AstroTortilla - kotikutoinen, puolivillainen kuvausapuohjelma

Aloittaja mickut, 27.11.2011, 19:32:29

« edellinen - seuraava »

tähti_ville

Heippa,

Nyt kun melkein kaksi viikkoa on kulunut jäljellä olevasta kesälomasta ja Ketaraxilta ym taustajoukoilta (tortilla Tiimi ) on raastettu hermot miltein loppuun niin jo alkaa toivon tulisoihtu hiljalleen loistamaan. Sitkeän taistelun tuloksena olemme Jussin kanssa saaneet toimivan systeemin jolla voi aloittaa testaukset meikäläisen kehittyvässä tähti pömpelissä.

Suuret kiitokset kaikille mukana olleille.

Terveiset Antti

jussi_k_kojootti

#121
Hermoille homma ei sentään käynyt, mutta kirjava pino erilaisia ongelmia oli tällä kertaa toimivan tortilloinnin tiellä.  Alla vaillinainen lista hankalammin jäljitettävistä ongelmista.


  • Ratkaistavan kuvan "laatu" ja sigma-parametri: näiden kanssa itse kukainenkin saattaa joutua tekemään oman hakuammuntansa, eli etsimään ratkaistaville kuville sopivan sigman edesauttamaan tähtien löytymistä kuvasta.  Antin systeemissä aloiteltiin ensin pinotuilla ja venytetyillä kuvilla, eikä niistä oikein saatu ratkaisuja.  Toki tositilanteessa tähtitaivaan alla Tortillalle otetaan normaalisti lyhyitä valotuksia ja kokemukset osoittavat että ainakin n. 1200mm polttoväliin asti nämä tuppaavat ratkeamaan ilman sigma:n säätöä.  'Hyvässä kuvassa' näkyy tusina tai pari kirkkaampaa tähteä, ja astrometry.net löytää / saa löytää niitä kuvasta 100-500 (enemmän ei ole paha, mutta saattaa hidastaa ratkaisua).  Huom!  Tämä ei tarkoita etteikö astrometry.net periaatteessa kykenisi ratkaisemaan käsiteltyjä kuvia (astrometryn omat esimerkit ovat tappiin venyteltyjä APODeja), mutta sellaisten kanssa voi joutua säätämään.
  • Pitkät polttovälit vaatii niitä isokokoisia indeksejä.  Antin 2000-millistä varten asennettiin lopulta kaikki (käytännössä 203-204 riittänevät).  Moneen kertaan.  Tiedostonsiirrossa ja/tai pakettien purkamisessa osa indekseistä oli korruptoitunut.  Osan korruptiosta astrometry.net huomasi ja valitti asianmukaisesti.  Osassa tapauksia tiedostojen koot paljastivat korruption, ja osassa niin tiedoston koko kuin .fitsin header (jonka ihminenkin voi lukea) olivat 'aivan oikein', mutta itse tiedosto silti rikki.  Pirullista!
  • AstroTortilla vaatii visual studion runtime:n, ja sen puuttuessa installeri osaa hakea tarvitsemansa paketin verkosta.  JOS sen sijaan koneella jo on _väärä versio_ asianomaisesta runtimestä, ei oikeaa asenneta -- eikä AstroTortilla suostu käynnistymään (sanoo että katso virhe logista, sieltä löytyy DLL load failed).  Antin puhdas XP-asennus (en tiedä oliko siinä edes service packeja vielä -- Antti?) korjattiin menestyksekkäästi tällä runtimen versiolla.
  • SKANDINAAVINEN MERKISTÖ ON PANNASSA (ainakin WinXP:llä) FileOpenCameraa käytettäessä!  Mahdollisten ongelmatilanteiden välttämiseksi emme käytä tortillaa 'Järjestelmänvalvoja'-käyttäjätunnuksella, emmekä lataa ratkaistavia kuvia Työpöydältä.  Myöskin välilyönnit tiedostopolussa ja/tai ratkaistavan kuvan nimessä voivat aiheuttaa ongelmia (tästä tosin taitaa olla vaihtelevia kokemuksia).  Osa tämän viimeisen pointin perimmäisistä syistä on Windowsin, Python-kirjaston, Cygwinin ja/tai astrometry.net:n puolella, eikä niihin välttämättä ole tulossa fiksejä lähitulevaisuudessa (siis tortilla-tiimin puolelta).
jussi kantola / oulun arktos
CG-5 GOTO + KWIQ-guiding + SW80ED  // 10" dobson // canon eos 450d mod & 400d / ASI 120MM
http://astrobin.com/users/jussi_k_kojootti/
http://oulunarktos.fi/

