Avaruusaiheisia videoita ja -musiikkia

Aloittaja Teemu78, 14.03.2007, 03:37:52

« edellinen - seuraava »

Teemu78

Aloitin sitten uuden aiheen tänne yleisen keskustelun alueelle ja tämän tarkoituksena olisikin nyt saada aikaan keskustelua avaruuteen liittyvistä (mielellään enemmän tai vähemmmän dokumentaarisista) elokuvista ja/tai muista videoista.

Itse olen muutaman nähnyt, ja tässäpä näitä

BBC: Space with Sam Neill - Mielestäni oikein mukava ja hienosti tehty. Kertoo faktaa mutta tekee asian sen verran kivasti että tylsää ei ainakaan minulla ollut hetkeäkään.
Cosmic Voyage (IMAX) - Myös tämän videon tekijät ovat löytäneet hienon tavan kertoa asiansa, niinpä tylsää katsottavaa ei ollut tämäkään.
BBC: Most Of Our Universe Is Missing - Tämä on erilainen verrattuna kahteen edelliseen. Pääaiheena pimeä aine

Näiden lisäksi olen ainakin törmännyt "The Cosmology quest" nimiseen videoon mutta sitä en ole katsonut kokonaan. Se vaikuttaa pätevältä, siinä aiheena on alkuräjähdys, teoriat ja mitä vielä. Melko laajan oloinen video joskaan ei varmasti niin viihdyttävä jokamiehen video. Tämä olisi kuitenkin erittäin mielenkiintoinen jos saisi tekstityksellä varustettuna jostakin.

Ehkä KouluTV:n Avaruuskansiotkin voisi mainita, mielestäni ne ovat ainakin katsomisen arvoisia ja suht laadukkaitakin. Avaruudesta on varmasti tehty enemmänkin hyviä videoita joten jos tiedät jonkun jota ei vielä ole mainittu niin kirjotappa siitä tänne.

marvin

No niin.
Lapsuudenaikainen harrastus alkoi taas aikuisiällä kiinnostamaan, ja ajattelin aloittaa tähtien äimistelyn / astronomian ihan vakavalla asenteella.
Ensimmäiseksi tavoitteeksi asetin astronomian teorian opiskelun. Tavoitteena ei kuitenkaan ole astronomian tutkinto (jos työkiireiltä ehtisi, niin taatusti pyrkisin siihenkin),
vaan ennemminkin itseopiskelu. Suunnattomaksi riemukseni havaitsin tämän olevan nykyaikana äärimmäisen helppoa!

Pikaisen googlettamisen jälkeen löysin mielettömän hienoa opintomateriaalia. Tässä vaiheessa juttu saattaa kuulostaa tylsältä (toivottavasti kuitenkaan ei) ja
toisekseen monille voi herätä kysymys, että miten tämä tarina liittyy avaruusaiheisiin videoihin.

Noh, erittäin laadukasta video-opetusta tarjoaa Berkeleyn yliopisto !!!

Kurssin nimi on Introduction to General Astronomy.
Sisältö on todella laaja, ja käsittää kokonaisuudessaan yhden lukukauden kaikki oppitunnit realmedia-videostreameina, joita voi katsella kun siltä tuntuu.
Tämä on siis sama kurssi, jonka ensimmäisen vuoden astronomian opiskelijat käyvät Berkeleyn yliopistossa läpi. Mitään rekisteröitymistä tms. ei tarvita, vaan
oppimateriaalli on vapaassa jaossa. Kurssi on helppotajuinen ja ei sisällä paljoakaan matematiikkaa. Itse jäin niin pahasti koukkuun, että katsoin opetusta eilen(22.4.07) 12 tuntia putkeen :)

Suosittelen lämpimästi kaikille, niin alottelijoille kuin myös pidemmälle ehtineille. Mielenkiintoisen aiheen lisäksi, opetusvideoista saa myös hyvän käsityksen siitä, millaista opetus on huippuyliopistossa.

Lisähuomautus: Ensimmäisessä jaksossa (oppitunnissa) A Grand Tour of the Cosmos  on huono ääniraita. Loput ovat paljon parempia (itse en edes katsonut eka jaksoa loppuun surkean äänen takia).

Linkki: http://webcast.berkeley.edu/course_details.php?seriesid=1906978237

Jos katsotte, niin kertokaa ihmeessä mielipiteenne.




marvin

Lisää linkkejä:

http://www.vega.org.uk/video/series/5 Vega Science Trust: Laaja kokoelma eri aihealueiden videoluentoja, mm. pulsareista (Luennoitsijana itse Jocelyn Bell). Todella hyvä saitti.
http://mitworld.mit.edu/ MIT:n videoarkisto: Järjetön määrä videoluentoja aiheesta jos toisesta. Bookmarkkikamaa ehdottomasti.
http://ocw.mit.edu/index.html MIT Open CourseWare: MIT:n video-oppitunteja. Näe mikä on MIT:n opetuksen taso! mm. Walter Lewin luennoi fysiikasta erittäin motivoivalla tavalla.




Taivaan tuijottaja

Vuonna 1999 valmistunut BBC:n sarja "The Planets", joka myös esitettiin Suomen TV:ssä on mielestäni aika aika hyvä sarja, vaikka osa siinä suunnitteilla olevista sateliittitutkimuksista on jo suoritettu, ja ehkä osalle alan harrastajista se saattanee olla turhan "kansantajuinen". (?)

http://www.bbcshop.com/invt/bbcdvd1003&bklist=icat,4,,science,274



Mielestäni mukana oli hienoja vanhoja dokumenttifilminpätkiä (esim. se ensimmäinen käynti ilmakehän ulkopuolella ja sieltä alas hyppääminen), ja myöskin Neuvostoliiton planeettatutkimuksia esiteltiin tasavertaisesti Amerikkalaisten tutkimusten rinnalla, joista moni juttu oli itselle ihan uusia.

