Sään seurantaa 2008

Aloittaja Kolkkisti, 01.01.2008, 00:39:32

« edellinen - seuraava »

jmantyla

Onpa tänä syksynä valitettu ja itketty pilviä ja sadetta - aiheellisesti.
On syytä lopettaa ruikutus, jos satuitte havainnoimaan 7.-8.10. välisenä yönä. Seeing oli liioittelematta 1 ja M13, M31 sekä Preseuksen kaksoistähtijoukko erottuivat paljain silmin. Ei kuutamoa tai revontulia eikä huureongelmaakaan ollut, vaikka lämpötila pyöri nollan tienoilla. Tällaisia tähtiöitä ei ole montaa vuodessa, joten nyt tuli korkojen kera hyvitystä alkusyksyn pilvisyydelle.
Miten muualla? Odottaisin tällaisen 2-3 kertaa vuodessa sattuvan havaintoikkuinan jälkeen tulevan kuvia foorumille.
Hieman harmillisesti tämä sattui arki-illalle, mutta muutoin ehdottomasti syksyn paras havaintoyö.

Jorma M.
Kangasala

pappa

Kyllä tuosta samasta tuli naatittua, sama oli ainakin Itä-Hämeessä kuun vaihteessa kun Hornetit oli lusissa, linnunrata näkyi, ohuena tosin mutta kuitenkin. Vaivatta aivan reunoille asti tähtikuviotkin. Nyt on ollut viime viikot melko mössöä, vaikka illat melko selkeitä, aina jostain ajaa pilvet taivaalle, juuri nyt esteri istuu pöntöllä >:(
Tähtiharrastusta aina -60 luvulta tähän päivään.
Nikon D200/D7000x/FE /FM/Nikkormat+MD-11 Nikon manuaaliroinaa.
Tamron SP AF 10-24 f3.5-4.5 Di II NEF
Sigma18-50 f 2.8 NEF Samyang 8mm f3.5 NEF
Manfrotto 055+RC128
Carl Zeiss Diascope FL 85 20-60X Manfrotto 028+HD501
Helios Quantum 4 15x70
Skywatcher Evostar Black Diamond 102/EQ3-2/DX-stat+Baader Planetarium 8-24mm Mark III + Baader Hyperion 2,25X Barlow
William 2" dielectric diagonal Baader Solar Continuum+JS

jmantyla

Marraskuu on yleensä ollut vuoden sateisin ja pilvisin kuukausi. Viime yö 5.-6.11. oli kuitenkin hämmästyttävän kaunis ja kirkas tähtiyö,
ehdottomasti syksyn parhaita. Seeing oli 1 tai ajoittain jopa 0 ja taustataivaskin oli lähes musta, kun ei ole vielä lunta ja Kuu laski
melko varhain. Perseuksen kaksoistähtijoukko erottui paljain silmin ja Plejadeista kirkkaasti ainakin 7 tähteä.
Lisää tällaista - tosin kuutamo alkaa kohta kiusata...

Jorma M.
Kangasala

Marko.J

Joo, viime yö oli hyvä täällä Kylmäkoskellakin, eikä kalustoonkaan pukannut huurretta ja jäätä. Tuo kuuprobleemi täytynee sitten ratkaista havaitsemalla Kuuta!  ;D  Siis jos kelit vielä jatkuu... Tiukassa kun ovat olleet havaintokelit tänä syksynä.
Marko Järvinen
"Jos ei nippusiteillä ja jeesusteipillä tule kuntoon, niin sitten se on oikeasti rikki."
http://markonastroblogi.blogspot.fi

Timpe

Poiketkaapa katsomassa satelliittikuvaa Euroopan yltä. Sellaista normaalin puolipilvistä talvisäätä täällä on, mutta huomioni kiinnittivät sangen mielenkiintoiset pilvimuodostelmat sekä Pohjois-Atlantilla että Alppien pohjoispuolella olevan Euroopan päällä. Liitteenä on tämän iltainen näkymä (yritä tuon seasta löytää selkeämpiä aukkoja pilvipeitteeseen, vain Välimerellä on parempaa säätä  :cry:)...

copyright 2008 RSGB, University of Bern and NOAA
- Timo Inkinen

Reijo Teränen

Täällä Raumalla on parin vuoden sisällä katuvalot lisääntyneet niin paljon ettei parvekehavainnoista enää tule mitään . Kunkatuja remontoitiin niin valoja tuli vain lisää ja suurin osa lampuista näyttää kuupan läpi myös taivaalle , ei ole järjen hiventäkään tässa touhussa  . On aina lähdettävä mökille 20km,siellä ei ole valosaastetta yhtään mutta meri on siinä kyllä vieressä ja se voi vähän haitata  :angry:
Reijo Teränen.  SW 200,  Bresser Pluto .

