Kuvitusta Tähdet 2016 -vuosikirjaan

Aloittaja VeikkoM, 20.07.2015, 20:08:25

« edellinen - seuraava »

VeikkoM

On taas käsillä aika, jolloin pyydämme kuvaehdotuksia Ursan Tähdet-vuosikirjaan. Tuleva vuosikirja on siitä poikkeuksellinen, että ensi kertaa koko kirja tulee neliväripainettuna, mikä tietenkin antaa kuvituksellekin uusia mahdollisuuksia.

Ohessa pitkä kuvapyyntölista, jossa on myös mainittu summittainen kuvan rajaus.  Teemme toki rajauksen hienosäädön taitossa, mutta tuo antaa osviittaa siitä, millainen kompositio kuvalla olisi hyvä olla, että ilmiö/kohde mahtuu kuvaan. Melko suuri osa kuvia tulee edelleen suhteellisen pieneen kokoon.  Noin 5-15 cm:n leveitä.  Vaakarajaus tarkoittaa suunnilleen kuvasuhdetta 1:2. Neliö tarkoittaa suunnilleen 1:1-rajausta.  Kuvasuhteet 2:3 ja 3:4 ovat vaakakuvia.

Mukana on myös vuosikirjan luku, johon kuva tulee. Tämä tärkeää sellaisten ilmiöiden kohdalla, joita esiintyy läpi vuoden. Haluamme, että kuvan maisema vastaa kirjan luvun vuodenaikaa eli esim. keväälle/syksylle emme ota talvikuvaa.

Värikuvat ovat tietenkin etusijalla, mutta ainakin syvän taivaan kohteissa mustavalkoinenkin voi kohdetyypistä riippuen tulla kyseeseen. Myös ainakin yhden piirroksen voimme ottaa. 

Kaikkia kuvatarjouksia emme tietenkään voi ottaa mukaan ja suosimme kuvia mahdollisimman monelta kuvaajalta, mutta tämä ei estä tarjoamasta useitakin eri kuvia.  Katsokaa myös, ettei kuvaa ole julkaistu vuosikirjassa vastikään, vaikkakin väriversiona uudelleenjulkaisukin saattaa tulla kysymykseen.

Kuvatarjoukset allekirjoittaneelle sähköpostitse veikko.makela ät ursa.fi tai foorumin yksityispostiin.  Tarjoukset viimeistään elokuun ensimmäisellä viikolla.

sivu   aihe   rajaus  luku

4   Nouseva/laskeva puolikuu neliö vuosikatsaus
24   Sirius ja Iso koira / DS-kohde Tau, Aur, Gem, Mon neliö     helmikuu
29   Helmiäispilviä   vaaka   helmikuu
30   Praesepe / DS-kohde UMa, Leo   neliö   maaliskuu
32   Jupiter, Punainen pilkku näkyy   neliö   maaliskuu
35   Revontuli   neliö   maaliskuu
36   M3, Galakseja: Vir, Com, UMa, CVn   neliö / 2:3   huhtikuu
41   Kirkas auringonpuoleinen halo   vaaka   huhtikuu
45   Mars, Syrtis Major -puoli / napakalotti   neliö/ 3:4    toukokuu
47   Väripilvet   3:4   toukokuu
50   Saturnuksen renkaat avoimina   neliö / 2:3   kesäkuu
52   Aurinko / maaliskuun 2015 pilkkuryhmä, näkyvä valo ja/tai H-alfa   neliö / 2:3   kesäkuu
52   Rusko- tai hämäräsäteet / Sateenkaari    neliö / 2:3   kesäkuu
53   Yöpilvikuvia   vaaka / 2:3   kesäkuu
57   Myrskyilmiö heinäkuu (ei salama), alasin, mammatus, sadeseinä, suppilopilvi   3:4 / 2:3   heinäkuu
58   Suuri repeämä / Linnunradan yksityiskohtia    neliö / 2:3   elokuu
61   Saturnus ja Titan   neliö / 2:3   elokuu
62   Perseidi ja muu elokuun meteori / Pluto   neliö   elokuu
63   Sateenkaari   vaaka   elokuu
64   M2, M15 / Muu DS:  Peg, Lac, Cep, Aqr   neliö   syyskuu
67   Kuun puolivarjopimennys tai puolivarjovaihe    3:4   syyskuu
69   Hämäränsäteet, hämäränvärit, purppuravalo, ei iltarusko   vaaka   syyskuu
70   M31   neliö   lokakuu
74   Jupiter ja kuut, Kuu ja kuunvarjo Jupiter edessä   vaaka / 2:3   lokakuu
75   Kuu ja Hyadit / Orionidi, Draconidi   neliö   lokakuu
77   Sumusäteitä / Kuun kehä / Kangastus (syksy)   neliö   lokakuu
82   Aamukuu, Kuu+planeetta-kohtaaminen (syksy)    vaaka   marraskuu
83   Tähdenlento sykyinen, leonidit   neliö   marraskuu
84   DS-kohde: Cet, Tau, Per, Eri, Psc, Tri, Ari, Cam   neliö / 3:4   joulukuu
86   Planeettoja talvitaivaalla, Kuu+planeetta vaaka   joulukuu
87   Jupiter ja kuut, Kuu ja kuunvarjo Jupiter edessä   vaaka / 3:4   joulukuu
88   Venuksen vaihe   neliö   joulukuu
90   Geminidejä   vaaka   joulukuu
91   Jääsumuhaloja   vaaka   joulukuu
125   Planeettajono (3 plan) / Planeettakohtaaminen ilman Kuuta   vaaka / 2:3   artikkeli
taka   Mars   neliö   kansi
Veikko Mäkelä
Kuu ja planeetat, Asteroidit ja komeetat, Tieteellinen yhteistyö, Tietotekniikka sekä Kerho ja yhdistystoiminta -harrastusryhmät

