Cederblad 214 (Ced 214) - Kosminen kysymysmerkki

Aloittaja J-P, 29.01.2012, 15:49:12

« edellinen - seuraava »

Erik Pirtala

Kiitoksia molemmille. Olen sen verran käsi photarin kanssa että vedän ihan manuaalisesti sillä Spot heal toolilla. Lievästi sanottuna työlästä klikata joka tähteä, mutta jäljestä tulee semi siistiä kun voi muutella alueen mukaan korjaussiveltimen kokoa ja pehmeyttä.

wm-x

Sain tälle reilun tunnin lisää valoitusta ja otin muutamia huonompia yksittäisvaloituksia myös käyttöön. kokonais valoitus nyt 10h. 1,5h pimeältä taivaalta ja loput kuutamolla otettuja kuvia.


Timpe

Tsekkasin vm-x:n kuvan suurempana ja tuolta nousevat hyvin esille nuo laajan kuva-alan sallimat tummat pölyjuovat, mitkä kiemurtelevat ympäri kuva-alaasi. En siis niinkään katsonut sumua vaan sen viereen. Kiva loppukuva siis, josta annan pari lisäkommenttia. Kuvan mustapisteessä olisi varaa kiristämiseen ja samalla tuossa sumussa varaa päinvastoin lisävenyttämiseen (tällä monitorilla katsottuna siis). Tein kuvallesi nopean Levels-venytyksen ilman muuta syytä kuin kertoakseni, mitä suunnilleen tarkoitin tuolla Tulkoon valkeus -lisätyöstölläni.

Omaan silmääni kuvan loppurajaukselle voisi miettiä myös toista lähestymistapaa, minkä piirsin tuon liitekuvaan. Omasta mielestäni tuollaisesta raakakuvasta voi tehdä aika monta erilaista rajausta, joilla kuvan saa visualisoitua samasta kuva-aineistosta esteettisesti melko eri näköiseksi. Tässä mielessä erilaisten valokuvaus-alan kirjojen lukeminen auttaisi näkemään loppukuvan mahdollisuudet monella eri tavalla. Edellinen tulee kyseeseen varsinkin silloin, kun noita loppupikseleitä on noin runsaasti käytössä ja kuva-alalla olisi paljon visuaalisesti kiinnostavia elementtejä muullakin tavalla sommitellen kuin "Tällätäänpä sumu keskelle kuva-alaa" menetelmällä (mikä on aivan liian usein käytössä nykykuvissa). Hyvä raakakuva siis, kun kirvoitti kommentoimaan allekirjoittaneen tuolla tavoin :grin:

PS.  Voit olla vapaasti eri mieltä näistä, ohessa vain oma "mutu" kuvastasi eli mielipiteet ovat omiani. Kuvasi oli siis minulle Kosminen kysymysmerkki kirjaimellisesti!
- Timo Inkinen

wm-x

Aivan mahtava kommentti! Kiitos, kun käytit aikaasi tähän. Ilman tälläistä ei saa toista perspektiiviä omaan tekemiseen. Oman harrastuksen eteenpäin vieminen on syy miksi jaan kuvia täällä.

Minun kuvia vaivaa tuo ns. sama lookki. Eli en pääse oikein seuraavalle asteelle omassa tekemisessä. Tiedostan tuon mustan pisteen tärkeyden, mutta samalla en saa kuvasta luonnollisen näköistä jos en jätä kuvaa hieman tummaksi ja siten samalla mustaa pistettä vähän vaaleammaksi. Eli käsittelystäni puuttuu osin se viimeisen venytyksen tekeminen, sanotaan tätä nyt vaikka kontrasti säädöksi. Samalla jos yritän tuota kontrastia saada lisää kuvaan tuon huonoja elementtejä enemmän kuin data antaa myöden.

Toinen asia on mihin kiinnitän huomiota ovat tähdet, eli kun yritän tuoda kuvaan syvyyttä lisää, tähteni paisuvat kohtuuttoman kokoisiksi ja niiden pienentäminen ilman selvää artifaktia ei onnistu.

Kiitos vielä kun jaksoit auttaa minua eteenpäin.

Timpe

Lainaus käyttäjältä: wm-x - 10.11.2018, 01:09:03
Toinen asia on mihin kiinnitän huomiota ovat tähdet, eli kun yritän tuoda kuvaan syvyyttä lisää, tähteni paisuvat kohtuuttoman kokoisiksi ja niiden pienentäminen ilman selvää artifaktia ei onnistu.