VeikkoM

Viime kuukausien säähavaintoja Helsingistä:
http://www.ursa.fi/blogit/veikon_havainnot/index.php?cat=92

Aika tyypillistä syksyä, vaikkei aivan niin surkeaa kuin joinain vuosina.
Veikko Mäkelä
Kuu ja planeetat, Asteroidit ja komeetat, Tieteellinen yhteistyö, Tietotekniikka sekä Kerho ja yhdistystoiminta -harrastusryhmät

task

5.10 klo:03-05 aivan mielettömän hyvä keli. Jotain hyvää siinä että laittaa kellon soimaan aamu kolmelta  :azn:, Hyvinkää.. Vasta puoli kuudelta tuli jääsumu ja piti mennä kotiin aamukahville ennen työhon menoa... Täysin rauhallinen ilmakehä, Saturnus oli 200x suurennuksella veitsen terävä. Varmasti koko etelä suomessa loistava keli!

Jason

Hyvää havainnointikeliä odotellessa.
Koska tämä syksy loppuu etelä/lounais-suomessa? (ei varsinainen kysymys)
Ainoat "kirkkaat" yöt ovat olleet ettei edes orionin sumua näy.
Talviloma vk. 5 joten toivon todella että saisi kirkkaita öitä silloin

TähtiJussi

#84
Täällä Tampereen alla tuntuu satavan ja sumua tuppaa  :azn:
Tässä pitää vain odotella että kelit selkeävät jouluun mennessä. Tuolta kannattaa katsoa  http://www.fmi.fi/saa/sadejapi_4.html
Edit: Kun täältä katsoo niin näyttää että pilvet alkavat olla pois päin menossa http://www.fmi.fi/saa/sadejapi_5.html
paitsi tietenkään en ole mikään meteorologi joka tietää säästä :azn:
Jussi-Pekka Blogi
Sky-Watcher 200/1200 dobson, 7x50 kiikarit,
Canon EOS 1000D,  Canon PowerShot A610
"Life is like riding a bicycle. To keep your balance you must keep moving." Einstein

pappa

8/8 kalenteriin kuukausi sotalla, ei tule mitään ainakaan illan havainnoista. tuo taskin mainitsema aamuyö voisi olla kulta aikaa. Useimmiten se tulee vietettyä höyhensaarilla. Ei ole ollut eroa suojalla tahi pakkasella, pilvee pilvee pilvee :afro:
Tähtiharrastusta aina -60 luvulta tähän päivään.
Nikon D200/D7000x/FE /FM/Nikkormat+MD-11 Nikon manuaaliroinaa.
Tamron SP AF 10-24 f3.5-4.5 Di II NEF
Sigma18-50 f 2.8 NEF Samyang 8mm f3.5 NEF
Manfrotto 055+RC128
Carl Zeiss Diascope FL 85 20-60X Manfrotto 028+HD501
Helios Quantum 4 15x70
Skywatcher Evostar Black Diamond 102/EQ3-2/DX-stat+Baader Planetarium 8-24mm Mark III + Baader Hyperion 2,25X Barlow
William 2" dielectric diagonal Baader Solar Continuum+JS

fr0z

Surkeaa keliä on kyllä pidellyt... on taivas täynnä pilveä. Ei ole paljon tähtitaivaskuvia päässyt ottamaan.
Tosin nyt foreca lupailisi pientä pilvien rakoilua viikonlopulle... toivotaa, toivotaan... pääsisi joulupukin tuomisia testailemaan  :grin:

Timo Kuhmonen

"Kuin myös, on ilmoja pidellyt", sanoi mökinakka...

Savossa olen ollut nyt tämän viikon tiistaista lähtien, ei ole aurinko suoraan paistanut. Eikä kirkasta yötä ole ollut. Tänään iltäpäivällä oli aavistus auringonlaskua havaittavissa, sekin osittaisen pilvipeitteen läpi... (odottelen milloin pääsee "Unihedron" tositoimiin). Lauantai ja sunnuntain väliselle ajalle oli ennustettu selkeämpää, FMI sivuilla.

PS:
Kerrohan Janne Nikon laajakulmazoomin kokemuksia taivaan alla, itselläni olisi mahdollista saada sama putki lainaan (D200:sen pariksi)...

TähtiJussi

Eilen oli jo tuntu selkeästä ja nyt päivä alkaa selkeällä aamulla, toivottavasti iltaan asti niin
katkeisi tämä pilvinen kausi.
Jussi-Pekka Blogi
Sky-Watcher 200/1200 dobson, 7x50 kiikarit,
Canon EOS 1000D,  Canon PowerShot A610
"Life is like riding a bicycle. To keep your balance you must keep moving." Einstein

fr0z

Lainaus käyttäjältä: Timo Kuhmonen - 26.12.2008, 17:00:21
PS:
Kerrohan Janne Nikon laajakulmazoomin kokemuksia taivaan alla, itselläni olisi mahdollista saada sama putki lainaan (D200:sen pariksi)...

Foreca lupailee vähän täksi illaksi kelejä... Jos vaikka pääsisi testailemaan uutukaista.
Uuden rungon myötä tulikin sitten JAS-tekniikan reissu... Runko tarkentaa hieman pieleen... Onneksi se ei hirmuisesti haittaa tuon laajiksen kanssa.
Mutta 24-70:sen telepäässä eron jo huomaa -> http://www.janneheimonen.net/d700/AF_fine_tune.jpg