VeikkoM

Foorumin ja Ursan postilistojen kautta on tullut ilahduttavan paljon yhteydenottoja ja kuvatarjouksia.  Kiitos niistä.  Olemme tehneet alustavat valinnat.  Aivan kaikilta emme pystyneet ottamaan kuvatarjouksia liian pienen valikoiman vuoksi.  Mahdollisimman monta kuvaajaa on pyritty ottamaan huomioon.

Mutta...  vielä on mahdollisuus tarjota kuvia.  Tarjoukset mahdollisimmat pian. Ohessa puutelistaa:

sivu   aihe   rajaus  luku

4   Nouseva/laskeva puolikuu neliö vuosikatsaus24   Sirius ja Iso koira / DS-kohde Tau, Aur, Gem, Mon neliö     helmikuu
29   Helmiäispilviä   vaaka   helmikuu
30   Praesepe / DS-kohde UMa, Leo   neliö   maaliskuu
32   Jupiter, Punainen pilkku näkyy   neliö   maaliskuu
35   Revontuli   neliö   maaliskuu
36   M3, Galakseja: Vir, Com, UMa, CVn   neliö / 2:3   huhtikuu
41   Kirkas auringonpuoleinen halo   vaaka   huhtikuu
45   Mars, Syrtis Major -puoli / napakalotti   neliö/ 3:4    toukokuu
47   Väripilvet   3:4   toukokuu
50   Saturnuksen renkaat avoimina   neliö / 2:3   kesäkuu
52   Aurinko / maaliskuun 2015 pilkkuryhmä, näkyvä valo ja/tai H-alfa   neliö / 2:3   kesäkuu
52   Rusko- tai hämäräsäteet / Sateenkaari    neliö / 2:3   kesäkuu
53   Yöpilvikuvia   vaaka / 2:3   kesäkuu
57   Myrskyilmiö heinäkuu (ei salama), alasin, mammatus, sadeseinä, suppilopilvi   3:4 / 2:3   heinäkuu
58   Suuri repeämä / Linnunradan yksityiskohtia    neliö / 2:3   elokuu
61   Saturnus ja Titan   neliö / 2:3   elokuu
62   Perseidi ja muu elokuun meteori / Pluto   neliö   elokuu
63   Sateenkaari   vaaka   elokuu
64   M2, M15 / Muu DS:  Peg, Lac, Cep, Aqr   neliö   syyskuu
67   Kuun puolivarjopimennys tai puolivarjovaihe    3:4   syyskuu
69   Hämäränsäteet, hämäränvärit, purppuravalo, ei iltarusko   vaaka   syyskuu
70   M31   neliö   lokakuu
74   Jupiter ja kuut, Kuu ja kuunvarjo Jupiter edessä   vaaka / 2:3   lokakuu
75   Kuu ja Hyadit / Orionidi, Draconidi   neliö   lokakuu
77   Sumusäteitä / Kuun kehä / Kangastus (syksy)   neliö   lokakuu
82   Aamukuu, Kuu+planeetta-kohtaaminen (syksy)    vaaka   marraskuu
83   Tähdenlento sykyinen, leonidit   neliö   marraskuu
84   DS-kohde: Cet, Tau, Per, Eri, Psc, Tri, Ari, Cam   neliö / 3:4   joulukuu
86   Planeettoja talvitaivaalla, Kuu+planeetta vaaka   joulukuu
87   Jupiter ja kuut, Kuu ja kuunvarjo Jupiter edessä   vaaka / 3:4   joulukuu
88   Venuksen vaihe   neliö   joulukuu
90   Geminidejä   vaaka   joulukuu
91   Keinovalopilareita   vaaka   joulukuu
125   Planeettajono (3 plan) / Planeettakohtaaminen ilman Kuuta   vaaka / 2:3   artikkeli
taka   Mars   neliö   kansi
Veikko Mäkelä
Kuu ja planeetat, Asteroidit ja komeetat, Tieteellinen yhteistyö, Tietotekniikka sekä Kerho ja yhdistystoiminta -harrastusryhmät

VeikkoM

Kiitos lisäkuvista.  Lista näyttää nyt tältä:

83   Tähdenlento syksyinen, leonidit   neliö   marraskuu