Ja kun ensimmäinen maan kaltainen planeetta löydetään ...

Aloittaja Mika Luostarinen, 04.02.2011, 00:34:23

« edellinen - seuraava »

Mika Luostarinen

Eksoplaneettoja löytyy tuhkatiheään. Mietitäänpä hetki, mitä vaikutuksia ja ilmiöitä voi syntyä, kun ensimmäinen maankaltainen planeetta löytyy. Maankaltaisella tarkoitetaan siis ihmiselle sellaisenaan elokelpoista planeettaa jossa painovoima, lämpötila, ilmakehä jne ovat suotuisia.


Tässä omat ennustukseni suurinpiirtein tapahtumien aikajärjestyksessä:

1. Tähtitieteilijät, harrastajat ja muut asioista perillä olevat ovat aivan ekstaasissa ja korkkaavat shamppanjapullonsa. He ovat ensimmäisten joukossa, jotka ymmärtävät minkä kokoluokan löytö on kyseessä.

2. Mediat raportoivat löydöstä mutta aluksi löytö jää tavallisten tiedeuutisten tasolle ja huomio on sen mukainen. Suuri yleisö ei vielä herää. Ihmiset jatkavat oluen juontia ja telkkarin töllötystä niinkuin ennenkin.

3.  U.F.O. havaintojen, sieppausten ja muiden vastaavien ilmoitusten määrä kasvaa räjähdysmäisesti.

4. Tähtitieteilijät tekevät kaikkensa selvittääkseen systeemin yksityiskohdat niin tarkasti kuin mahdollista. Syntyy tonneittain uusia tieteellisiä julkaisuja.

5. Tavallinen kansa seuraa tapahtunutta toisella korvalla mutta ei vielä ymmärrä tilanteen tärkeyttä. Miljardit ihmiset juovat edelleen olutta ja telkkarin töllötys jatkuu niinkuin ennenkin.

6. Muutama uutiskanava julistaa, että kyseessä on koko ihmiskunnan historian suurin uutinen. Suurempi kuin mikään muu aikaisemmin. Suurinosa oluen juojista ja telkkarin töllöttäjistä kohottavat hieman kulmakarvojaan ja vaihtavat kanavaa ja korkkaavat uuden pullon.

7. Eri uskontojen äänitorvet heräävät. Uskonnollisissa piireissä syntyy voimakkaita keskusteluja ja väittelyjä aiheen ympärillä. Uskonnollisten itsemurhien aalto. Joku kaataa vahingossa olutpullon sohvalle tavoitellessaan kaukosäädintä..

8. Ensimmäiset suorat kuvat saadaan planeetasta ("sehän on aivan kuin maapallo pilvineen ja merineen kaikkineen"). Oluthuuruiset sohvaperunat pysähtyvät hetkeksi kanavasurffauksessaan ja kuvan nähdessään ihmettelevät sekunnin pari mihin australia ja afrikka ovat maailmasta hävinneet.

9. Uuden sukupolven sci-fi kirjailijat ja elokuvantekijät ovat vihdoin saaneet luomuksensa valmiiksi ja yllättäen markkinoille purskahtaa valtava määrä maankaltaiseen planeettaan liittyviä elokuvia, novelleja ja muita tarinoita. Media käy kuumana ja lippuja myydään ennätysmäärä. Elokuva- ja peliteollisuus tahkoaa rahaa ennätykselliset määrät. Osa sohvaperunoista ajattelee ettei nämä uudet leffat ole aivan samaa tasoa Avatarin kanssa.

10. Erilaisia alakulttuureja ja ilmiöitä syntyy pilvin pimein. Earth-2 tv-sarja saa kulttimaineen ja alkuperäisten DVD-boxien hinta nousee miljooniin dollareihin. Ja kauppa käy. TV-sarjan jatko-osien oikeuksista käydään veristä taistelua. Nils Mustelinin kirjoista otetaan satoja miljoonia uusintapainoksia. Nilsistä tulee hetkessä historiallisessa mittakaavassa Nostradamusta suositumpi ja kuuluisampi.

