Ukkoset 2010

Aloittaja LK, 09.05.2010, 11:43:58

« edellinen - seuraava »

Kaizu

Jos niitä sattuisi kovin usein saattaisi laivamatkustus vähentyä.

Kaizu
Kai Forssen

jtbo

Hmm, luulenpa, että tässä olisi teorian kehityksen paikka. Paljon ja kovia ukkosia on väitetty olleen tänä kesänä, mutta onko niin?

Vai onko niin, että ukkoset mitä on ollut, ovat olleet isompien asutuskeskusten liepeillä?

Täällä korvessa kun ei ole ollut yhtä hyvä ukkoskesä kuin edellisenä kesänä.

Tietenkin sekin voisi olla mahdollista, että kun ukkoset ovat voimakkaampia, laajempia, niin niiden reitit ovat erimoisia kuin silloin, kun ne keskittyvät pienemmälle alueelle?

Edelliskesänä oli ukkoset rajumpia, nousivat nopeasti ja hävisivät nopeasti, mutta paljon rajumpia olivat ja niitä oli enemmän, jopa useampi päivässä tässä paikassa, joten jotenkin eritavalla noiden täytyy toimia tänä kesänä.

Aijjuu, pitääkin alkaa käymään läpi edellisen ukkosen aikana kerättyä materiaalia, jos olisi jotain esiteltävää tarttunut.

vanttmi

Muistanette varmaan tämän muutama vuosi sitten tapahtuneen Tampereella. Vuosi 2005 olikin oikea trombivuosi - itse kuvasin tuolloin kaksi sellaistai. Mutta, ohessa löytämäni youtube -linkki tuohon Särkänniemen Näsinneulasta kuvattuun - saattaisipa kääntää vaikka venettäkin, tai ainakin tyhjentää sitä  :wink: http://www.youtube.com/watch?v=e7V8qc1SdJQ

Lainaus käyttäjältä: ketarax - 25.07.2010, 20:13:28
Kuvia ei ole, mutta 14.7 pääsin Vaalassa trombin kyytiin!  Ohessa kuvaus jonka laitoin Kalevan lukijakuvien kommentteihin (tosin siellä kommentoin väärän päivän ukkosta).

Esitän siis epäilyksen, että trombi aiheuttaisi veden pinnalla pyörrevirtauksen, jonka mukana vene olisi kulkenut (veneen keulasuunnan juuri muuttumatta) kutakuinkin yhden täyden kierroksen.  Kommentteja?


vanttmi
---------------------------------------------------
Myrskyrintama Kaakkois-Suomi
http://users.kymp.net/p409930a/index.html

Valokuvat:
https://picasaweb.google.com/110858584893622891646

Canon EOS 7D, Canon SX280 HS, Samsung Pro815

jussi_k_kojootti

Lainaus käyttäjältä: vanttmi - 27.07.2010, 11:07:56
Muistanette varmaan tämän muutama vuosi sitten tapahtuneen Tampereella.

Hui.  Tuota kun kattoo niin ei voi olla ajattelematta josko "Hanna":a olisi sittenkin riepotellut "pelkkä" syöksyvirtaus.  Vaikka tuo taitaa olla helposti yli 50m roiskeiden/seinämän halkaisijaltaan niin ... jaa-a.  En varmaan saa koskaan tietää :)
jussi kantola / oulun arktos
CG-5 GOTO + KWIQ-guiding + SW80ED  // 10" dobson // canon eos 450d mod & 400d / ASI 120MM
http://astrobin.com/users/jussi_k_kojootti/
http://oulunarktos.fi/

Jarska

Kalajoki 26.7.2010.Todella kome solu ja kiivasta salamointia, parasta mitä olen nähnyt pitkiin aikoihin.





Terv.Jari


Joni

Upeita kuvia Jarilta!!
Eilen Kaustisella tuhoja tehnyt ukkonen kulki aivan tästä vierestä ja en ole koskaan kuullut suomessa niin tiheää jyrinävyöryä. Appiukon mukaan salamointi ja myrskyn saapuminen oli ollut todella kiivasta.

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2228776

Kerran lomareissulla Dubrovnikin lähistöllä näin salaman vähän turhan läheltä. Isku tuli niin läheltä, että näin salaman "rungosta" lähtevät miljoonat pienet säikeet ja arvioin pääsalaman halkaisijaksi n.30-40cm. Isku iski merkillisellä värinällä kehooni ja nosti hiukseni, sekä jokaisen ihokarvani pystyyn joksikin aikaa, lisäksi tunsin pitkin kehoa kutinaa ja "muurahaisten kipittelyä". Iskun jälkeen olin sokea ja salaman haamukuva jäi pitkäksi aikaa verkkokalvoille, josta pystyin näkemään sen hienon rakenteen. Tuon kokemuksen jälkeen olen ollut varovainen kameran kanssa ukkosella. Hetkeä ennen kyseistä tapahtumaa näin kuinka salama iski rantaveteen ja valaisi hienosti veden pitkältä matkalta. Tämä ukkonen tuli yöllä ja kiersi laaksossa 2-3 tuntia.

hiukan poikkesin nyt omille muisteloille...jatketaan tarkkailua. :azn:

jussi_k_kojootti

Lainaus käyttäjältä: Jarska - 27.07.2010, 21:16:23
Kalajoki 26.7.2010.Todella kome solu ja kiivasta salamointia, parasta mitä olen nähnyt pitkiin aikoihin.

