Kirjoittaja Aihe: Celestron C8, ensimmäinen ilta ulkona - pari kysymystä  (Luettu 4804 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa kajakki

  • Periodinen komeetta
  • **
  • Viestejä: 21
Kaukoputkeni saapui, tuttavani suosiollisella avustuksella sain sen kasattuakin. Tänään oli ensimmäinen tilaisuus ulkoiluttaa putkea. Tarkoituksena oli käyttää putken omaa "Two star align" metodia ja se sujuikin yllättävän helposti.  Aikaa tuohon tosin upposi reilusti. Tähtikuviot ovat kyllä hallussa, mutta yksittäiset tähdet eivät. Minulla on tähtitaivaan opas, mutta siitä ei ainakaan hakemiston kautta löytynyt kaikkien kirkkaimpien tähtien sijaintia (esim. Polluxin jouduin katsomaan Stellariumista).

Lopulta kapula ilmoitti, että "Alignment" oli "Succesfull". Päätin ottaa GoTon päähän Marsin, jota olin putken pyörittämisen lomassa taivaalta jo tiiraillutkin. Putki vaan oli yllättäen sitä mieltä, että Mars oli aivan toisessa suunnassa. Mars oli tuolloin Leijonan ja Kravun välimaastossa, mutta putki edisti ja osoitti Orionin ja Härän tähdistöjen liepeille. Kellonaika on kapulassa oikein. Johtuiko oire siitä, ettei "Two Star Alignment" ollut sittenkään onnistunut? En kyllä ihmettelisi, kun olin ensimmäistä kertaa asialla ja aikaa todellakin paloi niitä kahta tuttua tähteä metsästäessä ja kapulaan tutustuessa. Voisiko vikana olla esimerkiksi se, että alignmentissa käyttämäni tähdet olivat melko lähellä toisiaan (Pollux ja Betelgeuse). Olisi varmaan parempi, jos ne olisivat kauempana toisistaan?

Toinen ongelma, johon törmäsin sattui katseluni loppupuolella. Alussa pystyin tarkentamaan tähtiin hyvin, mutta jossain vaiheessa tarkennus ei enää pysynyt, vaan vaikka kuinka yritin saada donitsit tähdiksi, tarkennuttuaan ne lipuivat takaisin donitsimaiseen muotoonsa. Pakkasta oli tuolloin -22 astetta ja putki alkoi olla jäässä. Voisiko johtua siitä? Alussa tätä ongelmaa ei ollut ja putki oli saanut jäähtyä kunnolla. Käytin samaa okua koko ajan.

Ihan ongelmitta en ensimmäisestä kerrasta siis selvinnyt ja valitettavasti putkesta ja käyttäjästä loppui puhti juuri kun Saturnus oli hiipinyt tarkpeeksi korkealle. Ehkäpä tässä viikonlopun aikana on vielä kelejä uuteen yritykseen.

Poissa Kaizu

  • Tulipallotyöryhmä
  • Rinnakkaisuniversumi
  • *****
  • Viestejä: 3336
  • Jotkut jutut on niin viisaita, ettei ne naurata.
    • Kaizun kotisivu(t)
Vs: Celestron C8, ensimmäinen ilta ulkona - pari kysymystä
« Vastaus #1 : 09-01-2010, 03:45:31 »
Marsin löytymättömyys viittaisi kalenteri virheeseen eli jalusta kuvittelee olevansa eri ajasssa kuin oikeasti on. Oliko vuosiluku ja kuukausi oikein? Löytyikö kuitenkin tähdet gotolla?

Tarkennus voi mennä pieleen lämpötilan muutoksen myötä eli kun putken pituus lämpöpitenemisen myötä muuttuu. Tuossa Celestronissa vaikutus vielä kertautuu kun apupeilin etäisyys pääpeilistä ja ja okulaarista muuttuu. Hiilikuiturunkoisella putkella tämä ominaisuus on minimoitu.

Kaizu

PS. Tulin juuri kuvaamasta ja pakkasta oli -22.4C

Kai Forssen

Poissa kajakki

  • Periodinen komeetta
  • **
  • Viestejä: 21
Vs: Celestron C8, ensimmäinen ilta ulkona - pari kysymystä
« Vastaus #2 : 09-01-2010, 11:08:41 »
Kiitos vastauksista Kaizu.

