Kerho- ja yhdistysseminaari Artjärvellä 15.-17.1.2010

Aloittaja Kukka, 08.12.2009, 14:59:04

« edellinen - seuraava »

Kukka

 :afro:

Hei, kaikki!

Vuotuinen kerho- ja yhdistysseminaari pidetään Artjärvellä 15.-17.1. Tapahtuma koskee KAIKKIA tähtiyhdistyksiä, sillä siellä jokainen yhdistys voi tuoda esille itselleen tärkeitä asioista. Tulevan kerhoseminaarin pääaiheena tulee olemaan mennyt IYA-vuosi, mitä opittiin, mikä oli hyvää ja onnistunutta ja mihin voisi vielä panostaa jatkossa.

Keskustelun aiheeksi sopii myös valtakunnalliset tapahtumat, kuten Cygnus ja tähtipäivät, kuten myös tähtiharrastuspäivä sekä kansainvälinen avaruusviikko. Olisi syytä pohtia tulisiko esim. tulevien tähtipäivien ja Cygnuksen järjestäjät olla tiedossa pari vuotta eteenpäin.

Lisäksi voisi pohtia, voisiko menneen IYA-vuoden teematapahtumia hyödyntää jotenkin jatkossakin, koska yhdistykset olivat onnistuneet näiden tapahtumien järjestämisessä vallan mainiosti.

Myös kaikkia koskevasta yhteis- ja tiedotusmateriaalista voisi keskustella. Tähän voisi kuulua tähtiharrastusesite ja sen jatkokäyttö.

Viime kerhoseminaarissa pohdittiin koulujen ja paikallisyhdistysten välisen yhteistyön kehittämistä ja tässä päästiin hyvin alkuun. Nyt voisi miettiä, miten tästä tulisi jatkaa.

Eri yhdistykset ovat väläytelleet omia jäsenlehtiään koskevia tarpeita. Nyt voisi käydä läpi, mitä asialle voisi tehdä.

Kaikkea  ei yhdessä viikonlopussa ehdi tekemään, mutta vain osallistumalla voi vaikuttaa yhteisiin sekä oman yhdistyksen asioihin. Kerhoseminaarissa esiintulleita asioita voi jatkokehittää pitkin vuotta. Ursa tukee kutakin paikallisyhdistystä maksamalla yhdelle autokuormalliselle väkeä  kilometrikorvauksia noin 16 snt/km.

Ilmoittautua voi allekirjoittaneelle.

Parhain terveisin,


Kukka Viitala
Ursan jäsentiedottaja
+358 400 307 030
kukka.viitala@ursa.fi


 

Lunophilus

#1
Hei.

Kerhoseminaariin on jäljellä vajaat kaksi viikkoa.   

Allaoleva ohjelma on tiukka, mutta samalla väljä. Asioita käsitellään ideariihien ja kunnon projektityöskentelyn tapaan, mutta kuitenkin siten, että turhaa höpötystä pyritään välttämään. Kaiken keskipisteessä on päättynyt Kansinvälinen tähtitieteen vuosi, siitä saadut kokemukset sekä osin näihin perustuen tulevien vuosin valtakunnalliset tähtiharrastustapahtumat.

Ohjelma

Perjantai

klo 18.00 Saapuminen, majoittuminen ja viestintätyöpajoja, aiheina mm. sähköinen viestintä ja jäsenlehdet.


Lauantai

klo 10.00 Seminaarin avaus
- yleistä viikonlopusta
- osanottajien esittäytymiset
- yhdistysten IYA-tapahtumien esittelyt

klo 11.00 Keskustelu IYA-vuoden kokemuksista
- hyvät
- huonot
- jatkotoimenpiteitä

klo 12.00 Keskustelu valtakunnallisista tähtiharrastustapahtumista
- pohdintoja eri tapahtumien ajankohdista, kohderyhmistä jne.
- muokataan pureskeltu esitys tähtiharrastustapahtumien kalenteriksi tulevina vuosina

klo 13.00 Ruokatauko

klo 14.00 Yhteenveto tähtiharrastustapahtumista

klo 15.00 Yhdistysten kokous
- päätetään uudistetusta harrastustapahtumien kalenterista
(esitykset Ursan hallitukselle ja JTK:lle)
- mahd. muita asioita

klo 16.30 Viestintätyöpajoja

klo 18.30 Työpajojen tulosten esittelyä
- Ilta jatkuu saunan ja vapaan keskustelun parissa


Sunnuntai

klo 10.00 Tapio Markkanen kertoo IYA-työryhmän kokekuksia vuodesta.

klo 11.00 Jaoston projektien edistäminen ja työnjako vuonna 2010.

klo 12.00 Yhteenveto viikonlopusta

klo 13.00 Ruokatauko

klo 14.00 Siivous

klo 15.00 Seminaari päättyy


Ilmoittautumiset Kukka Viitalalle Ursan toimistoon.