Onko Kuopiossa toimintaa?

Aloittaja VilleV, 23.10.2008, 10:54:12

« edellinen - seuraava »

VilleV

Hei!

Onkohan palstalla harrastajia Kuopiosta tai lähialueilta? Ihmetyttää kovasti Kuopion Saturnuksen toiminta, tai ehkäpä mielummin toimimattomuus. Nettisivuja on päivitetty viimeksi joskus vuonna 2005. Olen lähettänyt mailia sekä yhdityksen @ursa.fi osoitteeseen sekä yhdistyksen puheenjohtajan henkilökohtaiseen postiin, ja kummastakaan en ole saanut vastaustausta. Meillähän on täällä hieno tähtitornikin, onko tosiaan näin että kukaan ei käytä sitä?

Luulisi tällaisessa isohkossa yliopistokaupungissa löytyvän harrastuksesta kiinnostuneita!

Horus

Varkaus taitaa olla lähin (jos Saturnuksella ei ole toimintaa) jossa toimii Warkauden Kassiopeia (+Härkämäen observatorio). Matkaa tosin Kuopios on jonkin verran.
Härkämäen observatorio - Tähtitiedettä Itä-Suomessa
Mars MetNet Mission - Kohti Marsia!
Avaruusinsinööri-blogi - Avaruustekniikkaa ja -tutkimusta

Harri Haukka

Timo Kuhmonen

Vilkaisin kyseisen yhdistyksen web -sivuja, eipä ole niitä päivitetty 2006 jälkeen... Uskoisin, että yhdistys on kuitenkin olemassa.

Kuopiossa vaikutin opiskeluaikanani, vuosina 1989...1999 (ennenkuin muutin töitten perässä Espoosen 1999). Silloin tällöin kävin pimeinä talvi-iltoina tornilla yleisönäytöksessä. Porukkaa oli paikalla kohtalaisesti. Muuhun aikaan tornilla ei juuri aktiviteettia ollut. Sääli vain jos aktiviteetti kuivuu kasaan. Olisi pitänyt itsekin liittyä jäseneksi, tosin oma harraste aktiviteetti iski myöhemmin (kun en ko. paikkakunnalla enää ollut)

Minusta ei olisi yhtään huonompi idea, jos joku soittaisi kerhon "piämiehille" -tarpeeksi useasti- tämänhetkisiä kuulumisia ja vaikkapa 2009 toimintasuunnitelmaa kysyäkseen.... Ehkä sillä saisi aikaan pienen potkun persuuksille :) Sivuilta löytynee tietoa...

TiPi

Moi,

Siilinjärveltä ainakin löytyy yksi harrastaja.  :) Kuopiosta lienee aktiivinen seuratoiminta lopahtanut... paikallisilla vapaa-aika messuillakin ovat aina Warkautelaiset olleet pitämässä ständiä. Sinällään olisi ihan mielenkiintoista viritellä tämänkin alueen toiminta jälleen henkiin ja tietää onko tuolla tähtitornilla nykyisin mitään elämään.

t:Timo

VilleV

Otin yhteyttä Kuopion Luonnon Ystävien yhdistykseen (jonka jaosto Saturnus on). 10.11. Pidetään kokous jossa asiaa käsitellään. Jospa saataisiin vielä toiminta käyntiin  :)

papamiguel

Lainaus käyttäjältä: VilleV - 31.10.2008, 15:52:05
Otin yhteyttä Kuopion Luonnon Ystävien yhdistykseen (jonka jaosto Saturnus on). 10.11. Pidetään kokous jossa asiaa käsitellään. Jospa saataisiin vielä toiminta käyntiin  :)

En halua kommentoida tätä asiaa Luonnon Ystäviä arvostellakseni, mutta eikö Saturnus olekaan Ursan jaos? Minusta sellainen kuulostaisi paljon paremmalta toiminnan kannalta.

Timo Kuhmonen

Minullekin tuo asia yllätys tavallaan oli (että KLYY "alaisuudessa" toimitaan, vai miten sivujen perusteella pitäisi asia tulkita...). Tästä on web sivuilla myös tieto:
http://www.sll.fi/pohjois-savo/klyy/jaostot

Kaizu

Toivottavasti ensi tilassa siirtävät nettisivunsa pois mainoksia suoltavalta palvelimelta. Ursan kautta pääsee vanhoille, 2005 päivitetyille sivuille.

Kaizu
Kai Forssen

jomppi

Entisenä kuopiolaisena, jo yli seitsemän vuotta sitten, muistelen että Kuopion Saturnuksen tähtitorni Huuhanmäellä oli jo silloin jäänyt pahasti valosaasteiden sisään, joten tähtitaivaan havainnointi sieltä on melko rajoitettua. Taivaalla näkyy kuitenkin paljon muutakin kuin tähdet ja galaksit, kuten kuu ja oman aurinkokuntamme planeetat ja niiden kuut, niin että kyllä katsottavaa riittää kun vain on kiinnostusta.

