Näin syntyivät Pluton dyynit

Pluton pinnalta löytyneet jäädyynit ovat saaneet selityksen. Arvion mukaan äärimmäisen harvan kaasukehän tuulet pystyvät synnyttämään dyynimuodostelmia sublimaation avulla.

Dyynit löytyivät New Horizons -luotaimen ohilennon yhteydessä kesällä 2015. Arvostetussa Science-lehdessä kesäkuun alussa ilmestyneessä tutkimuksessa niitä analysoitiin entistä syvällisemmin.

"Nämä jännittävät toistuvat muodostelmat, joiden näemme peittävän osaa Sputnik Planitian alueesta, todellakin muistuttavat dyynejä", kertoo Jeffery Moore Nasan Ames-tutkimuskeskuksesta.

"Ne saattavat olla sublimaation aiheuttamia eroosiojälkiä tai yhdistelmä jyvästen liikettä ja sublimaatioeroosiota", hän jatkaa.  

Tutkijat arvioivat dyynien koostuvan metaanijään kiteistä, jotka ovat noin 0,2-0,3 millimetriä halkaisijaltaan. Muodostelmien tulkittiin olevan geologisesti erittäin nuoria, vain kymmenien vuosien tai satojen vuosien ikäisiä.

Pluton pinnalla kaasukehän paineeksi  on analysoitu vain noin sadastuhannesosa Maan merenpinnantason ilmanpaineesta. Lämpötila pinnalla on keskimäärin noin -230 celsiusastetta.

Kääpiöplaneetan tuulten ei pitäisi pystyä irrottamaan jyväsiä pinnasta, mutta tutkijat arvioivat, että tuulen kuluttaessa jäätä, voi siitä irrota hiukkasia helpommin.

Aivan varmoja syntymekanismista ei vielä pystytä olemaan, vaan aihe tarvitsee lisätutkimusta. Todennäköisesti Pluto ei kuitenkaan tule saamaan luotainvieraita ainakaan seuraavaan 30 vuoteen.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)