuplaneettojen ratojen vaeltaminen ohjasi monia alkujaan kauempana kiertäneitä asteroideja lähemmäksi Aurinkoa.

Juuri kaksoisasteroidien määrä troijalaisasteroideissa antaa viitteitä kaasuplaneettojen ratamuutosten ajankohdasta. Mikäli epästabiilien ratojen vaihe olisi jatkunut useita satoja miljoonia vuosia, olisivat kaikki troijalaisten asteroidiparit irtaantuneet toisistaan. Jos taas muutokset olisivat tapahtuneet nopeammin, olisi asteroidipariskuntia enemmän.

Nasan Lucy-luotaimen on määrä lähteä lokakuussa 2021 lennolle tutkimaan troijalaisasteroideja, myös Patroclusta ja Menoetiusta. 12 vuotta kestävällä lennolla aiotaan tutkia läheltä peräti viittä eri asteroidia.

Aiheesta lisää SwRI (englanniksi)