Kasvihuoneilmiö

Aloittaja jmantyla, 22.09.2006, 11:52:15

« edellinen - seuraava »

jmantyla

Viime yönä huomasin "kasvihuoneilmiön" kännistyneen tänä syksynä  >:(
Kyseessä ei ole sama kasvihuoneilmiö, mistä tiedotusvälineet pauhaavat päivittäin eli ilmaston lämpeneminen.
On olemassa toinen kasvihuoneilmiö, joka aiheuttaa valosaastetta.  Nimittäin kun meille myydään loka-helmikuussa tuorevihanneksia ja salaatteja kaupoissa, ne kasvatetaan kasvihuoneissa voimakkaiden valonheittimien valossa.  Loppukeväällä ja kesällä keinovaloa ei tarvita, mutta viime yönä voimakkaat keinovalot oli taas käynnistetty yön ajaksi Kangasalan Tiihalan ja Wääksyn valtavissa kasvihuoneissa.  Ilmeisesti syyskuun puolivälin jälkeen Auringon valo ei ole enää riittävä, vaan salaattien ja vihannesten kasvua tehostetaan läpi yön keinovalolla.
Huomasin ilmiön jo illalla, kun klo 20 aikaan tulin Tampereelta ja valosaastepilvet olivat puolen vuoden tauon jälkeen leimahtaneet taivaalle.
Tämä on uusi ilmiö, joka alkoi 2000-luvun taitteessa.  Se näyttää koko ajan pahenevan.
Omalla kotipihallani se ei ole kovin häiritsevä, mutta näkyy pohjoisen suunnassa missä ovat täältä katsoen alueen suuret kasvihuoneet, esim.
http://www.waaksynkartano.fi/puutarhatuotanto.html
http://www.oksasenyrtit.com/
Huomasin ilmiön viime yönä, kun otin taustataivaan tummuusprojektin kuvia.  Pohjoisen suunnassa valosaaste on lisääntynyt tällä viikolla.
Onko muilla paikkakunnilla kokemusta aiheesta?  Juttelin taannoin Risto Heikkilän kanssa ja hän mainitsi, että ainakin Turun seudulla ongelma on pahentunut keinovalaistun kasvihuoneviljelyn lisääntyessä.
Alan yrittäjillä näyttää olevan etujärjestö:
http://www.kauppapuutarhaliitto.fi/
Kannattaisiko ja voisiko tähän yhdistykseen vaikuttaa?  Minua ainakin ihmetyttää tuo kasvihuoneista taivaalle vuotavan valosaasteen valtaisa määrä - eiväthän salaatit taivaalla kasva.

JM

Horus

Kotipaikallani, Joroisissa, on myös eräs todella suuri kasvihuone (Järvikylän salaatit) ja se on kuin suuri lamppu, varsinkin jos sattuu olemaan hiukankin pilviä tms. Kyseinen kasvihuone oli yksi yy miksemme edes katselleet observatoriota suunnitellessamme mahdollisia paikkoja sieltä suunnalta. Kasvihuoneen valot ovat niin kirkkaat, että jos sattuu olemaan todella paljon "kamaa" ilmassa, niin sen valot näkyvät jopa Härkämäelle saakka. Tosin vain aivan horisontissa lännessä.

Paikallinen lehti haastatteli kasvihuoneen omistajaa erään valosaastetta käsittelevän artikkelin yhteydessä ja omistajan kommentit ja ymmärrys valosaasteen suhteen olivat todella negatiivisia. Eli en usko, että heihin voi vaikuttaa millään lailla, koska he tarvitsevat valoa ympärivuotiseen kasvatukseen.

Niin, eiväthän ne salaatit taivaalla kasva. Ongelmana on ilmeisesti se, että ei ole olemassa sellaisia kasvihuonerakenteita jotka päästäisivät valoa sisään (esim. kesällä), mutta ei ulos. Tai onhan tälläisiä kehitelty, mutta hinta on aivan toista luokkaa kuin normaaleilla laseilla. Ja kun kerta kyseessä on yritys jonka tarkoituksena on tehdä rahaa mahdollisimman paljon, niin tälläinen todella suuri investointi asiaan joka ei tuo minkäänlaisia (tai ainakaan merkittäviä) taloudellisia etuja ei houkuttele. Asiaan tulee korkeintaan parannusta jos ja kun lasimaterialit ja pinnoitteet kehittyvät ja halpenevat. Saamme siis valitettavasti tottua tähän ikävään valosaasteeseen jatkossakin yhä enemmän.  :'(
Härkämäen observatorio - Tähtitiedettä Itä-Suomessa
Mars MetNet Mission - Kohti Marsia!
Avaruusinsinööri-blogi - Avaruustekniikkaa ja -tutkimusta

Harri Haukka

Iiro Sairanen

Huomasin Imatralla saman ilmiön yli kymmenen vuotta sitten kun aloittelin tähtiharrastusta. Kasvihuoneet eivät ole mitään suuria, mutta valoa niistä lähtee uskomaton määrä. Entiseltä havaintopaikaltani matkaa huoneille on noin 2,5 km ja valopylvään perusteella oli helppo seurata milloin salaatit ja muut rehut saivat valohoitoa. Haittaa kasvihuoneista ei juurikaan ollut kun valoa oli taivaalla valmiiksi jo aivan tarpeeksi.
Iiro Sairanen
--> http://deepsky.arkku.net <--