Timpe

Lainaus käyttäjältä: ketarax - 20.09.2012, 11:08:26
  • Ratkaistavan kuvan "laatu" ja sigma-parametri: näiden kanssa itse kukainenkin saattaa joutua tekemään oman hakuammuntansa, eli etsimään ratkaistaville kuville sopivan sigman edesauttamaan tähtien löytymistä kuvasta.  Antin systeemissä aloiteltiin ensin pinotuilla ja venytetyillä kuvilla, eikä niistä oikein saatu ratkaisuja.  Toki tositilanteessa tähtitaivaan alla Tortillalle otetaan normaalisti lyhyitä valotuksia ja kokemukset osoittavat että ainakin n. 1200mm polttoväliin asti nämä tuppaavat ratkeamaan ilman sigma:n säätöä.
Sigma taisi löytyä Tortillan config-tiedostosta vai kuinka? Täälläkin saattaa tulla 1500mm polttovälillä yllättävän pitkiä ratkonta-aikoja, jos käytän pohjana esim. 5min valotusta jossa on paljon sumua ja tähtiä. Niissä 5 sekunnin Capture&solve valotuksissa ei ole vielä esiintynyt näitä n. 180s hakuja ja indeksi 204:sesta löytymisiä (yleensä ratkonta löytyy indeksien 205...207 väliltä alle minuutissa).

[/list]xtra = --sigma 50 -N none --no-plot ja http://sourceforge.net/p/astrotortilla/home/Configuration/
"xtra   Additional command line options to solve-field"

??? :huh: Lisää infoa kiitos!
- Timo Inkinen

naavis

Tortillan käyttöliittymässä Solver-kohdassa on rivi nimellä "Custom options". Tänne voit laittaa noita ylimääräisiä komentoriviparametreja astrometrylle. Eli voit lisätä ko. riville vaikka parametrin "-sigma 50".

Timpe

Taisin ilmaista itseni epäselvästi... :huh:
Tiedän paikan/paikat mistä tuo löytyy ohjelmasta, mutta miten sigma-arvo vaikuttaa ratkontaan? Jos laitan arvoksi vaikka 40, niin mitä tapahtuu Astrometry ratkonnalle?

Lainaus käyttäjältä: Timpe - 16.09.2012, 22:23:18
Kerron tähän vielä oman jalustani kanssa tapahtuneen hässäkän viime aamuyöltä....

Tuo 16.9. aamuyön hässäkkäkin selvisi, sillä syyllisenä oli tuolloin(kin) jalustani ja sieltä DEC-akselin stepperin akselissa olevan lukitusruuvin löystyminen. Jalusta (ja AstroTortillan käyttö) alkoivat tänään temppuilemaan ihan samalla tavoin kuin silloin aamuyöstä.  Lopulta kaikki jalustan liikkeet DEC-suunnassa loppuivat kokonaan. :angry: Jouduin tekemään pimeässä jalustalle pikaisen huoltosession (=purin valmiiksi kasatun kuvaussysteemin pois jalustasta, vaihdoin jalustasta stepperin tienoilta pienen M2.5 kiristysruuvin uuteen vastaavaan ja lukitsin stepperiakselin kunnolla paikalleen matopyörän jatkoksi + pystytin kuvauskaluston taas uudelleen ja suuntasin sen noin tuntia myöhemmin kohteeseen Tortillaa käyttäen, tällä kertaa onnistuneesti :)

Pöh, jos ei tietokoneet prakaa, niin sitten on jotain ongelmaa muun kuvauskaluston kanssa...
- Timo Inkinen

naavis

Tuo sigma arvo määrää tavallaan herkkyyskynnyksen tähtien tunnistamiselle kuvasta. Yleensä arvot pyörivät välillä 50-100. Nostamalla arvoa voidaan vähentää löydettyjen tähtien määrää. Jos kuva on kohinainen, sigman arvoa saattaa joutua nostamaan, jotta kuvasta ei löydy olemattomia tähtiä. Arvon nostaminen on paikallaan myös jos tähtiä löytyy yksinkertaisesti turhan paljon. Hyviä ratkaisuja saadaan yleensä muutamilla kymmenillä tähdillä, joten yli tuhannen tähden etsiminen kuvasta hidastaa turhaan. Toivottavasti en puhunut nyt ihan läpiä päähäni. Antti osannee vastata tarkemmin.

tähti_ville

Heippa,

Onkos kellään tietoa mikä indeksi sopii Canon EF 200mm f/2.8L II USM kakkulalle?

terveisin Antti

naavis

Lainaus käyttäjältä: tähti_ville - 21.09.2012, 00:56:57
Heippa,

Onkos kellään tietoa mikä indeksi sopii Canon EF 200mm f/2.8L II USM kakkulalle?

terveisin Antti

Kuvakenttä kroppikennoisella järkkärillä ja 200-millisellä objektiivilla on muistaakseni reilut 6 astetta, ellei hieman enemmänkin. Suositus kuuluu, että indekseissä olevien tähtinelikoiden koot pitäisi olla 0,1-1,0 kertaa kuvan koko, eli tässä tapauksessa 36 kaariminuutista 6 asteeseen. Indekseiksi tarvinnet siis 208, 209 ja 210+. Veikkaan, että jo 209 ja 210+ riittävät.

tähti_ville

Kiitos Samuli vinkistä, mutta canonin kakkulaa en saanut toimiin. Celestronin 925 kyllä alkoi pelittää kun nostin sigma lukua 100:n.

