Maaliskuu 2007

Aloittaja Lauri Kangas, 06.03.2007, 00:42:03

« edellinen - seuraava »

jarikankaanpää

Tulee mieleen jossain näkemäni ensimmäinen valokuva kuusta.
Muistaakseni Daguerrotypia vuodelta 1839

Tässä kiemurtelee Rima Hadley. Apollo 15 laskeutui heinäkuussa 1971 uoman läheisyyteen.
Reissulta jäi ensimmäinen kuussa käytetty auto (Rover). Siellä se on edelleen parkissa Hadley-
vuoren ja rillin välissä. Meade 12SCT UHTC 2X Barlow & ToUcam.
Jari Kankaanpää

Lauri Kangas

Hyvä kuva rima hadleysta. Omiin kuviin oon onnistunut saamaan siitä näkyviin vain tuon alemman osan,
en tuota pienen kraaterin vieressä olevaa uomaa, jonka viereen apollo 15 laskeutui. Tähän pitää palata
kunhan taidot karttuu ja seeing sallii.

jarikankaanpää

Kohde on aika vaikea. Valon pitää tulla juuri oikeasta kulmasta, jotta rilli pomppaa näkyville, saati sitten
tarttuu kuviin. Vielä vaikeampi on Alppilaakson pohjalla luikerteleva uoma. Ohessa parhain tähänastisista
yrityksistäni. Kuun libraatio vaikuttaa tämän kohteen näkymiseen. Luultavasti se olisi paremmin kuvattavissa
ilta-auringon laskiessa (laakson pohjalla olisi pidemmät ja suotuisammat varjot)

Jari Kankaanpää

jarikankaanpää

Alppilaakson länsipuolella sijaitsee Heveliuksen "Mustajärvi" eli kraateri Plato.
Plato on halkaisijaltaan 101km. Tasaisella laavapohjalla on useita alle 2000m.n
pikkukraatereita. Niitä on perinteisesti käytetty suurehkojen teleskooppien erotus-
kyvyn testaamiseen. Tässäkin kuvassa erottunee nuo neljä 2km kuoppaa.
Platon edustalla Imbriumilla sijaitsee Teneriffa-vuoret. Alhaalla edessä on
Mons Picon 2400m korkea huippu.
Meade 12 SCT , 2X Barlow & Webcam (Philips To Ucam). 
 
Jari Kankaanpää

DJ

#19
Helsinki, 26.3.2007

80ED (f/7.5):



Alppilaakso:

Celestar 8" (203mm, f/10):



Isommat kuvat: http://www.astronomy.fi/index.php?topic=15.msg34;topicseen#msg34
---

90/600 APO Triplet; Meade LXD75 mount.

---
ASTRONOMY.FI  PRIRODA.FI

Naamakirja: http://vkontakte.fi/#6905653