J-M

Meikäläistä vaivaavat samat kasvihuoneet kuin Jormaakin, samassa kunnassa kun asustellaan. Onneksi etäisyyttä noihin tuikkuihin on aika paljon, mutta haittaavat ne silti. Joissakin kasvihuoneissa olen nähnyt sellaisia mustia rullattavia pressuja, joilla voidaan ehkäistä kesällä liiallisen valon pääseminen kasvihuoneeseen. Näin talvikautenahan niitä voisi käyttää päinvastaiseen tarkoitukseen. Tosin nämä paikat ovat olleet enemmänkin puutarhoja, joissa kasvatetaan kukkia, ei sarjatuotantona kasviksia. En ole niin vihreä peukuistani, että osaisin sanoa tuohon mitkä niiden pressujen käyttömahdollisuudet olisivat.

Tosi tähtiharrastaja syökin siis vain pihviä, ettei tulisi vahingossa tukeneeksi moista saastuttamista. Perunoita voi ottaa kerran viikossa, koska ne eivät tarvitse niin paljon valoa. Sitäpaitsi, lähiavaruudessa on kuitenkin rajallinen määrä fotoneita, joita on ihan turha törmäyttää mihinkään kurkkuihin, kun ne voisivat hakeutua kaukoputken objektiiviinkin.  ;)
Jari-Matti Auttila
Elämä on kuin golfpallo - ensin saa paljon iskuja ja sitten päätyy kuoppaan.

jmantyla

Lainaus käyttäjältä: Horus - 22.09.2006, 12:24:47
Paikallinen lehti haastatteli kasvihuoneen omistajaa erään valosaastetta käsittelevän artikkelin yhteydessä ja omistajan kommentit ja ymmärrys valosaasteen suhteen olivat todella negatiivisia. Eli en usko, että heihin voi vaikuttaa millään lailla, koska he tarvitsevat valoa ympärivuotiseen kasvatukseen. [lyh]
Saamme siis valitettavasti tottua tähän ikävään valosaasteeseen jatkossakin yhä enemmän.  :'(
En ihan noin pessimistisesti suhtautuisi asiaan.  Kauppapuutarhaliiton verkkosivulla on artikkeli, jossa käsitellään vihannesten valoviljelyn periaatteita.  Jutussa mainitaan valoviljelyhankkeesta, jonka loppuraportti valmistui 2005: "Valoviljelyhanke oli nelivuotinen ja kattoi vuodet 2001-2004. Hankkeen vastuuhenkilö oli agronomi Tom Murmann. Hanke rahoitettiin Varsinais-Suomen TE-keskuksen myöntämällä rahoituksella ja Kauppapuutarhaliiton keräämällä yksityisellä rahoituksella."
Jos asiassa halutaan tehdä jotain, kai Ursan pitäisi tilata tämä julkaisu ja katsoa mitä siinä sanotaan valosaasteesta, vai sanotaanko mitään.

JM

Munkki

Boikotoidaan kotimaisia kasvihuoneviljeltyjä rehuja syys- ja talviaikaan  :P

Olen myös itse noiden valosaastuttajaper...leiden uhri. Ovat osin turmelleet molemmat havaintopaikkani. Tästä syystä olen osin jopa kotimaista rehutuotantoa vastaan - mikä tietysti kuulostaa hullulta. Toisaalta olen myös vahvasti sitämieltä, että ihan ekologisuuden nimissä kaikki ruoka pitäisi tuottaa mahdollisimman lähellä kuluttajia (EU ajaa juuri päinvastaista politiikkaa!!) Arvostan kotimaisuutta mutta järki pitäisi silti kaikessa olla. Nämä eivät todellakaan ole helppoja kysymyksiä. Ristiriitaisuuksia löytyy niin maan pirusti.

Kuten kaikessa tuotantoon liittyvässä, niin myös viljelyalalla on pakotettu tekemään kaikki minimaalisin kustannuksin, jotta käteen jäisi edes jotain ja siksi mitään korjaavaa ei varmasti tapahdu jos ei lain kautta tule vaatimuksi mitkä pakottaa tekemään asialle jotain. Tai sitten keinon pitää olla sellainen, että se tarjoaa myös jonkin hyödyn viljelijälle. Itse olen miettinyt esitettyjen "pressujen" sijaan, että konsti voisi olla esim. jokin koneellinen "alumiinirullaverho" joka vetää kasvihuoneen kattoon alumiinisen hyvin heijastavan kelmun yö ajaksi. Luulisi sen mahdollistavan myös melkoisen paljon pienemmän valo/lämpömäärän käytön kun energiaa ei karkaa julmetusti taivaalle...



