Havaintoraportti 18/19.3.2009

Aloittaja Celest1al Sphere, 28.03.2009, 22:10:07

« edellinen - seuraava »

Celest1al Sphere

Taivas oli pysytellyt sitkeästi pilvessä Varsinais-Suomen sydämessä, ja niinä harvoina hetkinä, kun Luonto-Äiti vaivautui verhojaan raottamaan, oli allekirjoittaneella auton kanssa senverran pahoja ongelmia, ettei voinut kuvitellakaan lähtevänsä havaitsemaan.

Mutta kuitenkin auto saatiin kuntoon, ja lopulta 18.3.2009 taivaskin selkeni. Tuolloin päätin suunnata Volvon nokan kohti Paraisia, ja vakihavaintopaikkaani Stormalön saarta.

Kevätaurinko oli tähän mennessä jo ehtinyt sulattamaan hankien päälle rapean kuoren, joka juuri ja juuri kantoi kävellessä. Huomasin havaintopaikallani motocross- monttuun johtavat autonjäljet (olin ajanut monttuun edellisellä kerralla, ja päässyt ongelmitta ylös), ja lähdin koittamaan, josko saisin käännettyä autoni montun pohjalla. Kuitenkin kun olin päässyt pohjalle ja olin kääntämässä autoani, tapahtui se mitä pelkäsinkin. Auto jämähti kiinni hankeen, eikä enää suostunut liikahtamaan senttiäkään. Aikani yritin saada autoa liikkeelle, mutta tuloksetta. Tilanteen todettuani ja hyväksyttyäni päätin ottaa putken ulos ja ruveta havaitsemaan.

Ensimmäinen kohde oli Kaksosten tähdistössä liihottava komeetta Lulin. Lulin näkyi aavistuksen pitkulaisena, utuisena pallona, joka kirkastui hieman kohti ydintä. Komeetan pyrstö oli erittäin himmeä, ja näkyi vain syrjäsilmällä pitkällisen tihrustamisen jälkeen.


C/2007 N3 (Lulin)

Tämän jälkeen siirryin kohti Ajomiehen tähdistöä, josta ajattelin havaita avonaista tähtijoukkoa M 37 (edellisellä kerralla olin havainnut tähdistön muut Messierit). Joukko oli sangen rikas ja tiivis, ja tähdet näkyivät siinä hienosti rimpsuina.


M 37

Tämän jälkeen tähtäsin putkeni kohti Korpin ja Neitsyeen rajamailla sijaitsevaa klassikkogalaksia M 104, joka tunnetaan myös nimellä Sombrero. Sombrerolle tyypillinen EDL näkyi hienosti GSO-dobsonillani.



Neitsyeen jälkeen suuntasin putkeni kohti eteläisellä taivaalla sijaitsevaan Leijonan tähdistöön. Leijonassa kohdelistallani olivat M 95, M 96 ja M 105.

Galakseista ensimmäinen näkyi pyöreähkönä utupallona, jolla oli hieman kirkkaampi ydin. Muita yksityiskohtia en siinä nähnyt. M 96 näkyi pitkulaisena sumuna, mutta en nähnyt siitä muita yksityiskohtia kuin kirkkaan ytimen. M 105:n kentässä näkyi lisäksi kaksi muuta galaksia, NGC 3384 ja -89. M 105 näkyi pyöreänä utupallona, jolla oli kirkas ydin. NGC 3384 ei juuri sen kummemmalta näyttänyt kuin 105:kaan. NGC 3389 näkyi pitkulaisena, piirteettömänä sumuna.


M 95


M 96


Messier 105, NGC 3384 ja -89

Nämä kohteet piirrettyäni päätin, että on aika lopetella tämän yön osalta ja pakkasin putken takaisin hangessa itsepintaisesti nököttävään autooni. Tässä vaiheessa tyttöystäväni oli jo saapunut hakemaan minua, ja lähdimme havaintoyöhön enimmäkseen tyytyväisinä ajelemaan kohti Suomen Turkua.

Seuraavana päivänä yritimme uudestaan saada autoa pois, mutta se ei suostunut liikahtamaankaan. Onneksi avulias paikallinen asukas tarjosi auttavaa kättä, ja saimme auton hinattua pois montusta traktorilla. Tämän episodin jälkeen tulin siihen lopputulokseen, että lienee parempi jatkossa jättää se auto suosiolla ylös siihen tien viereen, vaikka siinä saattaisikin olla jonkinverran trafiikkia.

Lyhyesti:

Havaintoaika: 18/19.3.2009
Havaintopaika: Stormalö, Länsi-Turunmaa
Havaitut kohteet: C/2007 N3 (Lulin), M 37, M 104 M 95, M 96, M 105
Sää: Selkeää, tyyntä, -2 C

Never

Nohevia piirroksia Juha! M37 oot saanu hyvin tähtiä irti ja galakseista hyvin yksityiskohtia. Pistäs tänne vielä ne tuoreen raportit niin päästään niitä piirroksia ihailemaan!

/Jaakko


Pekka Moisio

Näitä lisää! Itsellä on kanssa piirrustuksia ja ns. raportteja pilvin pimein kotona. Niitä kertyi hyvin tässä viimeviikkoina kirkkaiden kelien vallitessa.

On muuten tuttu tilanne tuo auton jumittuminen.
Viimevuonna suunnilleen näihin aikoihin kaivoin kaverini kanssa autoa juurikin samanlaisesta paikasta missä itse olit. Jäljet johtivat hyvälle tasaiselle havaintopaikalle, mutta oma autoni oli istten auttamatta jumissa. Puolituntia kaivoimme ja edestakas rynkytimme, kunnes saimme autoni vihdoin irti. Havainnoimaan pääsimme, eikä tullut kylmä kun lämpöä oli hyvin alla :)