Linkittämällä upotettujen kuvien tekijänoikeudet

Aloittaja fsol77m, 30.08.2012, 06:55:10

« edellinen - seuraava »

fsol77m

Lainaus käyttäjältä: MarkoM - 01.09.2012, 09:37:37
Sillä ei ole merkitystä, onko kyse omista kotisivuista vai julkisesta keskustelupalstasta; jos aikoo julkaista jonkun muun ottaman kuvan, lupa tarvitaan oikeuksien haltijalta (yleensä kuvaaja). Itse otettujen kuvien käytölle ei ole rajoituksia (mikä nyt ei kuitenkaan tarkoita ihan sitä, että samaan viestiin voisi lykätä vaikka 200 kuvaa ilman, että joku älähtäisi).
Onhan sillä se merkitys että kotisivu on aina ollut henkilökohtainen/omassa käytössä kun foorumit ovat julkisia ja monen ihmisen käytössä.
Luin korkeimmanoikeuden päätöksiä useita kymmeniä läpi mitkä liittyivät internettiin ja kuviin ja joka ainoassa tuomiossa oltiin fyysisesti kopioitu bitti bitiltä kuva/teos ja sen käyttöä sitten rangaistiin. (Ja perusteltiin juuri näillä pykälillä joita olette laittaneet tekijänoikeuksista)

Se mihin itse haluan selvyyden edelleen on se kun linkitän tai upotan kuvan niin enhän minä "koske" kuvaan millään tavalla. Eli linkitys ja upottaminen ei ole kopiointia sillä kuvan alkuperä säilyy siellä missä se onkin eikä siten riko tekijänoikeuksia.


Lainaa
Ratakiskosta vääntäen linkityksen ja upottamisen erot:
Tiedän kyllä eron.


Siis edelleen teille rautakankea:
Jos näen sivulla x hienon kuvan ja tallennan sen omalle koneelleni tms ja laitan sen tuon jälkeen foorumiin/www sivuille niin tämähän on aivan selkeä tekijänoikeusrikkomus. (ja tätä bittibitiltä kopiointiahan kaikki nuo tekijänikeus pykälät koskevat)

jos näen sivulla x hienon kuvan, en tallenna siitä mitään ja laitan vain linkin/upotuksen foorumille/www sivulle niin en ole rikkonut mitään tekijänoikeus pykälää. (Sillä en ole koskenut/muokannut alkuperäistä kuvaa tai sen lähdettä millään tavalla)

MarkoM

Ei taida oikein mennä jakeluun, vaikka tuossa on Tekijänoikeuksien valvontakeskuksen edustaja todennut, että lupa tarvitaan aina oikeuksien omistajalta (yleensä kuvaaja). Voithan sinä ilmoittaa TTUK:n tälle Juha Rislakkille, että hän on täysin väärässä ja sinä oikeassa...
Marko Myllyniemi
"Koskenkorvan kivennäisvesi on valmistettu kirkkaasta, vähänatriumisesta lähdevedestä, siksi sen maku on niin päähännousevan raikas. Maista Koskenkorvan kivennäisvettä. Tulet hyvälle tuulelle!"
astro.kuvat.fi
Kuvagalleria
Lakeuden Ursa ry

fsol77m

Lainaus käyttäjältä: MarkoM - 01.09.2012, 13:43:46
Ei taida oikein mennä jakeluun, vaikka tuossa on Tekijänoikeuksien valvontakeskuksen edustaja todennut, että lupa tarvitaan aina oikeuksien omistajalta (yleensä kuvaaja). Voithan sinä ilmoittaa TTUK:n tälle Juha Rislakkille, että hän on täysin väärässä ja sinä oikeassa...
Hän on tulkinnut käytön kylläkin niin että teet alkuperäisestä kopion sivulle/foorumille kun puhut kuvien laittamisesta.
Jos olisit kysynyt kuvalinkin laittamisesta niin vastauskin olisi yksiselitteisempi.