Pitääpä tarkistaa tuo vuosiluku. Olen nimittäin saattanut ajatuksissani naputella sinne 2009 tämän uuden vuoden sijaan!


Poissa Kaizu

  • Tulipallotyöryhmä
  • Rinnakkaisuniversumi
  • *****
  • Viestejä: 3336
  • Jotkut jutut on niin viisaita, ettei ne naurata.
    • Kaizun kotisivu(t)
Vs: Celestron C8, ensimmäinen ilta ulkona - pari kysymystä
« Vastaus #3 : 09-01-2010, 11:24:02 »
Katsoin tuon putken kuvaa Celestronin sivulta ja näytti että siinä olisi suunnitteluinsinöörille tullut pieni virhe. Putki näyttäisi olevan hiilikuiturunkoinen mutta kiinnityskisko on kiinnitetty korjauslasin renkaaseen että takapäätyyn. Jos runko ja kiinnityskisko, kummatkin ovat alumiinia, ei kiinnityksestä pitäisi olla haittaa mutta jos välillä oleva putki oikeasti on hiilikuitua (eikä hiilikuiduksi naamioitua alumiinia) aiheuttaa llämpölaajeneminen sekä tarkennuksen että kollimoinnin muuttumisen lämpötilan muuttuessa. Alumiinin ja hiilikuituputken lämpöpitenemiskertoimet eivät ole samat. Voinet siitä omasta putkestasi tarkistaa asian tilan.

Kaizu
Kai Forssen

Poissa einari

  • Multiversumi
  • ******
  • Viestejä: 6546
    • Einarin astrosivut
Vs: Celestron C8, ensimmäinen ilta ulkona - pari kysymystä
« Vastaus #4 : 09-01-2010, 14:31:29 »
Veikkaisin itse että tarkennusongelma johtuu ennemmin pakkasesta ja tarkentimen rasvoista, eli tarkennuslaitteen rasvat vastustaa tarkennusnamiskan vääntämistä.
___
Tapio

Poissa Lars

  • Periodinen komeetta
  • **
  • Viestejä: 61
Vs: Celestron C8, ensimmäinen ilta ulkona - pari kysymystä
« Vastaus #5 : 09-01-2010, 15:20:31 »
Minulla vaatii "two star alignin" jälkeen vielä yhden kalibrointi tähden lisäämisen että kohdistuu oikein.
Itse luulisin että offsetti johtuu omalla kohdalla siitä että napasuuntaus on tehty vähän sinnepäin.

Poissa Timpe

  • Multiversumi
  • ******
  • Viestejä: 7086
    • Valoa ja varjoja
Vs: Celestron C8, ensimmäinen ilta ulkona - pari kysymystä
« Vastaus #6 : 09-01-2010, 17:55:25 »
Kohteet löytyvät hyvin tuolla kahden tähden kohdistuksellakin, jos napasuuntaus on riittävän tarkasti tehty ja nämä kaksi opetustähteä ovat esim. 90° sijainnilla toisistaan ja kohtuullisella etäisyydellä Pohjantähdestä (tämä on se kolmas referenssitähti jalustalle laskettaessa kohteen sijainteja). Tähtien keskitys kannattaa kyllä tehdä tarkasti keskelle okulaarinäkymää kohtuullisella suurennuksella. Joudun omassa putkessani käyttämään vain yhden tähden lukitusta, mutta kyllä tuokin goto löytää kohteet kun ottaa kohdistustähden samalta taivaansuunnalta kuin itse kohteen. Sivummalle mentäessä joudun toisinaan turvautumaan etsinputkeen.
- Timo Inkinen

Poissa kajakki

  • Periodinen komeetta
  • **
  • Viestejä: 21
Vs: Celestron C8, ensimmäinen ilta ulkona - pari kysymystä
« Vastaus #7 : 09-01-2010, 19:13:32 »
Ok. Napasuuntaus siis harjoitteluun paremmin myös. Se Celestronin napatähtäin on varmaan ihan hyvä lisävaruste jalustalle?