Niin missä päin ameriikan keskilänttä se kalajoki sijaitseekaan?  :grin:

Upea!
jussi kantola / oulun arktos
CG-5 GOTO + KWIQ-guiding + SW80ED  // 10" dobson // canon eos 450d mod & 400d / ASI 120MM
http://astrobin.com/users/jussi_k_kojootti/
http://oulunarktos.fi/

jtbo

Mitäs salamointia se on, kun iskee peräkkäin suht tiuhasti useamman kerran liki samassa kohtaa?

Yksi sellainen tarttui heikosti nauhallekkin, 50min materiaalia ja 3 salamaa joista kaikki vain osittain nauhalle, lisäksi kuva huojuu niin ettei sitä katso juopunut merimieskään.

Tuossa useasti lyöneessa oli ensin kolme framea väliä, sitten kaksi ja lopulta yksi noiden salamoiden välissä, jokainen salama aina edellistä himmeämpi, silmälläkin erotti kolme noista.

pnuu

Lainaus käyttäjältä: jtbo - 28.07.2010, 00:50:59
Mitäs salamointia se on, kun iskee peräkkäin suht tiuhasti useamman kerran liki samassa kohtaa?

Yksi sellainen tarttui heikosti nauhallekkin, 50min materiaalia ja 3 salamaa joista kaikki vain osittain nauhalle, lisäksi kuva huojuu niin ettei sitä katso juopunut merimieskään.

Tuossa useasti lyöneessa oli ensin kolme framea väliä, sitten kaksi ja lopulta yksi noiden salamoiden välissä, jokainen salama aina edellistä himmeämpi, silmälläkin erotti kolme noista.

Kyseessä on saman salaman eri osaiskut, joiden takia salamat joskus näyttävät välkkyvän. Normaali kerrannaisuus taisi olla suomessa 2-3, yli kymmenenkin kerrannaisuuksia tulee silloin tällöin.http://www.fmi.fi/abc/index.html?N=127#127
Panu Lahtinen
"You haven't really been anywhere until you've got back home",
Twoflower in "The Light Fantastic"

jtbo

Lainaus käyttäjältä: pnuu - 28.07.2010, 00:59:24
Kyseessä on saman salaman eri osaiskut, joiden takia salamat joskus näyttävät välkkyvän. Normaali kerrannaisuus taisi olla suomessa 2-3, yli kymmenenkin kerrannaisuuksia tulee silloin tällöin.http://www.fmi.fi/abc/index.html?N=127#127

Tämähän selvitti asiaa taas kummasti, kiitokset.

Täällä on yleensä yksi välähdys ollut, nyt on ollut noita, samoin kuin yksi pilvissä vähän jokaiseen suuntaan vaellellut oikein komea, jonka yhden haaran sain talteen, aiemmin enemmän sellaisia jotka näyttivät yhdeltä välähdykseltä. Muutoinkin tuntunut enemmän pilvissä tai kaukana tapahtuvat tuo salamointi, mielenkiintoinen ilmiö ja kiinnostaa juuri miksi erivuosina on erilainen jne.

LK

Lainaus käyttäjältä: jtbo - 27.07.2010, 09:32:27
Hmm, luulenpa, että tässä olisi teorian kehityksen paikka. Paljon ja kovia ukkosia on väitetty olleen tänä kesänä, mutta onko niin?


Kyllä se paikkansa pitää, mutta ne ovat keskittyneet tuonne länsirannikolle. Idässä ollut jopa tavanomaista hiljaisempi ukkoskesä.

Ja unohtui se lappi mainita, siellä on jytissyt todella hyvin tänä kesänä.

Timpe

Lainaus käyttäjältä: LK - 28.07.2010, 23:30:51
Kyllä se paikkansa pitää, mutta ne ovat keskittyneet tuonne länsirannikolle. Idässä ollut jopa tavanomaista hiljaisempi ukkoskesä.

Etelässä Hyvinkäälläkin on ollut kovin hiljaista ukkosten suhteen, lähinnä kovaa hellettä ja kuivuutta täällä päin. Ja jottei menisi offtopiciksi, niin tuossa aiemmin Jarskalta tuli todella upea pilvikuva (Kalajoki 26.7.2010) ja salamatkin olivat hienoja :cool:
- Timo Inkinen

TT

Itse näin viime yönä muutaman salaman. Joko ne olivat kirkkaalla taivaalla tai sitten kajastivat (kuitenkin melko kirkkaasti) jostain kauempaa. Luin kyllä muistaakseni yhdestä kirjasta että salamoita voi esiintyä kirkkaallakin säällä.
Sky-Watcher Skymax 102  
Kamera Canon Powershot A1000 IS

Kaizu

Meteorikamera väittää että eilen aamuyöllä meni joku ukonilma jostain Saarenmaan tienoilta pohjoiseen.

Kaizu
Kai Forssen

Never

Ukkoset on ilmeisesti jo aika lähellä, tässä kuva muutaman minuutin takaa: