Tulipallo(?) 8.10.09 n. klo 20.40.

Aloittaja weldor, 08.10.2009, 21:12:09

« edellinen - seuraava »

weldor

Tuli äsken käytyä kuuta tutkailemassa ja tähtikuvioita harjoittelemassa. Noin klo 20.40 vilahti taivaalla reilu 2 sekuntia kestävä tähdenlento joka oli varsin kirkas, tulipalloksi näin aloittelijana sanoisin. Lensi idästä hieman kuun etelä puolelta länteen päin. Oliko muilla havaintoja? Kajaanin Hetteenmäessä olen.
"Mistä tulemme? Keitä olemme? Minne menemme?"

-Paul Gauguin-


Havaintovälineet 25.8.2012 alkaen:

-Sky-Watcher 200P / HEQ5

VilleValtteri

Kyllä vain. Itse en nähnyt kuin noin 3 sekunnin "välähdyksen", ja aika oli kellosta katsottuna 20:41. Tosin kelloni ei ole ihan välttämättä ajassa. Ihmettelin ensin että eihän Marsin pitäisi olla tähän aikaan tuossa suunnassa, väri kun oli selvästi punainen. Äkkiä kirkastuessaan muuttui kuitenkin niin selvästi, että tajusin heti ettei tietenkään voi olla Mars. Yhtä pian sitten katosikin.

Kotkan Mussalossa tämä havainto, aika tarkkaan luoteen suunnassa. Oli kyllä jännä näky, itse en ole ennen moiseen törmännyt.
Joka pierua pidättää, sillä on muutakin salattavaa.