Direktiivi 2001/29/EY
Onko esimerkiksi teoksen kopiointi toiseen palvelimeen ja jakelu sen kautta sallittua? Ilmeisesti ei, ilman erillistä lupaa. Sen sijaan voidaan yrittää argumentoida, että järjestelmä, joka poimii otteen Internetissä jo olevasta teoksesta ja välittää sen käyttäjälle hänen pyytämällään tavalla, on vain tekninen järjestely, joka ei merkitse uutta yleisölle välittämistä. Lukijahan voi joka tapauksessa hakea teoksen ja lukea siitä valitsemansa kohdan; kyse on vain tämän toimenpiteen tekemisestä sujuvammaksi. (Tässä ei ole syytä vedota sitaattioikeuteen, koska ote sinänsä ei ole sitaatti.)

VeikkoM

Tässä nyt ehkä saivarrellaan linkityksen ja upottamisen teknisistä nyansseista. 
Asiaa voidaan tulkita myös näin: 

Upottaminen on materiaalin irrottamista sen alkuperäisestä julkaisuyhteydestä,
jolloin sitä voidaan tulkita kopioimiseksi.  Upotettu kuva ei välttämättä ohjaa
lukijaa tekijän/julkaisijan/oikeudenhaltijan tarkoittamaan julkaisuyhteyteen. 
Sitaattioikeus, johon joku muu voi vedota, taitaa koskea lähinnä tekstiä (?).

Vanhasta paperimaailmasta analogiaa etsiessään upotus voisi vastata sitä, että
saksit alkuperäisestä julkaisusta kuvan ja liimaat sen omaan tekeleeseesi ja väität,
että kuva on vain siirretty alkuperäisestä luvallisesta julkaisusta nähtäville toiseen
teokseen.  Näin voisi tehdä, koska en ota kopiota kuvasta, skannaa tai valokuvaa
sitä julkaistakseni sen.

Linkitys vastaisi varmaan sitä, että kirjoitat omaan teokseesi vain kirjallisuusviitteen.

Varoitan: nämä analogiat eivät ole yleensä kauhean täsmällisiä, ei näistä 
vertauksista kannata ryhtyä halkomaan hiuksiaan.

Laki ja sen tulkintakaan ei välttämättä ole aivan ajantasalla kaikenlaisten teknisten
mahdollisuuksien kanssa.  Jo useamman vuoden käytetyt ns. mashup-tekniikat ovat
hämärtäneet alkuperäisen lähteen käsitettä (mashupilla tarkoitetaan sisällön tuomista
verkkosivuille/sovelluksiin sivun ulkopuolisista lähteistä). Lukijalle ei aina ole ihan selvää,
mikä sivulla on alkuperästä, mikä jonkun toisen julkaisemaa.  Näissä liikutaan usein jo
tekijänoikeuksien rajamailla.

Minusta järjen käyttö ei edelleenkään kiellettyä tällaisissa asioissa.  Kannattaa aina
miettiä, mitä tekijä itse miettisi uudelleen julkaisusta.
Veikko Mäkelä
Kuu ja planeetat, Asteroidit ja komeetat, Tieteellinen yhteistyö, Tietotekniikka sekä Kerho ja yhdistystoiminta -harrastusryhmät

fsol77m

Hyvä! Tämä oli juuri sitä mitä olen ajanut takaa ja tähän saadaan "virallisempi" vastaus 6kk päästä neuvostolta.

MarkoM

Lainaus käyttäjältä: fsol77m - 01.09.2012, 13:50:37
Hän on tulkinnut käytön kylläkin niin että teet alkuperäisestä kopion sivulle/foorumille kun puhut kuvien laittamisesta.
Jos olisit kysynyt kuvalinkin laittamisesta niin vastauskin olisi yksiselitteisempi.

