Mitä näin? 6.10.2012 n. klo 20.15-20.30

Aloittaja nylon, 07.10.2012, 09:42:52

« edellinen - seuraava »

nylon

Eli olen täysin aloittelija ja olin eilen kokeilemassa kaukoputkeani ensimmäistä kertaa. Tähtäilin putkeani Vegaan kun huomasin pienen himmeän "tähden" joka liikkui nopeasti Vegan läheltä suoraan alaspäin (lounaaseen). Sitten se katosi puiden taakse. Liikkui nopeasti, ja EI se ei ollut lentokone. Siinä ei välkkynyt mikään vaan sama himmeä valo katosi luultavasta Vegasta taivaanrantaan n. 10 sekunnissa.

Joten, mitä näin?

Meade-mad

Mitäs muita "lentäviä" valon lähteitä taivaalla voisi olla kuin lentokoneet?  :afro:

Annetaan pari vinkkiä.
- Niitä on lähetetty taivaalle hiukkasen yli viidenkymmenen vuoden ajan.
- Niistä valtaosa on amerikkalaisia, venäläisiä tai yhteiseurooppalaisia.
- pienessä määrin niissä on ollut myös matkustajia. Alkuun matkustajat olivat eläimiä, myöhemmin myös ihmisiä

:cheesy:

jk

Sima (engl. mead) on käyttämällä valmistettava miedohko alkoholi- ja virvoitusjuoma, joka tehdään hunajasta, vedestä ja käytetään hiivalla (Wikipedia).

Terveisin  J armo   Kem pas

nylon

No sitä mä epäilinkin että satelliitti mutta kun en ole sellasta koskaan ennen nähnyt niin halusin jonkun viisaamman mielipiteen :D

pnuu

Kyseessä on mitä ilmeisimmin ollut COSMO-SKYMED 3 (2008-054A) joka oli lähimmillään Vegaa (noin puoli astetta) kello 20.23.46 kirkkauden ollessa noin mag 5,7.
Panu Lahtinen
"You haven't really been anywhere until you've got back home",
Twoflower in "The Light Fantastic"

Meade-mad

Kun katselet taivaan laelle muutaman minuutin heti pimeyden laskettua, näet joka ilta lukuisia satelliitteja. Katselua voi helpottaa tavallisella kiikarilla. Yksi harrastusala on etsiä ennusteiden perusteella tunnettuja satelliitteja sekä laukauksista taivaalle jäänyttä avaruusromua tai selvittää jälkikäteen mitä tuli nähtyä. Mallina vaikka pnuu viesti yllä.

jk
Sima (engl. mead) on käyttämällä valmistettava miedohko alkoholi- ja virvoitusjuoma, joka tehdään hunajasta, vedestä ja käytetään hiivalla (Wikipedia).

Terveisin  J armo   Kem pas

nylon

Sellasta vielä että onko joku sivusto mistä näitä sitten pystyisi katsomaan että mitä on nähnyt? Kun koko eilisen illan koitin etsiä jotain sivustoa mistä pystyisi vähän tarkkaamaan mitä on nähnyt. Sijaintineen ja kaikkineen.

pnuu

Yksi sivusto on Heavens Above ja toinen CalSky. Tuon yllä olevan kaivoin HeavenSat -ohjelmalla.
Panu Lahtinen
"You haven't really been anywhere until you've got back home",
Twoflower in "The Light Fantastic"

kjj

Stellariumissakin on satelliitti-plugini, joka on äärimmäisen näppärä, koska Stellariumissa voi kelailla aikaa taaksepäin, jolloin mahdollisia nähtyjä satelliitti-kandidaatteja voi haeskella.

nylon

Joo latasin ton Stellariumin, ja se vaikuttaa yksinkertaselta ja selkeeltä mutta en kyllä saanut siinä näkyviin tuota eilistä sateellittiä.  :laugh:

kjj

Olihan sulla se satelliitti-plugari aktivoituna ja satelliitti-data ajan tasalla?

Mutta tokihan tuokaan ei sentään ihan jokaista kiertolaista tunne.

nylon

Joo oli se. Mutta kyllä sen nyt riittävän hyvin kaikki näyttää. Ainakin toivon mukaan sen verta ettei tarvi enää ihan tyhmiä täällä kysellä  :grin:

tupajumi

Varastan törkeästi Nylonin viestiketjun. Innostuin tästä uutisesta: http://www.verkkouutiset.fi/index.php/tiede/38-tiede-stt/110121-110121

Eli osaako joku kertoa mistä ja koska Niwaka kulkee ja näkyykö täällä?
HA:sta en löytänyt (http://www.heavens-above.com/Satellites.aspx)
Jos se on sama kuin tämä (http://carpcomm.com/satellite/fitsat1), niin aika vekkuli kuutio on.

micko

Lainaus käyttäjältä: nylon - 07.10.2012, 09:42:52
Eli olen täysin aloittelija ja olin eilen kokeilemassa kaukoputkeani ensimmäistä kertaa. Tähtäilin putkeani Vegaan kun huomasin pienen himmeän "tähden" joka liikkui nopeasti Vegan läheltä suoraan alaspäin (lounaaseen). Sitten se katosi puiden taakse. Liikkui nopeasti, ja EI se ei ollut lentokone. Siinä ei välkkynyt mikään vaan sama himmeä valo katosi luultavasta Vegasta taivaanrantaan n. 10 sekunnissa.

Joten, mitä näin?

Missä päin tämä tapahtui? Taisin Kaarinassa nähdä saman ja mun mielestä se oli tähdenlento, joskin kirkas sellainen. Itse sanoisin, että meni nopeammin kuin 10 sekunnissa. Juurikin Vegan alapuolella ja katosi taivaanrantaan lounaaseen.

Edit: Tarkastin ajan ja olikin 20.52 kun näin tuon.
Mikko Laine
Mosstack, koodaamani tähtipinoamissofta
Blogini
Kaikki kuvani on otettu yhdistelmällä Canon EOS 1100D, 200/2.8L II USM ja Eq3-2 ellen ole toisin sanonut.

nylon

Lainaus käyttäjältä: micko - 07.10.2012, 20:12:41
Missä päin tämä tapahtui? Taisin Kaarinassa nähdä saman ja mun mielestä se oli tähdenlento, joskin kirkas sellainen. Itse sanoisin, että meni nopeammin kuin 10 sekunnissa. Juurikin Vegan alapuolella ja katosi taivaanrantaan lounaaseen.

Edit: Tarkastin ajan ja olikin 20.52 kun näin tuon.

Somerolla. Itse näin sen aikaisemmin ja se oli todella himmeä, kaikki paikalla olleet eivät edes nähneet sitä. Oma näkemäni oli varmaankin satelliitti koska ei tosiaan liikkunut ihan niin nopeasti.