Mons Piton, yksinäinen vuori

Aloittaja tapioe, 16.02.2008, 22:22:32

« edellinen - seuraava »

tapioe



Valtava muinainen törmäys Sateiden mereen synnytti 2.3 kilometrin korkuisen Piton vuoren (Mons Piton). Se näyttää kohoavan yksittäisenä huippuna keskellä Sateiden merta, koska törmäyskraatteriin virrannut laava on jo aikaa sitten peittänyt sen viereiset, matalammat huiput. Ei tiedetä mikä on ollut J.R.R. Tolkienin kirjoissa Taru sormusten herrasta ja Hobitti esiintyvän Yksinäisen vuoren (Lonely Mountain) esikuvana, mutta Mons Piton täyttäisi kyllä kriteerit. Piton vuoren huipulla on pieni kraatteri, jonka voi nähdä hyvän näkyvyyden vallitessa auringon valaistessa  matalalta Sateiden merta ensimmäisen neljänneksen aikaan.


Päätin ajankuluksi mitata ja laskea kuvan avulla Piton vuoren korkeuden. Ensin piti selvittää kuinka pitkän varjon vuori heittää Kuun pinnalle pikseleissä mitattuna. Avasin kuvan CCDStack ohjelmaan, jota käytän astrokuvieni kalibrointiin ja pinoamiseen. Ohjelmassa on kätevä ominaisuus, joka antaa hiirellä maalatusta alueesta sen koon pikseleinä ja paljon muutakin hyödyllistä informaatiota. Mons Pitonin varjon ympäri piirretty suorakulmio oli kooltaan 26 x 22 pikseliä, josta laskin varjon pituudeksi 32,8 pikseliä.



Seuraavaksi mittasin parin läheisen kraatterin, Aristilluksen ja Autolycusen läpimitat pikseleissä samalla menetelmällä. Mittauksen jälkeen tarkistin kraattereiden läpimitan ilmaisen Virtual Moon Atlas ohjelman avulla ja laskin kuinka monta metriä yksi kuvan pikseli vastaa Kuun pinnalla:   
Aristilluksen mitattu halkaisija 61 pikseliä ja Virtual Moon Atlaksen ilmoittama koko 56 km eli 918 m per pikseli. Autolycusen mitattu halkaisija 45 pikseliä ja Virtual Moon Atlaksen ilmoittama koko 41 km eli 911 m per pikseli, joista keskiarvona tuli 915 m per pikseli. Nyt sainkin laskettua Mons Pitonin heittämän varjon pituuden 32,8 x 915 m  eli 30 km.

Seuraavaksi piti selvittää missä kulmassa aurinko paistoi Kuun pinnalle kuvanottohetkellä. Kuva oli tallennettu FITS muodossa, joten CCDStack ohjelma osasi helposti kertoa, että kuva oli otettu 14.2.2008 20:49:29 UTC. Syötin ajankohdan Virtual Moon Atlas ohjelmaan "Ephemeris"-välilehdelle ja "Compute" painiketta napsauttamalla ohjelma laski kuvanottohetkellä vallinneen tilanteen. Auringon kulman selvittämiseksi tarvitsin Kuun terminaattorin (eli Kuun päivän ja yön rajan) longitudin kuvanottohetkeltä. Valitsin sopivan kraatterin (Kirch G), joka osui tarkalleen terminaattorille. Sen longitudi oli 7.99 W. Kulman laskemista varten tarvitsin vielä Piton vuoren longitudin ja latitudin, jotka nekin selvisivät Virtual Moon Atlaksen avulla helposti kodetta hiirellä napsauttamalla (longitudi 1.0 W ja latitudi 41.0 N). Auringon kulman laskin kaavalla: kulma=(kohteen longitudi - terminaattorin longitudi) * 0.01 * (100 - |kohteen latitudi|) ja sain tulokseksi 4,1 astetta. Nyt Mons Pitonin korkeus oli helppo laskea kaavasta korkeus= varjon pituus * tan(auringon kulma) eli 30 km * tan(4,1) josta tulokseksi pyöreästi 2,2 km.

tapioe

tapio ekholm
Celestron C6-S, SW80 ED, Scopos 66 APO
DSI II Pro, DSI Pro
HEQ5 Pro ja Porta Mount

Mare Nectaris

Hieno keissi, tapioe  8)

Mikä toi Virtual Moon Atlas -ohjelma on? Saako verkon yli käyttöön vai onko jokin shareware tms?