Munkki

Tämä vanha mutta mielettömän hieno biisi on on ainakin mun mielestä kovasti avaruudellisia tunteita herättävä. Katsokaa ja nauttikaa!!

http://www.youtube.com/watch?v=WhNM2K8cmU8&mode=related&search=
Mikko Salokannel

kimiza

Kauniit sanoitukset tuossa kappaleessa, biisistä tykkäsin. En kuitenkaan ole mikään musiikkivideoiden fani (etenkään jos kyseessä on vain video bändistä soittamassa ja laulamassa), mutta annoin sen soida tuossa taustalla kun jatkoin surffailua. Että sellaista, jau.

marvin

Jeh.

Uusi astronomian luentokausi on alkanut berkeleyn yliopistossa. Luennoitsijana itse Alex Filippenko.

Hieman taustaa herra Filippenkosta:

He was a member of both of the teams (first the Supernova Cosmology Project, then the High-z Supernova Search Team) that used observations of extragalactic supernovae to discover that the expansion of the Universe was accelerating. This universal acceleration implies the existence of dark energy and was voted the top science breakthrough of 1998 by Science magazine. He developed and runs the Katzman Automatic Imaging Telescope (KAIT), a fully robotic telescope which conducts the Lick Observatory Supernova Search (LOSS), the most successful nearby supernova search. He is also a member of the Nuker Team which uses the Hubble space telescope to examine supermassive black holes and determined the relationship between a galaxy's central black hole's mass and velocity dispersion. He is the most cited astronomer over the last ten years (1996 - 2006).

Henk.koht. mielipiteenä kerrottakoon, että parempaa luennoitsijaa en ole nähnyt sitten Richard Feynmanin!

Kurssi löytyy tuolta. Kaikille avoin ja ilmainen (ei vaadi edes rekisteröitymistä).
http://webcast.berkeley.edu/course_details.php?seriesid=1906978460

Horus

Täytyy heittää tähän ketjuun se, että Joostin (http://www.joost.com/) kasvavassa kanavatarjonnassa on SpaceRip -kanava joka näyttää ihan kohtuullisia dokumentteja avaruusaiheista. Kannattaa tutustua, jos on kiinnotusta.

Lisäksi Joostissa on Alliance Atlantis Sci-Fi channelin sarjoja ja TV -elokuvia
Härkämäen observatorio - Tähtitiedettä Itä-Suomessa
Mars MetNet Mission - Kohti Marsia!
Avaruusinsinööri-blogi - Avaruustekniikkaa ja -tutkimusta

Harri Haukka

marvin

Löytyipä yksi astronomian videokurssi lisää, nimittäin Yalen yliopistosta. Ei välttämättä niin lennokasta ja viihdyttävää kuin paljon mainostamani Alex Filippenkon kurssit, mutta sangen asiapitoista, kiinnostavaa ja viihdyttävää materiaalia joka tapauksessa. Sisältää enemmän matematiikkaa, kuin Filippenkon vastaava kurssi. Paljon filosofisia kannanottoja mm. tieteentekemisen etiikasta ja erittäin näppäriä laskutekniikoita, niille joita matematiikka kiinnostaa (Matematiikan voi sivuuttaa huoletta, jos aihe tuntuu vaikealta - kurssin ymmärtää toki ilman sitäkin).  Kannattaa ehdottomasti tutustua. Jaksot voi katsoa joko netin yli streamattuna, tai ne voi downloadata omalle koneelle.Eli tällainen:

Open Yale Courses
ASTR 160: Frontiers and Controversies in Astrophysics (Spring, 2007)

Stream:
http://open.yale.edu/courses/astronomy/frontiers-and-controversies-in-astrophysics/sessions.html

Download:
http://open.yale.edu/courses/astronomy/frontiers-and-controversies-in-astrophysics/downloads.html

Lisää tiedelinkkejä löytyy kotisivuiltani:

http://marviner.homelinux.com/science.html


marvin


MarkoM

#10
YouTubesta tulikin mieleeni tämä vanha kunnon sulttaanin tähtisumu:

http://www.youtube.com/watch?v=k9YUp2OQCyg

Tämähän tietysti kuuluu tilausnäytösten alkuun esitettäväksi ikään kuin vahingossa... ;)

(PS. Kummelikamasta kannattaa tsekata myös normipäivä, lentäjä ja krapula...)
Marko Myllyniemi
"Koskenkorvan kivennäisvesi on valmistettu kirkkaasta, vähänatriumisesta lähdevedestä, siksi sen maku on niin päähännousevan raikas. Maista Koskenkorvan kivennäisvettä. Tulet hyvälle tuulelle!"
astro.kuvat.fi
Kuvagalleria
Lakeuden Ursa ry

marvin


Timo Kantola

Timo Kantola

Timo Kuhmonen

Lainaus käyttäjältä: Timppa - 05.02.2008, 23:24:33
Taattua BBC tavaraa.

Horizon: What on Earth is Wrong With Gravity
http://video.google.com/videoplay?docid=-843994142204928073

Jos oikein tulkitsin, tuolla videolla näkyi se sama kaksoikvasaari minkä Risto Heikkilä artikkelissaan uusimmassa T&A lehdessä kertoi löytäneensä.
Videolla oli tunnukset 957 / 561 :-)