Mistä saa halvalla putken kun ei ole rahaa.

Aloittaja Astro-Joel, 12.02.2015, 14:52:32

« edellinen - seuraava »

Tane

#15
 Minulla oli 10" Dobson melkein ensiputkena ja on ollut sen jälkeen välissä 6" newton. Vaikka oli valosaastetta niin isompi voitti kaikessa. Lopulta oli jo 12" newton ja se ei enää näissä oloissa tuonut kummemmin lisää syvätaivas puolella, imuroi  liiaksi ympäröiviä keinovaloja. Mutta planeetat näkyi aina paremmin isollakin, kokeilin kahta polttoväliä F/4 ja F/5. Viimemainittu parempi. Liikaan kirkkauteen esim. Jupiterilla auttoi jo kuusuodin.

Muuten olen myös noiden 5-7 tuumaisten kannalla etenkin jos ovat linssiputkia tai maksutoveja kuten Santel 7 joka on tehty etusijassa planeetta tarkkailuun asiantuntevalla suunnittelulla.

Mutta paremmin ketjun pääaiheeseen liittyen: Noista luettelemistani ei oikein halpaa saa, ehkä dobsonista sentään ja sitä rataa refraktoreista Bresser Messier 127/1200 kokoonsa, planeettanäkymiinsä ja hintaan suhteutettuna(uusi maksaa reilut 300 euroa) ja sille Eq-5 alle.

Ja niinkuin huomaa, ei ole yksiselitteinen juttu. Kimurantimmaksi tahtoo vain mennä jos kaikkia mahdollisia seikkoja pyritään huomioimaan. Mutta idea kai on harrastajavälineillä se että jotain näkyy. Observatorioissa löytyy parempaa kalustoa...
Celestron C14,

kjj

Itse taidan olla aika epätyypillinen harrastaja siinä mielessä, että kun jokusen vuosi sitten siirryin kiikareista ja paljain silmin tuijottelusta "oikeisiin" kaukoputkiin, niin ensireaktio useiden syvän taivaan kohteiden kohdalla oli "whoa!" - ja tämä keskellä Hervantaa parvekkeelta  :cheesy:

Ja tosiaan tällä hetkellä visuaalipuolella en kaipaa (lyhennetyn) 8" SCT-putken sijaan tuumaakaan isompaa tööttiä - pimeämpi havaintopaikka toisi huomattavasti paremmat näkymät kuin isompi putki.

Pappis

Lainaus käyttäjältä: kjj - 01.04.2016, 21:41:00
Itse taidan olla aika epätyypillinen harrastaja siinä mielessä, että kun jokusen vuosi sitten siirryin kiikareista ja paljain silmin tuijottelusta "oikeisiin" kaukoputkiin, niin ensireaktio useiden syvän taivaan kohteiden kohdalla oli "whoa!" - ja tämä keskellä Hervantaa parvekkeelta  :cheesy:

Ja tosiaan tällä hetkellä visuaalipuolella en kaipaa (lyhennetyn) 8" SCT-putken sijaan tuumaakaan isompaa tööttiä - pimeämpi havaintopaikka toisi huomattavasti paremmat näkymät kuin isompi putki.
Samanlainen tilanne täällä, mutta vasta ekaa omaa putkea hankkimassa. Asun kylläkin maalla, mutta erittäin hyvin valaistun teollisuusalueen kupeessa, joten valosaastetta on paljon enemmän kuin alueella keskimäärin.

blaatu

Lainaus käyttäjältä: mistral - 01.04.2016, 18:23:02
Ja kyllä tuon kokoisella peilillä jo näkee vaikka mitä. Kuuta katsoessa jopa parempi kuin 8" koska se on niin kirkas kohde. No nyt on hyvä jos löydät käytetyn n. 25mm laajakulmaokun, mahtuu kenttään 1,5-2 astetta taivasta mikä on 3-4 kuun halkaisijaa.
Romuputkeni optinen laatu on luullakseni likimain uutta vastaava, kollimointikin riittävän kohdallaan. Teon alla on okulaari joka näyttää suuremman alueen taivaasta kuin se 9mm, kohteen etsiminen kävisi helpommaksi. Muoviputken pala ja risakiikarin okulaari siis.  Liikaa suurennusta tuossakin tosin vielä.
Vähäisempikin okulaari riittää kun sen saa lahjaksi

Tero-LP

Itse olen joskus tehnyt 4x32 kiikaritähtäimen linssistä okulaariin kaukoputkelle. Vastaa noin 40mm okulaaria jolla tulee ihan mukavan laaja näkökenttä. 900mm polttovälillä suurennos olis tällöin sen 22,5.

Javs86

Hyvä, melko valovoimainenkin yleisputki! (Olen tälläisellä pystynyt havannoimaan jopa M101 galaksia pimeällä paikalla, f-luku on 5) Nykyään käytän silloin tällöin guiderina tai etsinputkena.
http://www.astroshop.eu/skywatcher-telescope-ac-80-400-startravel-80-eq-1/p,21950

"OTA" version mukana tulee pannat ja kiinnityskamppeet, jonka avulla voit kiinnittää putken vaikkapa norm. kameran kolmijalkaan.
http://www.astroshop.eu/skywatcher-telescope-ac-80-400-startravel-ota/p,21952

Sivustolla on paljon halpoja putkia ja tilaus on hoitunut hienosti, joka kerralla kun olen tuolta tilaillut...

Mutta suosittelisin myös tosiaan liittymään johonkin paikalliseen tähtitieteelliseen yhdistykseen/kerhoon, koska yhdistykset monesti antavat jäsenilleen lainaksi havaintovälineitäkin, eikä jäsenmaksut ole päätä huimaaviakaan! :laugh:

http://www.astroshop.eu/telescopes/10/a,Teleskope.Empfohlen-Fuer=Beginners

Tal-1 putki oli oma ensimmäinen putkeni ja on vielä mökillä kovassa käytössä... Kelpo putki sekin ja aloittelijalle varmasti sopiva!

Syvän taivaan kohteille tosin valovoimainen Newtonputki väh. 200mm on toiminut itselläni parhaiten ja dobson jalusta (tein itse) on tukeva, sekä helppo käyttöinen.


Jarkko Suominen
--------------------
Porin Karhunvartijat ry
https://karhunvartijat.fi/

--------------------
TS-Optics ED Apo 80mm f/7,
HEQ5 Pro Syntrek,
Canon eos 700D (Astro-mod), ZWO ASI120 MC, Atik 16IC