Timo Keski-Petäjä


SW Evostar 120 ED APO*TAL 250K*C8-N*SW 150 Pro*TAL 1 (Mizar)*Celestron Ultima 80*EQ6 Pro Eqmod + TS dual mount*CG-5 GOTO*TV: Nagler Type 4 17 mm, Panoptic 24 mm*Baader Hyperion Clickstop-Zoom 8-24*17 mm UWA-70*TV BIG 2x Barlow*Celestron 2x Barlow Ultima SV Series*TAL 3x Barlow*TS 5 x APO Barlow*TS CCD lunar camera

tapioe

Lainaus käyttäjältä: Mare Nectaris - 18.03.2008, 16:37:55
Hieno keissi, tapioe  8)

Mikä toi Virtual Moon Atlas -ohjelma on? Saako verkon yli käyttöön vai onko jokin shareware tms?

Kiitos.
Ilmaisen Virtual Moon Atlas ohjelman voi ladata linkin http://www.astrosurf.com/avl/UK_download.html takaa.

tapioe
tapio ekholm
Celestron C6-S, SW80 ED, Scopos 66 APO
DSI II Pro, DSI Pro
HEQ5 Pro ja Porta Mount

Mare Nectaris

#3
Kiitos linkistä, Tapio  :)

Oli aika iso lataus toi Pro -versio. - Pistin sen CSI:n ekajakson alkaessa käyntiin  :D  ja valmista tuli joskus yöllä ennen klo 3:a (en kyllä jäänyt katselemaan kuin CSI:n toisen jakson ...). Nopeus lataamisessa oli noin 19 kb sekunnissa (muodollinen laajakaistanopeus 24 mbit), mutta zippi on lähes 500 megaa ja avattuna lähes 800 megaa.

Mutta onpahan älyttömän hieno ohjelma noin ensikatselulla. Siellä on uskomaton määrä korkealuokkaisia kuvia Lunar Orbiterilta ja mm. Apollon kuuluisia Hasselblad -kuvia. Taustalla on mm. Lunar ja Planetary Institute, suosittelijana mm. ESA.  Tekijät ovat Patrick Chevalley (joka on myös Cartes du Cielin ohjelmoija) sekä Christian Legrand.

Ohessa vielä tekstiä Virtual Moon Atlaksen kotisivulta (luettu 19.3.08 klo 10). Lopussa hieman ranskalaisehkoa englantia, mutta homma on loistava  ;D

"This software, realized by Patrick Chevalley and Christian Legrand can visualize the Moon aspect for every date and hour and pilot computerized telescopes on the Moon surface. It permits also to study lunar formations with unique database and pictures library compiled by Christian Legrand.

It's conceived to be easily usable "in the field" according to an observing session needs, but also to study "at home" the Moon and its relief. It's interfaced with "Sky charts" Patrick Chevalley's freeware. This set is certainly now one of the most complete released

Rather than a long description, we invite you to read the complete manual or the quick user's guide or to look at the screens copies to see what are the possibilities.

The authors are decided to upgrade periodically the software, database and pictures library in the following monthes and years. If you think that a function would be useful for all Moon observers, don't hesitate to indicate it us. It could be possible to include it.

It's possible to choose the language used by the software and database. presently English and French version are available with the basic package. You can download more translation here .

The authors wish that others passioned amateur astronomers will propose their own translation in their language to make this software available to world wide Moon observers.

--------------------------------------------------------------------------------
Why is it free ?
This software is the result of a collaboration between Christian Legrand, a passioned lunar observer, co-author of the guide "Discover the Moon" published in English by Cambridge University Press and also published in French, German and Spanish, and Patrick Chevalley, author of the worlwide known freeware "Cartes du Ciel / Sky Charts".

The authors make him free for amateur astronomers, lunar observers and students who wish to practice selenography. They hope to promote Moon observation and knowledge because our satellite will become one of the next human spatial exploration step."

EDIT: Tässä vielä kyseisellä ohjelmalla väsäämäni asetelma Tykon ja Deslandresin seudulta, jossa Walter -kraatterin keskushuiput ovat kauniisti valaistuina ...
Timo Keski-Petäjä


SW Evostar 120 ED APO*TAL 250K*C8-N*SW 150 Pro*TAL 1 (Mizar)*Celestron Ultima 80*EQ6 Pro Eqmod + TS dual mount*CG-5 GOTO*TV: Nagler Type 4 17 mm, Panoptic 24 mm*Baader Hyperion Clickstop-Zoom 8-24*17 mm UWA-70*TV BIG 2x Barlow*Celestron 2x Barlow Ultima SV Series*TAL 3x Barlow*TS 5 x APO Barlow*TS CCD lunar camera

Mare Nectaris

#4
Vielä löytyi arkistojen kätköistä terminaattoria Mons Pitonilta (Kuun) pohjoiseen, pitkin Alppien vuoristoa. Kuvattu 6.8.2007 klo 3:55 Suomen kesäaikaa (0:55 UT). Ohessa myös Virtual Moon Atlaksen kartta ao. alueesta efemeridiin.

