Sahannevan observatorio

Aloittaja MarkoM, 28.07.2006, 00:21:20

« edellinen - seuraava »

MarkoM

Sahannevan observatorio on Etelä-Pohjanmaalla toimivan tähtiharrastusyhdistyksen Lakeuden Ursa ry:n havaintopaikka, jonka päätähtitorni alkaa vähitellen saavuttaa havaintovalmiutta. Saimme avuksi ammattitaitoisen metallimiehen, ja tällä viikolla kupolin luukkujen asennus on edistynyt pienen kesälomalaisporukan voimin siihen pisteeseen, että puuttuu enää oikeastaan reunapellit ja tiivisteet, jonka jälkeen voidaan alkaa suunnittelemaan kupolin nostoa.

Jos kaikki menee hyvin niin uskon noston tapahtuvan parin viikon sisään :-\ (no, elokuun aikana kuitenkin), joten eiköhän tässä vielä päästä jossain vaiheessa havaintotoimintaankin käsiksi (olisi jo vähitellen aikakin).
Marko Myllyniemi
"Koskenkorvan kivennäisvesi on valmistettu kirkkaasta, vähänatriumisesta lähdevedestä, siksi sen maku on niin päähännousevan raikas. Maista Koskenkorvan kivennäisvettä. Tulet hyvälle tuulelle!"
astro.kuvat.fi
Kuvagalleria
Lakeuden Ursa ry

Sombrero

Kiva tuo rakennuspäiväkirja. Teillä on ilmeisesti ollut hieman talkoolaisista puutetta? Muuten on kyllä siistin näköistä jälkeä tullut. Eikös se ole niin että hiljaa hyvä tulee.
Jos tietäisimme mitä olemme tekemässä, sitä ei kutsuttaisi tutkimukseksi, eihän? - Albert Einstein

MarkoM

Kiitos. Joo, talkoolaiset tosiaan ovat vähentyneet kevättalven jälkeen niin, että parhaimmillaan on maaliskuun jälkeen saattanut olla kuusi ja pahimmillaan kaksi torninrakentajaa paikalla (tässä tapauksessa pohjalainen sanonta "väki vähenöö ja pirot paranoo" ei oikein pidä paikkaansa)  ;)... Eipä sillä nyt oikeastaan merkitystä ole, kuinka hitaasti viimeistelytyöt etenevät kunhan vain kupoli saataisiin paikoilleen ennen syyssateita.
Marko Myllyniemi
"Koskenkorvan kivennäisvesi on valmistettu kirkkaasta, vähänatriumisesta lähdevedestä, siksi sen maku on niin päähännousevan raikas. Maista Koskenkorvan kivennäisvettä. Tulet hyvälle tuulelle!"
astro.kuvat.fi
Kuvagalleria
Lakeuden Ursa ry

MarkoM

#3
Perjantaina se sitten tapahtui eli Tähtisuon kupoli nostettiin paikoilleen Nurmolaisen Nostopalvelu S. Uitto Oy:n "pikkunosturilla":





Lisää kuvia: http://torni.lakeudenursa.fi/rkpkirja/2006-08-11.htm
Marko Myllyniemi
"Koskenkorvan kivennäisvesi on valmistettu kirkkaasta, vähänatriumisesta lähdevedestä, siksi sen maku on niin päähännousevan raikas. Maista Koskenkorvan kivennäisvettä. Tulet hyvälle tuulelle!"
astro.kuvat.fi
Kuvagalleria
Lakeuden Ursa ry

Mikko Päivinen

 Onneks olkoon koko porukalle!!!!!!!! Siitä tuli kyllä tosi komee torni :o Hienosti ootte vieneet hommaa eteenpäin ja kohtahan pääsette jo tositoimii  ;D.
Alkaa varmaa olee porukalla naama näkkärillä projektin tossa vaiheessa  ;) Kiva seurata projektin edistymistä.
Kaukoputki: NexStar 11" GPS.
Kamera: SBIG ST-2000XM
Seuranta: SBIG AO-7
Filtterit: L=Baader IR/UVcut RGB suotimet standardit SBIG.
Filtteripyörä: SBIG CFW-8A

kimiza

Sisältä tuo kupoli näyttää niin kauhean isolta. Hieno virstanpylväs tässä projektissa, onnittelut (projektille ja kupolille).

MarkoM

#6
Tähtisuon observatoriolla nähtiin ensivalo!

Tähtiharrastusviikko näemmä osoittautuu varsin tuotteliaaksi! Ensinnä tiistai-iltana haimme Meaden tornille ihan vain sitä varten, että keskiviikkoaamuna Pohjanmaan TV-uutisten toimittaja ja kuvaaja tulivat tekemään juttua tornista. Sitten avoimien ovien ilta venyi sen verran pitkälle, että oli ihan pakko ryhtyä jo katselemaan erinäisiä kohteita Meadella. Ensimmäisenä putki suunnattiin Lyyran päätähteen Vegaan, ja taivaan pimetessä DS-nälkä alkoi kasvaa sen verran suureksi, että täytyi yrittää Lyyran rengassumuakin.

