Pakkasta riittämiin

Aloittaja TuRe, 27.03.2009, 07:49:00

« edellinen - seuraava »

TuRe

Nimittäin Vantaalla oli - 15 pykälää näin maaliskuun lopussa, eli talven kovimmat pakkaset. Oli kirkasta, mutta ei ollut asiaa mennä putken lähellekään. Aurinko näyttää "todella viilentyvän", kuten tiedemiehet ovat kertoneet. Se ennustaa kirkkaita kelejä lisää, mutta ei vielä viikonloppuna.
Tuomo Repo

-Jarz-

Olin viime yönä kuvailemassa Pohjois-Espoossa ja kun lähdin klo 5 aikoihin kotia kohti, näytti auton lämpömittari -18. Olihan ne metalliosat kaukoputkessa aika kylmiä. Menetin myöskin tunnin valotukset M81:stä kun akku oli hyytynyt juurikin sen jälkeen, kun olin ajastanut laukaisimen ottamaan kuvasarjaa. Itse katselin TV:tä sillä aikaa.

Samalla reissulla säikähdin hiukan, kun darkkeja ottaessa päätin ohjata kaukoputken käsikapulalla parkkiasentoon, niin aina muutaman sekunnin kuluttua se pysähtyi ja joutui irrottamaan sormen ohjausnapilta ja painamaan sitten uudestaan ja sama juttu. Tuli mieleen, että jokohan oli pakkasta liikaa Celestronille ja nyt saatiin eka vika vehkeeseen. Vaan välähti sitten mieleen, että taisi olla PHD edelleen käynnissä läppärissä, ja se oli vankasti sitä mieltä, että kaukoputkea pitää siirtää toiseen suuntaan  :grin:.

JM
Jari
CPC 800 XLT - Skylux 70/700 - Pentax K10D - QHY5 - Atik 314L+

Celest1al Sphere

Myös Turussa oli pakkasta enimmillään siinä -15 kieppeillä. Kyllä siinä meinasi tulla vilu lämpöhaalareidenkin kanssa, vaikkei edes tuullut yhtään. Ja silti pakkasesta huolimatta jokin pilvilautta sattui ajelehtimaan taivaalla keskeyttäen havaitsemisen tykkänään...