Ei kovin tarkka mutta idean saa  :-[

Edit: löytyi toinen, vähän tarkempi ja pikkuisen eri kohdasta, eli tänne sekin vaan. Sama päivä eli 6.8.2007 klo 2:31 Suomen kesäaikaa (5.8.2007 klo 23:31 UT).
Timo Keski-Petäjä


SW Evostar 120 ED APO*TAL 250K*C8-N*SW 150 Pro*TAL 1 (Mizar)*Celestron Ultima 80*EQ6 Pro Eqmod + TS dual mount*CG-5 GOTO*TV: Nagler Type 4 17 mm, Panoptic 24 mm*Baader Hyperion Clickstop-Zoom 8-24*17 mm UWA-70*TV BIG 2x Barlow*Celestron 2x Barlow Ultima SV Series*TAL 3x Barlow*TS 5 x APO Barlow*TS CCD lunar camera

Mare Nectaris

#5
Tässä vielä apua, jos todellinen Kuuhulluus pääsee iskemään  8)

Eipähän tämän jutun + Virtual Moon Atlaksen jälkeen oikeastaan ole väliä onko pilvinen päivä vai ei  :D

Kyseessä on UCLAssa vaikuttavan Jim Mosherin saitti, josta voi ladata järeän Kuuanalyysiohjelman. Valitse oheiselta saitilta oikeasta reunasta Jim's Lunar Terminator Visualization Tool (LTVT) ja pääset siitä näkemään sen ominaisuuksia ja tarvittaessa lataamaan, mikä kyllä ei ole ihan piirakansyöntiä:

http://www.henriksucla.dk/

Latailin näes nuo kaikki tiedostot ja sain ohjelman vieläpä päälle. Lataus ei tosin ollut kyllä mitään verrattuna tuossa ylempänä kuvattuun Virtual Moon Atlaksen lataamiseen  ;D

Kaikki tiedostot pitää panna samaan kansioon ja sitten zippailla auki. Oudoin ja hitain vaihe on se, missä ftp:n yli haetaan efemeridejä, mutta siitäkin selviää kun antaa vain selaimen hoitaa ftp -moodin ja kopioi kaikki tiedostot plus droppaa ne sitten sinne omaan kansioonsa koneelle.

Lopuksi esimerkki analyysistä, jolla Mosher selvittää Kuuhun liittyviä asioita ohjelmallaan. Skottilaisen Alan C:n ottamasta Kuukuvasta syntyy keissi, jossa ratkeaa tuon yksittäisen vuoren identiteetti (vuori näkyy foorumin kuvassa upeasti mustaa avaruutta vasten aivan kuvan äärilaidalla - valitettavasti itse kuvat eivät näy, ellei ole foorumin jäsen siellä):

http://www.cloudynights.com/ubbthreads/showflat.php/Cat/0/Number/2211286/page/2/view/collapsed/sb/5/o/all/fpart/1

Jälki on siis vaikuttavaa, kun vielä oppis käyttään  :P

Timo Keski-Petäjä


SW Evostar 120 ED APO*TAL 250K*C8-N*SW 150 Pro*TAL 1 (Mizar)*Celestron Ultima 80*EQ6 Pro Eqmod + TS dual mount*CG-5 GOTO*TV: Nagler Type 4 17 mm, Panoptic 24 mm*Baader Hyperion Clickstop-Zoom 8-24*17 mm UWA-70*TV BIG 2x Barlow*Celestron 2x Barlow Ultima SV Series*TAL 3x Barlow*TS 5 x APO Barlow*TS CCD lunar camera

Timpe

Lainaus käyttäjältä: Mare Nectaris - 22.03.2008, 19:13:15
... (vuori näkyy foorumin kuvassa upeasti mustaa avaruutta vasten aivan kuvan äärilaidalla - valitettavasti itse kuvat eivät näy, ellei ole foorumin jäsen siellä):
http://www.cloudynights.com/ubbthreads/showflat.php/Cat/0/Number/2211286/page/2/view/collapsed/sb/5/o/all/fpart/1

Käsittääkseni kuvat näkyvät kyllä CN:n foorumeilla vierailijoillekin, mutta ne joutuu klikkaamaan otsikon teksteistä erikseen esille:
(ohessa otsikon tekstit)
"Help also needed;what is this mountain?
      #2211286 - 02/22/08 02:57 PM Attachment (31 downloads)"

Klikkaa siis tekstiä Attachment, niin pitäisi näkyä ilman kirjautumistakin (ainakin minulle näkyy, selain Opera)...
- Timo Inkinen