Naurutalo Marsissa

Aloittaja vanhakauko, 07.06.2011, 10:53:14

« edellinen - seuraava »

vanhakauko

Amerikkalaismies uskoo löytäneensä jonkinlaisen rakennuksen Mars-planeetalta Google Earthin avulla.
David Martines esittelee löytöään YouTube-videolla, joka on kerännyt hieman yli viikossa reilut puoli miljoonaa katsojaa.
Martinesin löytö on sylinterin muotoinen esine, jonka mies itse uskoo olevan rakennus. Martines teki havaintonsa Google Earthin Mars-luotaimen ottamia kuvia zoomailemalla.
Martinesin mukaan kuvassa näkyvä "rakennus" on hieman yli 200 metriä pitkä ja noin 45 metriä leveä.

Minun mielestäni rakennus on kulmikas eikä pyöreä sylinteri.  Ihan tulee mieleen HYKSin Meilahden sairaala.  Sairaalarakennus vihittiin käyttöön 20. marraskuuta 1965. Sen ovat suunnitelleet arkkitehdit Jaakko Paatela ja Reino Koivula. Rakennus on kulttuurihistoriallisesti ja kaupunkikuvallisesti arvokas oman aikakautensa niukan modernistisen tyylin taitavasti toteutettuna esimerkkinä.

Kyllä on tulevilla Mars-lentäjillä hyvät oltavat.  Terveydenhoitokin valmiiksi järjestetty.  Oikeastaan nyt jo voitaisiin lähettää potilaita Marsiin hoidettaviksi Suomen ruuhkaisesta, julkisesta terveydenhoidosta...  ja jos ette usko, keksin lisää.

http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/2011/06/1340737/onko-tama-todiste-mars-planeetalta-loytyneesta-rakennuksesta

Jorma Koski

Mielestäni kuvassa on jäätä tms. vaaleampaa ainesta. Pikselimössöä suurella suurennoksella siis.
Jorma Koski "Respondeo veritatem profunda"
Twitter
Facebook

Astronautiskelija

Huomatkaa, että tämä on sijoitettu aihepiiriin Uutiset/Ulkomaat. Sen täytyy siis olla faktaa ainakin Maikkarin standardeilla.
The sky appears so steady fixed and stable as we look at it - but only if we do not look too hard. James B Kaler, Stars and Their Spectra
Clayhole Observatory
Twitter | Vimeo

vanhakauko

Lainaus käyttäjältä: Astronautiskelija - 07.06.2011, 15:55:38
Huomatkaa, että tämä on sijoitettu aihepiiriin Uutiset/Ulkomaat. Sen täytyy siis olla faktaa ainakin Maikkarin standardeilla.

Joo.  Ursa tekee hyvää työtä tähtitieteen opetuksessa lakisääteisen kouluopetuksen rinnalla.
Mieleeni tulee ehdotus: Ursan järjestämät tietopäivät median toimittajille; mikä on totta, mikä on tarua sekä mistä voi tietoa hankkia ja tarkistaa.

Astronautiskelija

Lainaus käyttäjältä: vanhakauko - 07.06.2011, 17:12:03
Mieleeni tulee ehdotus: Ursan järjestämät tietopäivät median toimittajille; mikä on totta, mikä on tarua sekä mistä voi tietoa hankkia ja tarkistaa.

Epäilen, ovatko Maikkarin verkkotoimittajat tarpeeksi älykkäitä ottamaan vastaan sellaista koulutusta.  Sen sijaan kannattaa lähettää palautetta ja esim. kysyä vastaavalta päätoimittajalta, onko Maikkarin journalistista tasoa tarkoitus nostaa vai laskea mainitun "uutisen" avulla.

http://www.mtvmedia.fi/yhteystiedot/index.shtml?palaute

Asiasta kolmanteen:
Oletteko muuten panneet merkille sitä, että Suomessa hyvin harvan mediayrityksen uutissivulla on erillistä tiedekategoriaa?  http://yle.fi/uutiset/tiede_ja_tekniikka/ taitaa olla poikkeus, joka vahvistaa säännön.  Tästä faktasta voi päätellä ehdottamasi koulutustyömaan valitettavan suuri koko.
The sky appears so steady fixed and stable as we look at it - but only if we do not look too hard. James B Kaler, Stars and Their Spectra
Clayhole Observatory
Twitter | Vimeo

Tane

 Avaruustutkimus ei tee enää ,erinäisistä syistä johtuen,todellisia tavallista yleisöä kiinnostavia edistysaskelia tai harppauksia ainakaan toistaiseksi...Tulee nyt sitten näitä mitä tuo "Marsin rakennuskin" on.Toista se oli meikäläisen lapsuudessa.Ei olleet kesähelteen pyörryttämän pääkopan haihatuksia ne 1969 Heinäkuun Kuujutut tiedotusvälineissä.Oli totista asiaa ihmisen ottaessa ensiaskeleita toisella taivaankappaleella.-PS.Jos Marsin rakennus osoittautuu todelliseksi,perun nöyrästi tämän äskeisen...
Celestron C14,

Timi

99.999%:n varmuudella huuhaata.  :laugh: