Kirjoittaja Aihe: Tule mukaan, tähtiharrastusyhdistykseen liittyminen.  (Luettu 2941 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa DarkSide

  • Galaksijoukko
  • ****
  • Viestejä: 943
    • DarkSide Observatory
 Sinä foorumille tullut tähtitieteestä kiinnostunut immeinen. Tämä aihe on tarkoitettu juuri sinulle. Jos mielessäsi liikkuu harrastuksesi syventäminen ja halu toimia isommassa joukossa ja jopa yhteisöä palveleminen paikallisella tai valtakunnan tasolla, niin lue edelleen ajatuksiani. Saanen kertoa hieman omaa historiaani, jos se auttaisi sinua eteenpäin tässä ennakolta vaikean leiman saaneelta alalta. Ei tämä kuitenkaan tarvitse sinulta kuin sen yhteisen palon tähtiä kohtaan, joka meiltä kaikilta löytyy ilman fysiikan opintojakin.

 Olen toiminut 35 vuotta Lahden Ursassa, joista 23 olen ollut hallitusvastuussa. Nyt 2015, jätän aiemmat tehtävät ja yritän toimia aktiivisemmin Artjärven suunnalla. Toki päätökseeni vaikuttavat myös muut syyt.
Toimin ja aloitin harrastukseni kuitenkin yksin, ilman apuja ja kapean kirjallisuuden aikana, jolloin havaintovälineiden saaminen oli vaikeaa ja kallista. Sosiaalisena ihmisenä ja varustettuna hurjalla uteliaisuudella halusin laajentaa harrastustani sekä kenties saada uusia ystäviä.

 Otin sitten yhteyttä paikalliseen yhdistykseen ja Lahdessa oli Salmen Jussi, joka otti minut vastaan ystävällisesti ja kehoitti tulemaan tornille Pirttiharjuun. Eipä mennyt aikaakaan kun toimin jo tähtinäyttäjänä utelijaille paikallisille kävijöille. Tämä kokemukseni on ollut todella palkitsevaa ja harrastustani rikastavaa toimintaa. En ole koskaan katunut tähtinäyttäjäksi päätymistäni, päinvastoin se on rikastanut minua harrastuksessani. Tämän tunteen toivoisin myös sinulle joskus tulevan kohdallesi, se on voimakas ja antaa paljon kiitosta. Vaikka opetus-suunnitelmaan kouluissa kuuluu myös tähtitiede, niin se on hyvin vajaa tai ohitetaan helposti. Paikallisista kouluista olen useana vuonna opastanut monia ryhmiä katselemaan fyysisesti tähtitaivasta ja palaute on ollut palkitsevaa.
Näistä riittäisi juteltavaa moneen riviin, mutta jääköön tähän. Kenties voin kertoa lisää kasvotusten sinulle jossain tapahtumassa :)

 Monella on ennakkoon tunne, että tämä on hirmuiset tiedot tai taidot vaativa porukka, johon en kehtaa liittyä. Niinpä minäkin aluksi luulin, mutta liityin ja koin saaneeni monta uutta ystävää todella nopeasti. Eikä niitä alkutietoja kuitenkaan tarvinut. Jännitys oli aivan turhaa. Nyt, jälkikäteen elämäni ja harrastukseni on rikastunut monella ystävällä sekä kokemuksella, jotka ovat suuressa arvossa tänäänkin. Asiantuntemus on suomessa kovaa luokkaa ja myös harrastajaporukka auliisti opastaa aloittavaa harrastajaa. Tämä on ollut ilo havaita monissa keskuteluissa sekä tapahtumissa. Olen itse saanut apua monelta kokeneemmalta kaverilta, kiitos heille.

 Olen nyt hieman huolissani kuitenkin paikallisten yhdistyksien toiminnan jatkuvuudesta. Tämä hieno harrastus kaipaisi myös uutta verta ja uusia kasvoja jatkamaan Suomalaista perinnetietoutta tähdistä sekä myös harrastajista, joita on tunnettu myös maailmanlaajuisesti. Maa, jossa asumme on väkilukuun suhteutettuna eniten tähtiharrastajia koko planeetan mittakaavassa.
 Tule ihmeessä mukaan, sillä yhdessä harrastaminen on antoisaa ja nostaa kokemuspohjaa ajan saatossa tuleville harrastajille, joille voit antaa neuvoja ja intoasi jatkettavaksi. Nettiin ja facebookkiin kyllästyy helposti, mutta oikea sosiaalinen kanssakäyminen on aitoa ja paljon palkitsevampaa. Toivon sinun tulevan mukaan sydämestäni.

 Ota yhteyttä paikalliseen yhdistykseesi ja kerro ajatuksiasi, sillä ne ovat tärkeitä meille. Laitan tähän linkin, josta voit kurkata eteenpäin:
https://www.ursa.fi/harrastus/paikallisyhdistykset.html

 Jos et saa vastinetta linkeistä, niin laita ajatuksiasi tänne. Autamme sinua eteenpäin tähtien ja harrastajien pariin.

Uudenvuoden 2015 terveisin, Jyrki 
 
Jyrki Keski-Jylhä ASIKKALA
Astro-Physics Starfire 180mm f9 EDT APO
Orion ODK 12 f6,8  
Paramount ME, Astro-Physics 1200QMD  
SBIG STL-6303E ja  ST-7 XME-D
IS DMK 21AU04 ja ASI 120 MM
Coronado Solarmax 60mm bf 15
Baader Herschel wedge (photo)
Televue Ethos, Nagler ja Plössl

Poissa ellu

  • Galaksijoukko
  • ****
  • Viestejä: 722
Vs: Tule mukaan, tähtiharrastusyhdistykseen liittyminen.
« Vastaus #1 : 31-12-2014, 06:13:44 »
"Monella on ennakkoon tunne, että tämä on hirmuiset tiedot tai taidot vaativa porukka, johon en kehtaa liittyä"

Tuo on kyllä niin tosi!
Itse kun olen vain tällainen räpeltäjä-harratelija niin väkiseltäänkin tulee tuollainen tunne  :cheesy: Tuo on juurikin se syy miksi minä, ja varmasti moni muukin, ei ole nuorempana lähtenyt mukaan tähän mielenkiintoiseen harrastukseen.
SW400P Synscan Goto Dobson
ASI120MM-S
Canon EOS 600D

Poissa softis

  • Tulipallotyöryhmä
  • Eksoplaneetta
  • ***
  • Viestejä: 149
Vs: Tule mukaan, tähtiharrastusyhdistykseen liittyminen.
« Vastaus #2 : 31-12-2014, 06:57:37 »
"Monella on ennakkoon tunne, että tämä on hirmuiset tiedot tai taidot vaativa porukka, johon en kehtaa liittyä"

Turha pelko pois vaan. Paras teko ihan heti harrastuksen alussa on liittyä rohkeasti mukaan paikalliseen lähimpään yhdistykseen ja sen toimintaan. Käydä jäsenilloissa ja tähtinäytöksissä ja oppia tuntemaan ihmiset (he eivät pure sinua). Itse olin muutaman vuoden alussa kuunteluoppilaana paikallisyhdistyksessä (TaUrsa) ja nyt vedän jäseniltoja jo kolmatta vuotta ja toimin myös hallituksessa. Nyt keväällä vajaan parin kuukauden kuluttua aloitellaan "tähtitaivas tutuksi" aloittelijakurssien vetovastuun parissa. Tähtiharrastus voi olla hyvinkin palkitsevaan kuten viestiketjun alussa tuli selväksi.