En itse näe tähtien tasaista paisumista suureksi ongelmaksi LRGB-kuvissa (ks. esim. naaviksen mainio sumukuva). Tuossa kuvassa on paljon eri kokoisia tähtiä luonnollisissa kirkkaussuhteissa toisiinsa, osa hyvinkin "paisuneita",  muttei suinkaan häiritsevästi. Ei mitään ongelmaa, kun loppukuvaan jää noin luonnollinen vaikutelma.
Käytän itse PixInsightissa samaa kuvaa usein maskina, jolla suojaan esim. tähtiä paisumasta liikaa, kun teen sumulle venytystä sen nostamiseksi esille. Siinä yhteydessä kaikki (maskin ulkopuoliset) himmeämmät  tähdet kirkastuvat samassa suhteessa paisumatta kumminkaan "halohehkuisiksi valopalloiksi" kun en venytä kuvaa kerralla liikaa. Ihan loppuvaiheessa koko kuvalle saatan sitten tehdä erikseen tähtien pienennystä ja terävöintiä, mutten muuten huolehdi työkulussani noiden esille noususta niin kauan kuin ne pysyvät luonnollisen näköisinä. Paino sanalla luonnollinen siis. (Kapeakaista-kuvaajat pysykööt lestissään "aneemisine" tähtineen :tongue:)
- Timo Inkinen

vehnae

Lainaus käyttäjältä: Timpe - 10.11.2018, 20:14:41
(Kapeakaista-kuvaajat pysykööt lestissään "aneemisine" tähtineen :tongue:)

Hyvin totta, aika harva kuvaa raudan emissioita! :tongue:

Otsoone

Pistetääs tännekin joskus jotain kuvia, tätä tuli kuvailtua tässä tammi-helmikuussa, valoa tuli yhteensä n. 6h Ha, 5h S2 ja 5h O3, 5min subeilla.Putkena tässä toimi Espritin 120 ja riccardin 0,75 lyhentäjä Monenmoisen eri version jälkeen tähän taitaa säätämiset jäädä, samalla tuli hyvin harjoteltua enemmän tota PI:n käyttöä.

Otsoone

Uudelleenkäsittely ajankuluksi tälle, saatu vähän väriä mukaan ja data on samaa vanhaa
linkissä isompana https://i.imgur.com/gdt5oSJ.jpg

Timpe

- Timo Inkinen

Erik Pirtala

#114
Sainpas tämänkin viimein valmiiksi. Tämä datasetti oli jo päässyt melkein unohtumaan, mutta tänään datakaaosta setviessä tajusin, että tässä on hyvinkin tarpeeksi tavaraa yrittää tehdä kuva. Projekti on aloitettu jo tammikuussa, ja dataa tähän on kerätty satunnaisina pätkinä tammi-helmikuussa.

On muuten hämmentävä kohde. Kuva-ala on täynnä riekaleita, jotka ovat tummempia kuin kohteen ympärillä oleva "tausta". Tekee käsittelemisestä vähän haastavaa.

Tässä on kyllä siisti kohde. Yksittäisissä valotuksissa tämä ei näyttänyt kummoiselta, mutta pitkä H-alfavalotus tuo hyvin esiin lukuisat pimeät rakenteet kirkkaiden detailien ohella.

Värien kanssa tulee usein oltua aika rohkea. Tähän kokeilin kuitenkin pykälän maltillisempaa värikäsittelyä, sillä detailit meinasi hukkua väreihin muutamassa olennaisessa kohdassa.

Ha: 53x600s = 8h 50m
S-II: 26x600s = 4h 20m
O-III: 27x600s = 4h 30m
RGB: 32x120s = 1h 4m
=18h 44m



Tekniset tiedot ja täysi kuva:
https://www.astrobin.com/fv3vaw/D/

ast

Hei,

Ohessa versio parin päivän takaa, kapeakaistavaloa yhteensä 5 tuntia, 5 minuutin pätkissä.
Putken kollimatiossa on jotain häikkää, mutta korjaillaan.
Kuvattu Vantaalla.

t. tapsa

Cith

Lisää valoa kaipaa mut jotain tarttu.

Redcat51, 2600mm, S2= 4 x 300s, HA= 6 x 300s, OIII= 6 x 300
AkiH