Vanha meteoriitti

Aloittaja Otava, 31.10.2009, 23:07:55

« edellinen - seuraava »

Jarmo Moilanen

Kiitos lisäkuvista.

Enhän minä ilkeyttäni tyrmää meteoriittiasi, mutta kun ei kehtaa oikein herätellä turhia toiveitakaan.

En tiedä miksi epäilet tuota meteoriitiksi, sillä en näe siinä mitään sellaista että sopisi meteoriitiin alkaen kiven muodosta ja yleisestä olemuksesta.

Lisäkuvasi vain vahvistavat ensivaikutelmasta tekemääni tulkintaa. Kivi on ehkä jotain vulkaniittia tai kiilleliusketta. Ehkä mustaliusketta. Liuskeisuudesta kielii kiven lättänä muoto. Lisäksi siinä on välikerroksina jotain kovempaa materiaalia, ehkä kvartsia (harmahtavan valkeaa läpikuultavaa tai läpinäkyvää mineraalia). Kivi voisi olla esim. metamorfoitunutta kiilleliusketta josta on siinä yhteydessä kadonnut selvä liuskeisuus ja kiveen on työntynyt kvartsijuonia jossain välissä. Kiisut eli metallimainen rikki- tai magneettikiisu sopii kuvaan oikein hyvin. Jos oli mustaa töhkää siinä kammiossa niin luultavasti kyseessä silloin rikkikiisu. Kyllä tällaiset kivet ovat paikoin aika yleisiä Suomessakin.

Minun kokoelmasta voi vilkuilla hiukan meteoriittien mallia, vaikka näytteeni ei mitenkään museotasoa olekaan ja kaikki kuvat eivät ole ihan onnistuneita:
http://www.somerikko.net/collection/meteorites.php
Jarmo

Erik Pirtala

Jarmo taitaa olla kiviasijantuntija. :wink:

Vaikka minä en todellakaan ole kivifriikkejä, en usko tuon olevan meteoriitti, enkä halua tyrmätä kiveäsi. Mutta ei tuo mikään ihan tavallinen kivikään taida olla.

Jarmo Moilanen

#17
Lainaus käyttäjältä: Tähti Erkki - 01.11.2009, 17:47:32
Jarmo taitaa olla kiviasijantuntija. :wink:
Yli 30 vuotta harrastaneen kokemuksella. Meteoriittejakin jo yli 10 vuotta...  :wink:

Mikä ei takaa sitä ettenkö voisi erehtyä.  :rolleyes:
Jarmo

Was

Hei,

Pahoittelen, mutta en viitsi avata uutta threadia vastaavanlaisesta kysymyksestä. Kivi jonka poimin runsas vuosi sitten maastosta, meinasin lähettää tutkittavaksi, mutten ole vielä saanut aikaiseksi. Erityisesti tässä kiinnosti kuplien täyttämä rakenne ja ensimmäisessä kuvassa oleva pinta näyttää olleen sulana joskus.
Haluaisin kuitenkin vähän muidenkin kuin omaa mielipidettä, ennenkuin mihinkään lähetän :)

http://anssiw.kapsi.fi/kivi/IMG_2801.JPG
http://anssiw.kapsi.fi/kivi/IMG_2802.JPG
http://anssiw.kapsi.fi/kivi/IMG_2804.JPG

Omasta mielestä tämä on todennäköisesti jotain vanhaa masuunijätettä, mutta mistä sitä koskaan tietää. Rautaa tuossa tuntuu olevan, kun tarttuu melko hyvin magneettiin.

OS

Lainaus käyttäjältä: Was - 01.11.2009, 21:12:39
Omasta mielestä tämä on todennäköisesti jotain vanhaa masuunijätettä, mutta mistä sitä koskaan tietää. Rautaa tuossa tuntuu olevan, kun tarttuu melko hyvin magneettiin.

Kyllä tuo minunkin mielestä joltain kuonalta näyttää.

Jarmo Moilanen

Tein tuossa testiä omilla näytteillä omien kotisivujen meteoriitin tunnistusohjeita varten ja siitä löytyi varsin mielenkiintoinen tunnistuskeino. Kyseessä on klassinen viirutesti jota malminetsijät on Suomessa opetettu aina käyttämään. Viirutesti tehdään siten että tutkittavaa mineraalia hangataan lasittamatonta posliininpalaa vasten. Posliiniin jäävä viirun väri kertoo mineraalista aika paljon. Sillä voi erottaa käytännössä mineraaleja toisistaan.

Lasittamattoman posliinina voi käyttää talosulaketta (vanhemman malliset valkeat talosulakkeet ovat yleensä lasittamatonta posliinia) tai askarteluliikkeistä myytäviä lasittamattomia posliinilautasia.

Katsotaan näytteestä (tuoreelta murtopinnalta mielellään) ulkoneva kohta tutkittavaa metallimaista mineraalia ja painetaan se posliinin pintaa vasten ja hinkataan hetken. Jos mitään ei tartu koetaan painaa hiukan kovempaa. Jos ei tahdo tulla värillistä jälkeä niin kokeile toista kohtaa tai sitten metallimaiselta näyttävä mineraalipirote saattaa ollakin pieniä kiillesuomuja joka joskus näyttää kiiltelevän kuten metallipirote.

Jos viirutus onnistuu ja posliiniin jää musta tai lähes musta viiru niin kyseessä on todennäköisesti jokin maanpäällinen malmimineraali ja kivi ei siten ole meteoriitti.

Meteoriiteissa esiintyvän metallin viirun väri on nimittäin aina vaalean lyijynharmaa. Se on siis selvästi erottuva esim. yleisten magneettikiisun, rikkikiisun ja arseenikiisun viiruista jotka ovat käytännössä mustia. Kaiken lisäksi saman värisen viirun saa myös tuoreesta meteoriitin sulamiskuoresta. Jos meteoriitti on alkanut jo ruostumaan niin metallinpirotteen ja sulamiskuoren viiruun alkaa sekoittumaan punertavanruskeaa ruosteen väriä.

Kuva noista viiruista löytyy tämän sivun lopulta:
http://www.somerikko.net/meteoriitit/tunnistus.html
Jarmo

Joni

-80 luvulla etsiskelin innolla meteoriitteja ja kerran sattui niin, että kaverini kanssa löysimme pellolta lumesta reiän. Reiän kohdalta maasta löytyi musta ja kiiltäväpintainen pieni kivi. Kivi oli täsmälleen saman näköinen kuin tuo masuunijätteeksi epäilty. Lähetin kiven tutkittavaksi ja masuunijätteeksi se paljastuikin. Viime vuosina olen haikaillut omasta moottorikelkasta. Sillä olisi kätevä kiertää merenjäätä loppukeväästä ja katsella josko joitain kiviä löytyisi. Perheen vuoksi kuitenkin olen asiaa lykännyt, koska hiukan tärkeämpiäkin rahareikiä kuulemma on. :rolleyes:

Otava

Tutkimuksessa ei kivestäni löytynyt nikkeliä. MUTTA tämä kyllä herätti mielenkiintoni kiviä kohtaan ihan uudessa ulottuvuudessa, Aiemmin katselin korukiviä, nyt sitten muutakin.