11. Suuri yleisö alkaa herätä ja valveutua. Ymmärretään ettei maa ole uniikki. Ihminen voi elää muuallakin. Neitseellinen puhdas maailma odottaa. Saastunut, ylikansoitettu maapallo alkaa yllättäen tuntua vanhalta ja tylsältä. Uusi, tuntematon ja mahdollisuuksia täynnä oleva planeetta odottaa. Aivan uusi ja tutkimaton eläinkunta, kasvikunta, meret, vuoristot ja metsät odottavat ottajaansa. Mitä kaikkea voimme oppia? Mitä kaikkea voimme löytää? Kukaan ei pysty tietämään mitä kaikkea hyvää uusi maailma voi tarjota väsyneelle, sotaisalle ja vanhalla ihmiskunnan lapsille? Idealismi, uuden toivo ja kipinä paremmasta tulevaisuudesta alkaa muotoutua miljardien ihmisten päässä. Nyt emme enää toista vanhoja virheitä. Olemme oppineet emmekä tee samoja virheitä. Ihmiskunnan uusi tulevaisuus on uljas, oikeamielinen, puhdas ja tasa-arvoinen.

12. Vihreäliike ja ekologinen ajattelu kuolevat. Ihmisten ajattelu heilahtaa yhdestä ääripäästä toiseen. Kun motto oli aikaisemmin "Pelastakaa maapallo" niin nyt siitä tulee "Antaa maan saastua. Meillä on uusi ja parempi.". Asenteet muuttuvat suojelavasta hälläväliä asenteeksi: "Mitä sitten vaikka maapallo hukkuisi saasteisiin, kun tuolla on puhtaita maailmoja tarjolla?".

13. Elintilaa, puhtautta, raikkautta, saasteettomuutta luonnonresursseja. Mahdollisuus aloittaa uudestaan. Väestöräjähdys ei ole enää ihmisten mielissä ongelma. Saasteet, vesistöjen tuhoutuminen, ilmakehdän koostumuksen muuttuminen ja muut vastaavat ongelmat yksinkertaisesti lakkaavat olemasta ongelmia.

14. Valloituksen halu nousee globaalisti huippuunsa. "Koska se on tuolla on meidän mentävä sinne.", "Kaikki esteet ja ongelmat ovat voitettavissa".

14. Ensimmäiset nopeat luotaimet valmistuvat ja ne ammutaan tutkimaan tarkemmin planeettaa. Mittaustulokset lähetetään takaisin radiolla. Aikaa kuluu ehkä kymmeniä tai satoja vuosia mutta tulokset vahvistavat kiistatta planeetan elinkelpoisuuden.

15. Valtioiden budjetit allokoidaan toisin. Joukko valtioita yhdistyy vapaaehtoisesti yhteisen hyvän nimissä. Lopulta kaikki valtiot ovat käytännössä yhdistyneet ja maalla on vain yksi operatiivinen valtio.

16. Valtiollisen rahoituksen painopiste siirtyy sotilaallisesta rahoituksesta tieteelliseen ja teknologiseen rahoitukseen jolla on aivan selkeä päämäärä: siirtäkää aluksi miljardi ihmistä tuolle uudelle planeettalle. Keinolla ja hinnalla millä tahansa.

17. Kuluu pitkä aika mutta rahoituksen uudelleen allokointi alkaa tuottaa hedelmää. Tiedemiehille ja tutkijoille maksetaan huippupalkkoja sen toivossa että miljardien ihmisten joukosta löydetään ne nerot jotka ratkaisevat lähes mahdottomat tekniset ja tieteelliset ongelmat joita uudelle planeetalle siirtyminen vaatii. Koskaan aikaisemmin ei tieteellä ja sen tekijöillä ole ollut yhtä hyvät oltavat. Perustieteisiin kaadetut triljoonat poikivat rinnakkaisia keksintöjä ja innovaatioita jotka auttavat ihmisiä jo täällä vanhalla planeetta. Geeniteknologia, nanoteknologia, informaatiotieteet ja materiaalitieteet elävät kulta-aikaa. Keksintöjä ja läpimurtoja syntyy kuin sieniä sateella. Kuluu kymmeniä tai jopa satoja vuosia.

18. Tiede on vihdoin onnistunut tuottamaan geeniteknologian ja nanoteknologia voimin Uuden Ihmisen jonka keho ja mieli soveltuvat täydellisesti pitkäaikaiseen avaruusmatkailuun.

19. Tarvittava tähtien välinen arkki valmistuu. Arkki on niin kallis että kustannuslaskelmien tekemisestä ja budjetoinnista luovuttiin jo projektin alkuvaiheessa. Ensimmäisen tähtienvälisen arkin valmistamisen seurauksena raha on menettänyt alkuperäisen merkityksensä ja on melkein kadonnut tarpeettomana.

20. Lopulta miljardeja ihmisiä siirretään onnistuneesti uudelle planeetalle. Kaikki menee hyvin ja suurilta koko lajia uhkaavilta tuhoilta ja onnettomuuksilta on vältytty.

21. Uusi Maa kehittyy nopeasti koska tarvittava teknologia kaupunkien ja energian tuotantoon on luotu jo kauan sitten.

22. Ihmiset ovat asettuneet onnellisesti uudelle putipuhtaalle planeetalle.

23. Ensimmäinen olutpanimo avataan Uudessa Maassa.

24. Ensimmäinen televisiotehdas ja TV-kanava aloittaa toiminnan.

25. Oluen ja televisiovastaanottimien myynti räjähtää käsiin. Elämä hymyilee ja kaikki ovat onnellisia.

26. Tietyt sanat kuten "masennus" ja "saaste" ovat hävinneet kaikista Uuden Maan ihmisten käyttämistä kielistä.

27.  Uuden Maan sohvaperunat avaavat pullon, säätävät telsun "Old Earth" kanavalle ja seuraavat miten ne muutamat vannoutuneet Vanhan Maan Ystävät  viettävät aikaansa saastuneella planeetalla.

28. Vanhan maan sohvaperunat avaavat pullon, säätävät telsun "New Earth" kanavalle ja seuraavat miten miljardit Uuden Maan Ystävät viettävät aikaansa puhtaalla neitseellisellä planeetalla.

29. Tyhjiä pulloja alkaa kertyä nurkkiin... ja roskikset täyttyvät muovista ja vanhoista maitotölkeistä.



-M


vesa k

Hei
Mielestäni menee osastolle scifi. Sorry pessimestä näkemyksestäsi.

vesa_k
"Logic will get you from A to B. Imagination will take you everywhere" Albert Einstein

Jorma Koski

2.1 löytyy toinen samanlainen

2.2. löytyy kymmeniä samanlaisia

2.3. löytyy satoja ja tuhansia samanlaisia planeettoja

...

30. Ensimmäiset planeettojen väliset rajakahinat eskaloituvat maailmojen sodaksi
Jorma Koski "Respondeo veritatem profunda"
Twitter
Facebook

pluukkanen


Ok. no trollihan tuo on, mutta: ennustan että asiasta on uutisia pari päivää TV:ssä ja viikon päästä Suomen kuvalahdessä. Sitten se unohtuu.

nimittäin:

--------------
8. Ensimmäiset suorat kuvat saadaan planeetasta ("sehän on aivan kuin maapallo pilvineen ja merineen kaikkineen"). Oluthuuruiset sohvaperunat pysähtyvät hetkeksi kanavasurffauksessaan ja kuvan nähdessään ihmettelevät sekunnin pari mihin australia ja afrikka ovat maailmasta hävinneet.
--------------

tähän menee 20 vuotta aikaa, ja sitten jos resoa pitää oikeasti saada pikselitolkulla, niin siinä vaiheessa epäilen ainakin allekirjoittaneen (38v) olevan lannoitustehtävissä.