Tuloksena virallinen ensivalon havaintopiirros Tähtisuon observatoriolla allekirjoittaneen toimesta (positiiviksi käännettynä). Pelkästään katseltuja kohteita edellisten lisäksi olivat Andromedan galaksi, Perseuksen kaksoistähtijoukko Misam sekä Seulaset.
Marko Myllyniemi
"Koskenkorvan kivennäisvesi on valmistettu kirkkaasta, vähänatriumisesta lähdevedestä, siksi sen maku on niin päähännousevan raikas. Maista Koskenkorvan kivennäisvettä. Tulet hyvälle tuulelle!"
astro.kuvat.fi
Kuvagalleria
Lakeuden Ursa ry

Mikko Päivinen

  Vau, hiphiphurraa ja onneksi olkoon!  ;D
Kaukoputki: NexStar 11" GPS.
Kamera: SBIG ST-2000XM
Seuranta: SBIG AO-7
Filtterit: L=Baader IR/UVcut RGB suotimet standardit SBIG.
Filtteripyörä: SBIG CFW-8A

Sombrero

Mites jääkö torni tuollaiseksi ulkopuolelta? Vai tuleeko lauta tai joku muu vuoraus?
Jos tietäisimme mitä olemme tekemässä, sitä ei kutsuttaisi tutkimukseksi, eihän? - Albert Einstein

MarkoM

#9
Kyllä se jää ihan tuollaiseksi teollisuushallinnäköiseksi ainakin toistaiseksi... Katsotaan sitten joskus jos ja kun on rahaa (lahjoituksia otetaan mielellään vastaan... ;)) tai jos intoa riittää...
Marko Myllyniemi
"Koskenkorvan kivennäisvesi on valmistettu kirkkaasta, vähänatriumisesta lähdevedestä, siksi sen maku on niin päähännousevan raikas. Maista Koskenkorvan kivennäisvettä. Tulet hyvälle tuulelle!"
astro.kuvat.fi
Kuvagalleria
Lakeuden Ursa ry

MarkoM

Lakeuden Ursan kevätkokous päätti tänään (24.3.2007), että työnimellä "Tähtisuon observatorio" kulkeneen tähtitornihankkeen virallinen nimi tulee olemaan rakennuspaikan mukaan "Sahannevan observatorio". Nimeen päädyttiin käytännön syistä, paikalliset tuntevat Sahanevan paremmin ja paikka löytyy myös kartalta. Virallinen englanninkielinen nimi tullaan päättämään myöhemmin (siihenkin kun kuitenkin löytyy monta eri mahdollisuutta ja kirjoitusasua).

Kaikki, joilla on viittauksia Tähtisuolle, päivittänevät tietonsa tällä ilmoituksella...  ;)
Marko Myllyniemi
"Koskenkorvan kivennäisvesi on valmistettu kirkkaasta, vähänatriumisesta lähdevedestä, siksi sen maku on niin päähännousevan raikas. Maista Koskenkorvan kivennäisvettä. Tulet hyvälle tuulelle!"
astro.kuvat.fi
Kuvagalleria
Lakeuden Ursa ry

MarkoM

#11
Linkki päivitetty, vaikka aluksi näyttikin siltä, että vanha nimi jää kummittelemaan kartalle: http://kansalaisen.karttapaikka.fi/kartanhaku/osoitehaku.html?x=2442297&y=6955494&text=Sahannevan+observatorio&scale=40000&action=link&lang=FI
Marko Myllyniemi
"Koskenkorvan kivennäisvesi on valmistettu kirkkaasta, vähänatriumisesta lähdevedestä, siksi sen maku on niin päähännousevan raikas. Maista Koskenkorvan kivennäisvettä. Tulet hyvälle tuulelle!"
astro.kuvat.fi
Kuvagalleria
Lakeuden Ursa ry

TsH

Tänään sain vihdoin asennettua vastapainokiskot Lakeuden Ursan Meadeen, ja kohta päästäneen kokeilemaan autoguidaustakin.



Putken päälle laskin vielä n1kg varan, joten kantanee digijärkkärin objektiiveineen ilman painojen muutoksia.
Hankala tasapainotettava tuo haarukkajalusta kyllä on.

TsH



Sahannevan Observatorio sai tänään kauan odotetun lisäyksen kalustoonsa. Sky-Watcher Equinox ED100 -linssiputken!

Juha-Matti Penttilä

Oikein hienon näköinen patteristo putkia!  :P

Nythän siellä voisi useampi harrastaja kuvata omalla kameralla samaan aikaan syvää taivasta, jos vain kantokykyä vielä riittää.

Oletteko suunnitellut ccd-kameran hankintaa? Entä missä kerroksessa on kaukoputken "komentokeskus", eli ne tietokoneet joilla ohjataan kaukoputkia ja kameroita?
EQ3 SkyScan jalusta, modattu Canon 550D, SkyLux 70/700
Sky-Watcher Evostar 80ED DS-Pro
Atik 314e mono ccd-kamera