Mikko Salokannel

jmantyla

Tänään illalla kävin kuntakeskuksessa pilvisellä ilmalla.  Valoviljelyä harjoittavien kasvihuoneiden aiheuttama valosaaste oli
erityisen kirkkaasti näkyvillä, kun pilvet olivat matalalla matalapaineen takia.  Nappasin tämän kuvan Kaarina Maununtyttärentieltä
idän suuntaan:

Valotusaika oli 4s./ISO400/16mm/2,8. Kuvaa ei ole mitenkään käsitelty, vain cropattu pienempään kokoon. Pitemmällä valotusajalla
koko taivas olisi ruskeaoranssi.
Vasemmalta katsottuna saastelähteet ovat kuntakeskus, Wääksyn kartano sekä Oksasen yrttitila.  Kuten kuvasta näkyy,
kaksi valoviljelytilaa saa aikaan suunnilleen saman verran valosaastetta kuin 25000 asukkaan kuntakeskus!  Ilmeisesti maassa
oleva lumipeite vielä pahentaa tilannetta heijastamalla valoa ylöspäin.
Onneksi en asu noiden kasvihuoneiden lähellä.  Matkaa on sentään 10 km etelään, mutta taustataivaan tummuusprojektissa
tuli muutamana iltana esiin valosaastetta pohjoisen suunnassa, mikä ei voi olla muualta kuin kuvassa näkyvältä suunnalta.

JM

jörö

Lainaus käyttäjältä: jmantyla - 12.11.2006, 22:27:01
Tänään illalla kävin kuntakeskuksessa pilvisellä ilmalla.  Valoviljelyä harjoittavien kasvihuoneiden aiheuttama valosaaste oli
erityisen kirkkaasti näkyvillä, kun pilvet olivat matalalla matalapaineen takia.  Nappasin tämän kuvan Kaarina Maununtyttärentieltä
idän suuntaan:

Valotusaika oli 4s./ISO400/16mm/2,8. Kuvaa ei ole mitenkään käsitelty, vain cropattu pienempään kokoon. Pitemmällä valotusajalla
koko taivas olisi ruskeaoranssi.
Vasemmalta katsottuna saastelähteet ovat kuntakeskus, Wääksyn kartano sekä Oksasen yrttitila.  Kuten kuvasta näkyy,
kaksi valoviljelytilaa saa aikaan suunnilleen saman verran valosaastetta kuin 25000 asukkaan kuntakeskus!  Ilmeisesti maassa
oleva lumipeite vielä pahentaa tilannetta heijastamalla valoa ylöspäin.
Onneksi en asu noiden kasvihuoneiden lähellä.  Matkaa on sentään 10 km etelään, mutta taustataivaan tummuusprojektissa
tuli muutamana iltana esiin valosaastetta pohjoisen suunnassa, mikä ei voi olla muualta kuin kuvassa näkyvältä suunnalta.

JM

Erittäin "hieno" potretti joka konkreettisesti tuo esiin ongelman kaikessa karmeudessaan!
Space is garden of stars

spock16

BOikottia kannatetaan.
Meillä täällä porvoossa/sipoossa on NEsteen jalostamo
Ja tänä syksynä valoisa idean saanut valaisi porvoon _ Helsinki mottoritien... Sellasta i ihme että tarvitaan lisää ydin voimaa ???

jmantyla

#9
Lainaus käyttäjältä: spock16 - 08.02.2007, 15:58:05
BOikottia kannatetaan.
Meillä täällä porvoossa/sipoossa on NEsteen jalostamo
Ja tänä syksynä valoisa idean saanut valaisi porvoon _ Helsinki mottoritien... Sellasta i ihme että tarvitaan lisää ydin voimaa ???
Mahtaako boikoteista olla paljon apua?
Täällä valaistiin valtatie 12 Tampereen rajalta Pälkäneelle asti. Noin 30 km valaisemiseen käytettiin paikallisen lehden mukaan 150000 euroa + sähkö ja ylläpitokulut.  VT12 menee kunnan läpi, joten Kangasala halkaistiin yhtenäisellä valonauhalla.  Paikallisen lehden mukaan VT12 valaisemista perustellaan tietenkin turvallisuudella.
Joidenkin mielestä valosaaste voi olla jopa kaunista.  Tämä kuva sai kiittäviä kommentteja:
Edit: [Kuva poistettu väärinkäsitysten välttämiseksi.]
Auringonlaskun jälkeinen "sininen hetki" Roineella on kyllä komea, mutta kännykkämaston takaa nousee esiin UPM Kymmenen Valkeakosken tehtaan aiheuttama valosaaste... Talvella se näkyy erityisen kirkkaana, kun maassa on lunta.  Mutta kyllä tuo "sininen hetki" olisi komeampi ilman valosaastetta.

Jorma M.


kimiza

Onhan tuossakin maisemassa oma kaunis efektinsä, mutta mieluummin katselen kaunista tähtitaivasta enkä kaunista valosaastetta...

Keke

Täällä Uuraisilla (katsokaa kartasta Keski-Suomen keskipiste)missä itse asun,on valosaastesta hieman haittaa koska kylän keskusta on noin 2km päässä.Lähin tietämäni kasvihuone on about 18km päässä. ;)
Aleksi Flyktman