Ensin lyhyesti: unohda heti koko juttu.
Sitten hieman laajemmin. Ensinnäkään tämä ei ole laadultaan, rakenteeltaan ja optisilta ominaisuuksiltaan kaukoputkeksi sovelias aihio, ei myöskään valokuvaukseen soveltuva. Laitetta ei ole alkujaankaan suunniteltu tai valmistettu katselukäyttöön, ei myöskään kuvaukseen soveltuvaksi.
Ajatus korrektorin tekemisestä tai teettämisestä on utopistinen. Filmikäyttöön tekeminen teoriassa mahdollista jos hienomekaniikka hallussa ja ainakin nelinumeroinen harrastusbudjetti. Meniskuksella taitaa komakin jäädä korjaamatta myyjän sanoista huolimatta. Pääpeilin aukkosuhde on sellainen, että systeemin kollimointi on mahdotonta ilman erinomaisen tarkkaa rakennetta.
Harrastevoimin on Suomessa valmistettu puolentusinaa cassegrainia. Terhon lisäksi julkisesti tiedetään Jari Turusen ja Jaakko Kokkosen putkista, jotka eivät juuri ole olleet aktiivikäytössä. Itse tein vuosia sitten erään satelliittihankkeen yhteydessä 20 cm:n cassegrainin, jonka kollimointi oli melkoisen vaivalloista hienomekaniikkaa hallitsevan tutkimuslaitoksen resusursseista huolimatta.
Korjauslasia en tiedä harrastajan milloinkaan Suomessa valmistaneen. Kaksi on asiaan ryhtynyt. Ensimmäinen ei ole edistynyt karkeahionnan jälkeen viimeisten kahden vuosikymmenen aikana. Toisen valmistaja sai lasiin muistaakseni hieman kiiltoa. Tekijä ei ole enää keskuudessamme.
Hannu Määttänen