Ei toisen ottamaa kuvaa tarvitse fyysisesti kopioida omalle sivulle/foorumille, sillä kuvalinkin tekemine on teoksen uudelleenjulkaisemista ja siihen tarvitaan yhtälailla teoksen oikeuksien omistajan (kuvaaja) lupa kuin kopiointiinkin.
Marko Myllyniemi
"Koskenkorvan kivennäisvesi on valmistettu kirkkaasta, vähänatriumisesta lähdevedestä, siksi sen maku on niin päähännousevan raikas. Maista Koskenkorvan kivennäisvettä. Tulet hyvälle tuulelle!"
astro.kuvat.fi
Kuvagalleria
Lakeuden Ursa ry

micko

Lainaus käyttäjältä: fsol77m - 01.09.2012, 13:50:37

Direktiivi 2001/29/EY
Onko esimerkiksi teoksen kopiointi toiseen palvelimeen ja jakelu sen kautta sallittua? Ilmeisesti ei, ilman erillistä lupaa. Sen sijaan voidaan yrittää argumentoida, että järjestelmä, joka poimii otteen Internetissä jo olevasta teoksesta ja välittää sen käyttäjälle hänen pyytämällään tavalla, on vain tekninen järjestely, joka ei merkitse uutta yleisölle välittämistä. Lukijahan voi joka tapauksessa hakea teoksen ja lukea siitä valitsemansa kohdan; kyse on vain tämän toimenpiteen tekemisestä sujuvammaksi. (Tässä ei ole syytä vedota sitaattioikeuteen, koska ote sinänsä ei ole sitaatti.)

Tekninen järjestely, joka poimi otteen Internetistä olevasta teoksesta ja välitti käyttäjälle hänen pyytämällään tavalla oli tämäkin: http://matin.maapallo.org/site.pl/sarjis/

Kyseessä siis oli palvelu, joka keräsi samalle sivulle useiden verkossa julkaistavien sarjakuvien uusimmat numerot. Muistaakseni mukana oli linkki alkuperäiseen julkaisukanavaan. Kuten huomaatte, on palvelu suljettu.

Tässä oli tietty syynä sarjakuvien julkaisijoiden menettämät mainostulot, kun käyttäjät eivät tulleetkaan heidän omille sivuilleen strippejä lukemaan. En kuitenkaan usko, että tänne foorumille linkitetyistä kuvista kukaan valittaisi. Ja kuvien käyttö keskustelussa menisi varmasti sitaatista.
Mikko Laine
Mosstack, koodaamani tähtipinoamissofta
Blogini
Kaikki kuvani on otettu yhdistelmällä Canon EOS 1100D, 200/2.8L II USM ja Eq3-2 ellen ole toisin sanonut.

MarkoM

Lainaus käyttäjältä: micko - 03.09.2012, 14:30:46
En kuitenkaan usko, että tänne foorumille linkitetyistä kuvista kukaan valittaisi. Ja kuvien käyttö keskustelussa menisi varmasti sitaatista.

Vaikka kotimaisilta kuvaajilta ymmärrystä vielä saattaisikin riittää, niin jenkeiltä löytyy pienimmästäkin syystä heti lakimiesarmeija vaatimassa n+1000000 taalaa riihikuivaa... Ei varmaankaan kukaan halua, että valtakunnallinen Ursa joutuu vaikeuksiin sellaisen asian vuoksi? Vai haluaako?
Marko Myllyniemi
"Koskenkorvan kivennäisvesi on valmistettu kirkkaasta, vähänatriumisesta lähdevedestä, siksi sen maku on niin päähännousevan raikas. Maista Koskenkorvan kivennäisvettä. Tulet hyvälle tuulelle!"
astro.kuvat.fi
Kuvagalleria
Lakeuden Ursa ry

pepa

Miksi tästä aiheesta yleensäkin väitellään? Ohjeet ja säännöt on selvät. Tästä aiheesta muistaakseni on keskusteltu ennenkin ja silloin en ollut perillä kuvien julkaisusäännöistä, mutta googlella siitä epätietoisuudesta selvisi ja nythän ne on tässäkin ketjussa kerrottu.
Minua ei ole linkitykset koskaan haitanneet.
-PP74- Newton 200/1200, SkyLux 70/700, kiikari Zenith 7*50, kamera Olympus e-p2, Meade 110/800.

