Yhdysvaltalaistutkijoiden rakentama DARKNESS-kamera kuvaa eksoplaneettoja

Eksoplaneettojen havainnointi vaatii kameralta paljon. Palomarin Hale-teleskooppia varten kehitetty DARKNESS on yksi maailman tehokkaimmista kameroista himmeiden kohteiden kuvaamiseen.

DARKNESS-kamera eli DARK-speckle Near-infrared Energy-resolved Superconducting Spectrophotometer on maailman kehittynein suprajohtava kamera. Viisimetrisellä peilillä varustettuun Hale-teleskooppiin asennettuna se toimii sekä tiedekamerana että adaptiivisen optiikan ilmaisimena.

"Teknologia parantaa kontrastia, jotta voimme havaita entistä himmeämpiä planeettoja", selittää tiimiä johtava Benjamin Mazin. "Toivomme pääsevämme lähelle fotonien kohinarajaa, minkä ansiosta voimme havaita sata miljoonaa kertaa tähtiä himmeämpiä planeettoja."

Mazinin ryhmän rakentamaa kameraa on testattu kehitystyön aikana jo neljästi Hale-teleskoopissa. Kuvia tiimistä, kameran osista ja asennusprosessista on nähtävillä Mazinin sivuilla.

Kameralle on muitakin käyttösovelluksia kuin eksoplaneetat. Sillä pystytään esimerkiksi tutkimaan pulsarien eli nopeasti pyörivien tähdenjäänteiden säteilymekanismeja sekä mittaamaan erittäin kaukaisten galaksien punasiirtymiä.

"Haaveenamme on, että jonain päivänä voisimme rakentaa havaintoinstrumentin suunnitellulle 30-metriselle teleskoopille, joka sijoitetaan joko Mauna Kealle tai La Palmalle", kuvailee Mazin. "Silloin voisimme ottaa kuvia lähellä sijaitsevien pienten tähtien elämänvyöhykkeen planeetoista ja etsiä elämän merkkejä niiden kaasukehistä."

Aiheesta lisää UC Santa Barbara (englanniksi)