Cygnus 2010 'lopullinen' ohjelma

Aloittaja MarkoM, 21.06.2010, 08:52:02

« edellinen - seuraava »

MarkoM

Cygnus 2010 tapahtuman ohjelma alkaa olla aikalailla valmis, joten kovin suuria muutoksia siihen ei enää ole odotettavissa. Ohjelman laadinta on ollut erityisen haastavaa, ja nytkin ohjelmaan jäi melko runsaasti vapaa-ajaksi merkittyjä jaksoja. Kiitämme kaikkia niitä jaostoja ja henkilöitä, jotka ovat olleet aktiivisia ohjelman aikaansaamisessa.

Ilmoittautumisen takaraja 30.6. lähestyy

Muistutetaan samalla, että Cygnus 2010 ilmoittautuminen päättyy reilun viikon kuluttua keskiviikkona 30.6., jonka jälkeen ilmoitamme kurssikeskuksen henkilökunnalle mm. yhteisruokailuun osallistujien määrän.

On siis erittäin tärkeää, että erityisesti he, jotka ovat suunnitelleet osallistuvansa järjestettyyn yhteisruokailuun Cygnuksella (myös päiväkävijät), muistavat ilmoittautua ajoissa (etenkin erikoisruokavaliota tarvitsevat), sillä emme pysty takaamaan 30.6. jälkeen ilmoittautuneille osallistumismahdollisuutta järjestettyyn ruokailuun!

Sisämajoituspaikkoja on vielä jonkin verran jäljellä, ja ne jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä.

Lakeuden Ursa ry:n psta
Pj. Marko Myllyniemi
Marko Myllyniemi
"Koskenkorvan kivennäisvesi on valmistettu kirkkaasta, vähänatriumisesta lähdevedestä, siksi sen maku on niin päähännousevan raikas. Maista Koskenkorvan kivennäisvettä. Tulet hyvälle tuulelle!"
astro.kuvat.fi
Kuvagalleria
Lakeuden Ursa ry

MarkoM

#1
Vielä viimeinen kuulutus, eli Cygnuksen ilmoittautumien päättyy virallisesti ylihuomenna keskiviikkona (30.6.), joten "Matti Myöhäisillä" pitää kiirettä ainakin, mikäli aikoo osallistua yhteisruokailuun (ilmoitamme ruokailijamäärät kurssikeskuksen keittiölle heti 1.7., joten sen jälkeen tulleita ruokailutilauksia ei huomioida). Majoittujia voidaan periaatteessa ottaa vastaan vielä noin 7.7. saakka, sisämajoituspaikkoja on jäljellä muutama, telttapaikkojakin ehkä vielä kymmenkunta tai enemmän.

Cygnus 2010 sivut ja ilmoittautuminen: http://www.ursa.fi/c2010/
Marko Myllyniemi
"Koskenkorvan kivennäisvesi on valmistettu kirkkaasta, vähänatriumisesta lähdevedestä, siksi sen maku on niin päähännousevan raikas. Maista Koskenkorvan kivennäisvettä. Tulet hyvälle tuulelle!"
astro.kuvat.fi
Kuvagalleria
Lakeuden Ursa ry