Slope Rock Observarory/Kuvien jälkikäsittely

Aloittaja TuRe, 29.01.2007, 20:23:11

« edellinen - seuraava »

TuRe

Tervehdys.
Petrike, olit tehnyt hiljakkoin mainion rungon kuvien jälkikäsittelystä.
Se kuvaa otsikkojen muodossa laajahkosti aihetta. Olisiko siihen saatavissa lisää tekstiä ja -opastusta, että tavallinen tallaaja pääsisi eteenpäin yrityksissään kuvien jalostuksessa. Tässä olisi hyvä alku aiemmin tässä osiossa peräänkuuluttamaani kirjan tekoa kuvien käsittelystä.
Tuomo Repo

PetriKe

Se on projekti, joka on ollut työn alla jo pitkään. Sinne on tullut lisättyä tarinaa aina silloin kun on muistanut ja ollut siihen aikaa. Ongelma on tietenkin se, että käytössäni on vain tietyt ohjelmat ja esimerkit eivät silloin palvele kaikkia. Tosin periaatteet on aika pitkälti samat ja ainahan sitä voi yrittää suomeksi selittää, miksi tietyt asiat pitää tehdä. Voin yrittää taas ryhdistäytyä ja tällainen palaute tietysti aina kannustaa jatkamaan  :)
Selkeitä kelejä,

Petri Kehusmaa

TuRe

Kiitoksia petrike etukäteen, se olisi mainiota. Uskon että kokemuksellasi löytyy asiaa varsin moneen kohtaan.

t. Tuomo Repo
Tuomo Repo