Botswanasta historiallinen meteoriittilöytö - Ursan tulipallotyöryhmä mallinsi putoamisen yhdysvaltalaisten kanssa

Botswanasta on löydetty palanen maapallon ilmakehässä hajonneesta asteroidista. Ursan tulipallotyöryhmä osallistui  putoamisalueen laskemiseen ja etsintöihin. Tämä on vasta toinen kerta, kun törmäämään ennustetun kappaleen meteoriitti saadaan talteen.  

Pieni asteroidi havaittiin kesäkuun 2. päivänä avaruudesta vain 8 tuntia ennen kuin se törmäsi maapallon ilmakehään. “Suurin kohtaamamme epävarmuus oli päätellä, mihin meteoriitit tarkalleen putosivat”, kertoi Peter Jenniskens Nasan SETI-instituutista.

Suomalaisilla oli löydössä merkittävä rooli, sillä Ursan tulipallotyöryhmään kuuluvat Esko Lyytinen ja Jarmo Moilanen laskivat ja mallinsivat putoamisalueen. Myös Yhdysvalloissa Nasan SETI-instituutissa tutkijat tekivät oman mallinnuksensa. 

Etsijät yhdistivät suomalaisten ja yhdysvaltalaisten mallit Botswanassa ennen kentälle lähtöä. "Kävi ilmi, että ne olivat lähes identtisiä", etsinnöissä mukana ollut Tomas Kohout sanoi. Hän on Ursan tulipallotyöryhmän jäsen ja Helsingin yliopiston tutkija.  

“Tuntemattoman erämaan tutkiminen on jo itsessään vaikea operaatio, ja tehtävästä tulee entistä haasteellisempi, kun sen tekee alueella, joka kuhisee norsuja, leijonia ja käärmeitä”, kuvailee Alexander Proyer Botswanan kansainvälisestä tieteen ja teknologian yliopistosta.

Ensimmäinen meteoriitti löytyi, kun putoamisaluetta oli haravoitu viiden päivän ajan.  ”Olin valtavan iloinen, että viikkojen pituinen vaiva ja etsinnät eivät valuneet tyhjiin", Kohout kertoo. 

Kyseessä on historiallinen löytö, sillä tämä on vasta toinen kerta, kun tutkijat ovat ensin löytäneet avaruudesta törmäyskurssilla olevan pienen asteroidin ja sen jälkeen onnistuneet keräämään kappaleen jäänteitä maanpinnalta. 

Ainoa edellinen vastaava saavutus tapahtui Sudanissa vuonna 2008. 

Meteoriitin tutkimisen toivotaan kertovan mistä kohtaa asteroidivyöhykettä samaa tyyppiä olevat vaaralliset asteroidit tarkalleen tulevat. “Meidän tarvitsee tutkia näiden pienten asteroidien ominaisuuksia, jotta voimme ennustaa mahdollisia tulevia asteroidiuhkia”, toteaa Tomas Kohout. 

Aiheesta lisää Tähdet ja avaruus -lehdessä no 5/2018, joka ilmestyy 13.7.