Ihan mielenkiintoinen podcast aiheesta:

http://www.astronomycast.com/astronomy/episode-34-discovering-another-earth/



jtbo

Jos moista tapahtuisi, niin eiköhän siitä sota tai pari saada aikaan, kun tapellaan kuka saa hyödyntää sitä ja minkäkin verran, vaikkei edes ole vielä teknologiaa sinne pääsemiseksikään.


saturnboy

Hyvää ja kepeää päättelyketjua :) Kiitos Mika.

Lainaus käyttäjältä: vesa k - 04.02.2011, 01:26:43
Mielestäni menee osastolle scifi. Sorry pessimestä näkemyksestäsi.

"Mitä ei mainita Tähtitieteen perusteissa, on scifiä. Mitä ei ymmärretä scifiksi, on pseudoa" - vanha pessimististen astrofyysikoiden sananlasku  :cool:
J. Helander

Arzka

Toisaalta ihmisiä kiinnostaa/halu löytää tuntematon siviilisaatio, mutta toisaalta he eivät halua, koska vaarana olisi maailmojen sota.
Ristiriita---> paradoksi...

darre

Lainaus käyttäjältä: Arzka - 07.02.2011, 16:58:56
Toisaalta ihmisiä kiinnostaa/halu löytää tuntematon siviilisaatio, mutta toisaalta he eivät halua, koska vaarana olisi maailmojen sota.
Ristiriita---> paradoksi...

Tämä menee hieman spekulaatioksi ja scifiksi (koska mitään tietoa ei ole muista sivilisaatioista kuin ihmiskunnan perustamista), mutta oma veikkaukseni on, että jos nyt joku vieras ja tähtienväliseen matkailuun kykenevä sivilisaatio tänne meidän Aurinkokuntaan pyrkii, niin heidän suurimmat intohimonsa keskittyvät lähinnä kaasujättiläisiin ja asteroidivyöhykkeeseen. Suurin syy tulla tänne ei ole ihmiset vaan raaka-aineet ja raaka-aineita tästä kolkasta löytyy. Maapallo tuskin olisi mikään sen kummempi paikka, vettä ja happeakin on saatavilla paljon helpommin aurinkokunnan ulko-osista (jos nämä vierailiat niitä kaipaavat). Polttoaineesta ja rakennusmateriaalista ei siis ole pulaa, eikä edes tarvi edetä tänne asti. Joku muukalaisten biologi voisi ehkä lähetellä jonkun satelliitin tänne tarkastamaan missä mennään ja johtotasolla toteavat miten tyhmää porukkaa kun jättävät kaikki herkut heille.

Jos nyt minulta vielä kysytään, että mites sen elämän kanssa muualla universumissa, niin meidän pitäisi ensin tarkistaa nämä omat nurkat oikein kunnolla. Eipä täältä aurinkokunnasta tietenkään mitään sivilisaatioita löydy (Maapalloa lukuunottamatta tietenkin), mutta varmasti jotain mielenkiintoista löytyy. Jo vankat todisteet elävästä bakteeritason elämästä muualla kuin Maassa olisi sensaatio. Ennen kuin lähdetään unelmoimaan mistään maapallon kaltaisista planeetoista jossain saavuttamattomien etäisyyksien päässä, niin kolutaan nämä omat nurkat ensin.

Meade-mad

Seuraavien viestien kanssa kannattaa olla tarkkana. Keskustelu on kulkemassa kohti sitä veteen piirrettyä viivaa, jonka jälkeen ne eivät enää kuulu tälle foorumille.

Moderaattorin ominaisuudessa,
jk
Sima (engl. mead) on käyttämällä valmistettava miedohko alkoholi- ja virvoitusjuoma, joka tehdään hunajasta, vedestä ja käytetään hiivalla (Wikipedia).

Terveisin  J armo   Kem pas

Arzka