Astronautiskelija

The sky appears so steady fixed and stable as we look at it - but only if we do not look too hard. James B Kaler, Stars and Their Spectra
Clayhole Observatory
Twitter | Vimeo

Meade-mad

Anteeksi,
mutta miten nämä viestit liittyvät tähtiharrastukseen ?

Ei tarvitse vastata!

jk

LainaaAvaruus.fi-keskustelualue on tarkoitettu tähtitieteestä ja tähtiharrastuksesta käytävään keskusteluun. Keskustelualueella on noudatettava sääntöjä, joiden tarkoituksena on taata keskusteluiden asiallisuus, yleinen viihtyvyys foorumilla ja foorumin hyödyllisyys.
Sima (engl. mead) on käyttämällä valmistettava miedohko alkoholi- ja virvoitusjuoma, joka tehdään hunajasta, vedestä ja käytetään hiivalla (Wikipedia).

Terveisin  J armo   Kem pas

Riqis

Lainaus käyttäjältä: Astronautiskelija - 03.09.2012, 23:21:37
Googlesta muistuikin mieleen. Miten tämä on mahdollista, jos kuvan upottaminen aiheuttaa "n+1000000 taalan" korvausvaatimukset?

http://www.google.com/search?q=walt+disney+cartoon+classics&hl=fi&tbo=d&gl=FI&source=android-browser&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ei=_g1FUKbKNqT64QS8t4CQAQ&ved=0CAkQ_AUoAQ&biw=1280&bih=752

Jos hieman kärjistää, on vaikea nähdä Disneytä tekemässä korvausvaatimusta esim. kotisivuilleen tai jollekin foorumille Disneyn kuvan upottaneelle lapselle. Nuo voi käsittää myös ilmaisiksi mainoksiksi ko. firmalle. On eri asia jos kyseessä on yksittäinen tähtiharrastaja tai ammattivalokuvaaja, jonka kuva on julkaistu luvatta upottamalla.

Sinällään en myöskään usko siihen, että lakimiesten armeija on tässä akuutisti vaarana (etenkään jos huomautuksen jälkeen yksittäinen upotettu luvaton kuva heti poistetaan foorumin sivuilta), mutta kuten edellä olet itsekin antanut ymmärtää, perustelujen läpi käynti puolesta ja vastaan on tässä jo aika hyödytöntä.

Lainaus käyttäjältä: Meade-mad - 03.09.2012, 23:52:27
mutta miten nämä viestit liittyvät tähtiharrastukseen ?

Ne liittyvät tässä viestiketjussa menossa olleeseen palautekeskusteluun kuvien julkaisutavoista ja -oikeuksista. Astronautiskelija on yksi foorumin jäsenistä, ja hänellä on oikeudet antaa palautetta ja osallistua keskusteluun siinä missä meillä muillakin. 

Eri asia on sitten se, että onko enää järkevää kenenkään meistä jatkaa tätä viestiketjua. Mielestäni enää ei, koska jäsenet ovat ehdottaneet aiheen vatvomisen lopettamista ja keskustelu alkaa mennä juupas-eipäs-linjalle.

Jos tänne saadaan asiaa tutkineen juristin kannanotto, sellainen voisi olla kiinnostava myöhemmin lisätä. Sinällään foorumin kannalta lopputulema on jo useampaan kertaan toistettu edellä.

Kaunis kiitos kaikille osallistumisesta. Viestiketju on lukittu. 
Marko Pekkola / www.avaruus.fi