Horus

Lainaus käyttäjältä: papamiguel - 31.10.2008, 15:58:35
En halua kommentoida tätä asiaa Luonnon Ystäviä arvostellakseni, mutta eikö Saturnus olekaan Ursan jaos? Minusta sellainen kuulostaisi paljon paremmalta toiminnan kannalta.

Jos ymmärsin tämän tarkoittavan "suurta" Ursaa, niin silloin vastaus on ei. Ursalla ei ole paikallisesti toimivia kerhoja tms. (jos nyt katsotaan Hesan ulkopuolelle ja rajataan harrastusjaostot pois). Ja kuten muutama on todennut, Saturnus on Kuopion Nuoret Luonnonystävät (KNLY) alajaosto. Sieltä kannattaa kaikkien kuopiolaisten tiedustella asiasta.
Härkämäen observatorio - Tähtitiedettä Itä-Suomessa
Mars MetNet Mission - Kohti Marsia!
Avaruusinsinööri-blogi - Avaruustekniikkaa ja -tutkimusta

Harri Haukka

VilleV

Hei taas

Kävin viikon alussa Kuopion Luonnon Ystävien kokouksessa. Jaoston, eli siis Kuopion Saturnuksen, tilanne on sellainen, että jaostolta puuttuu aktiivinen johtaja. KLYY:llä on kaikki intressit saada taas Saturnus aktiiviseksi, ja se vaatii "vallanvaihtoa" tai ainakin uudelleenorganisointia.

Toiminnan uudelleenkäynnistämiseen tarvitsee muutamia aktiivisia toimijoita, joista minä ja kaverini olemme jo kaksi. Pyytäisinkin nyt kaikkia täkäläisiä asiasta kiinnostuneita ottamaan minuun yhteyttä jotta saataisiin asia eteenpäin!

Minuun voi otta yhteyttä viestillä tähän ketjuun tai yksityisesti, tai maililla info(at)villevaisanen(dot)com

Terveisin Ville

TiPi


Täältä löytyy yksi kiinnostunut. :)

t:Timo

Make


Minä olen myös kuopiolainen tähtitieteen harrastaja. Olen seurannut muutaman vuoden Saturnuksen rämpimistä (osallistumatta kuitenkaan sen toimintaan). Mielestäni yksi perustavanlaatuinen ongelma on se, että Saturnus on KLYY:n alajaosto. KLYY ajaa mielestäni osittain sellaisia asioita, että en voi kannattaa heitä missään muodossa (= liiallista "viherpiiperrystä"). Toimivin ratkaisu olisi perustaa uusi, oma paikallisjärjestö pelkästään tähtitieteen ympärille, niin poliittiset aatteet eivät tulisi rasitteeksi. Se helpottaisi huomattavasti taloudellisten sponsorien etsimistäkin. Kun olen joskus käynyt yleisönäytännössä Huuhanmäen tähtitornilla, olen tullut siihen tulokseen, että vaikka uusi järjestö ei saisikaan ko. tornia haltuunsa, ei siinä paljon menettäisi. Laitteisto on aikansa elänyttä ja paikka on valosaasteen ytimessä.

Olen katsonut jo pari sopivaa paikkaa uudelle tähtitornille ;)
Markku Kellomäki
Make's Space Station-blogi

Make


Katsoin vielä netistä: http://www.sll.fi/pohjois-savo/klyy/index_html eli KLYY on Suomen Luonnosuojeluliiton paikallisjärjestö. Hieman tuntuu omituiselta, että Saturnus on sen alajaosto. Intressit suuntautunevat hieman eri suunnille. Lisäksi rahaliikenne kulkee KLYY:n kautta. Jos yrittäisimme saada sponsoriksi tähtitornihankkeeseen esimerkiksi Savon Sellun, voisi sekä KLYY:llä että sponsorilla olla asenneongelmia: tukeako vastustajia? / ottaako rahaa arkkiviholliselta?

Markku Kellomäki
Make's Space Station-blogi

VilleV

Hei Make

Nostit tuossa hyviä pointteja esille. Minuakin vähän oudoksutti tuo Saturnuksen kytkös KLYYhyn, kun en itsekään mikään erityisen vihreä ole. Tuo ehdottamasi uusi yhdistys on kyllä varteenotettava vaihtoehto. Onko sinulla itselläsi kokemusta yhdistystoiminnasta, mitä kaikkea toiminnan käynnistäminen vaatisi? Onko sinulla yhteyksiä mahdollisiin sponsoreihin?

Minua kiinnostaisi kovasti olla mukana tällaisessa projektissa, mutta ikävä kyllä kaikki kyselemäni asiat puuttuvat.