Harjoitukset jatkuvat :angel:

Terveisin Antti

edit: Onneksi olkoon Samuli sekin alkoi pelittää arvolla 200, ei tämä kesäloma ihan hukkaan mennyt. Suuret kiitokset koko tortilla tiimille.

Tikkes

Eilen illalla taivas aukesi täällä Kuopiossa muutamaksi tunniksi, niin ehti viritellä tortillaa. Nyt sain Tortillan toimimaan niin, että 15-30 sekunnin valotuksilla ja sigma 160- arvolla ratkaisu löytyi 10-30 sekunnin sisällä  :tongue:. Käytössä on indexit 205 ja 206.

Mihin käyttöön nuo "bookmarksit" on tarkoitettu?
Celestron C8 SCT XLT
Sky Watcher ESPRIT 100ED SUPER APO
Sky Watcher EQ8
ATIK 314L+ / SBIG ST-8300M /Canon 80D

-Esko

mickut

Lainaus käyttäjältä: Tikkes - 29.09.2012, 12:28:28
Mihin käyttöön nuo "bookmarksit" on tarkoitettu?

Niiden idea on helpottaa kuvaamista monen yön projekteissa. Itse en aina halua kohdetta katalogi-koordinaateista keskelle kennoa (esim jokin kiva muu kohde samaan ruutuun tai muu taiteellinen syy), joten asemoinnin jälkeen bookmarkkaan tortillaan löydetyn paikan ja siihen on nopea palata, kun ei tarvita erillistä kohdennusruutua ja sille solve-prosessia.

-Antti

Timpe

Pitäisikö tuon Rotation lukeman vastata suunnilleen todellisuutta, kun käyttää "Goto image" toimintoa Tortillassa?
Tein näet tapani mukaan Goto image haun/ratkonnan aiemman kuvausillan kuvasta ja käskytin Tortillan samaan ruutuun 0,5' tarkkuudella. Lopputuloksen näette liiteruudusta foorumilta, kun tuo "Rotation" lukema on ratkonnan jälkeen 101,64 astetta ja vieläpä "Flipped" tilassa (liitekuvassa target-kuva on tuossa oikealla oleva ruutu ja onnistuneen ratkonnan loputtua Maximiin näytölle jäänyt kuva vasemmalla). Minusta nuo näyttävät vastaavan toisiaan kohtuullisella kulmamuutoksella eli olisikohan noiden kulmavirhe kymmenisen astetta tavoitteesta. :huh:

(Tortilla on versiota 0.3, kuten kuvasta näkyy. Ja allekirjoittaneen kannattaisi siirtyä käyttämään niitä Tortillan kirjanmerkkejä, joista edellinen viesti ketjussa kertoo...)
- Timo Inkinen

jussi_k_kojootti

Lainaus käyttäjältä: Timpe - 13.11.2012, 18:23:25
Pitäisikö tuon Rotation lukeman vastata suunnilleen todellisuutta, kun käyttää "Goto image" toimintoa Tortillassa?

Rotation = kuva-alan orientaatio suhteessa tähtikarttaan (pohjoinen ylhäällä).  Eli tuossa sinun tapauksessasi ei tarkoita goto-kuvan ja tarkistuskuvan välistä kulmaa, vaan että kuvissasi pohjoinen on ... vasemmalla (101deg + flipped)?
jussi kantola / oulun arktos
CG-5 GOTO + KWIQ-guiding + SW80ED  // 10" dobson // canon eos 450d mod & 400d / ASI 120MM
http://astrobin.com/users/jussi_k_kojootti/
http://oulunarktos.fi/

naavis

Uskoaksi Tortillan käyttämä astrometry.net lukee kuvan peilikuvana MaximDL:ään verrattuna. Monet tähtiharrastusohjelmat käyttävät koordinaatistoa, jossa kuvan origo on vasemmassa yläkulmassa, kun taas useimmat ammattilaisohjelmat sijoittavat origon vasemaan alanurkkaan. MaximDL käyttää ensimmäistä, astrometry.net muistaakseni jälkimmäistä. Eli jos kuva näkyy oikein päin MaximDL:ssä, Tortilla luultavasti sanoo Flipped.

Timpe

Lainaus käyttäjältä: ketarax - 13.11.2012, 19:01:59
Rotation = kuva-alan orientaatio suhteessa tähtikarttaan (pohjoinen ylhäällä).  Eli tuossa sinun tapauksessasi ei tarkoita goto-kuvan ja tarkistuskuvan välistä kulmaa, vaan että kuvissasi pohjoinen on ... vasemmalla (101deg + flipped)?

Ok, kiitos sisäisen kiertymäni oikaisusta!
Hmmm... mitenköhän olen selvinnyt tähän saakka Tortillan kanssa luulemalla, että tuo rotaatiokulma liittyy jotenkin target/solved kuvien keskinäiseen kulmaeroon (=tässäkin ajattelutavassa on tuntunut olevan jotain tolkkua yön pimeinä tunteina asioita pohdiskellessa :grin:)
- Timo Inkinen