Huomioita Kirkkonummen Tähtipäivistä

Aloittaja Seppo Linnaluoto, 20.05.2008, 20:19:02

« edellinen - seuraava »

Seppo Linnaluoto

Huomioita Tähtipäivistä

Valmistelutyö oli lähes pelkästään Seppo Linnaluodon harteilla. Tässä auttoivat edelliset 6 vuotta sitten pidetyt Tähtipäivät, joiden mallin mukaisesti järjestelyt hoidettiin. 6 vuotta sitten pidettyjen tähtipäivien valmistelu oli paljon laajemmalla pohjalla.

Tähtipäivien käytännön järjestelyt menivät aivan suunnitelmien mukaan. Ainoa tappio oli esitelmänpitäjä K.J. Donnerin sairastuminen, josta aiheutui pientä tyhjäkäyntiä lauantaille. Donner luultavasti pitää esitelmänsä syksyllä Kirkkonummen Komeetassa.

Yliopiston näyttelyseinäkkeiden saanti ratkesi vasta 15.5. eli päivää ennen kuin ne piti saada. S. Linnaluoto hätisteli lukuisia kertoja Ursan toimistoa tässä asiassa.

Heikki Marttila hoiti koko ajan myyntipöytää. Lauantaina Tuire Marttila avusti häntä.  Sitäpaitsi Kirkkonummen Komeetan lehti Komeetan pyrstö tehtiin juuri ennen Tähtipäiviä, jossa sitä jaettiin. Heikki Marttila on lehden päätoimittaja. Komeetan puheenjohtaja Hannu Hongisto hoiti hyvin koko ajan auditorion puheenjohtoa ja AV-laitteita. Ajattelin etukäteen että Markus Bunders olisi voinut auttaa häntä, mutta hän ei kaivannut apua.

Näyttelyn rakentaminen ja purku sujuivat erittäin hyvin.

Ursan jaostotoimikunnasta Mikko Suominen ja Jani Helander hoitivat mm. Ursan näyttelyosaston ja Stella Arcti -palkintojen jaon mallikkaasti.

Ursan planetaarionäyttäjä Tuukka Perhoniemi hoiti kuljetukset ja planetaarionäytännöt erinomaisesti, myös Yliopiston ja Kirkkonummen kirjaston näyttelyseinäkkeiden kuljetukset.

Markus Bunders Ursasta jakoi esitelmöitsijöille lomakkeet, joilla he saivat palkkionsa.

Yleisöä oli lauantain esitelmissä 50-60 henkeä ja sunnuntaina noin 30 henkeä. Sitä olisi saanut olla enemmän. Metsähovin retkellä oli yli 50 henkeä eli erittäin kiitettävästi. Ilma oli hieman sateinen, mutta se ei merkittävästi haitannut.

Geodeettisella asemalla ja TKK:n radioantennilla joukko jaettiin kolmeen osaan. Yliopiston tähtitorneilla tutustuttiin kahteen torniin. Schmidt-teleskoopille ei päästy (sinne on vaihdettu lukko), mutta ei sinne olisi ehditty muutenkaan. Kirkkonummen Komeetan Volsin tornilla oltiin noin 10 minuuttia, mikä kai riitti koska Antti Kuosmanen oli avannut tornin etukäteen.

Aikataulussa pysyttiin koko ajan.

Sanokaa te muutkin mielipiteitänne Tähtipäivistä!

Seppo.Linnaluoto@ursa.fi

Kaizu

Kai Forssen