Vanhan Venera-luotaimen laskeutumisalus putoaa Maahan

Aloittaja Leo, 30.04.2025, 20:22:48

« edellinen - seuraava »

Leo

Taivaalta on putoamassa historiallista romua, sillä noin viikon kuluttua Maahan putoaa vanhan Venukseen tarkoitetun luotaimen laskeutumisalus Kosmos 487.

Alus laukaistiin avaruuteen maaliskuun lopulla vuonna 1972. Sen oli määrä matkustaa Venus-planeetalle ja laskeutua sen pinnalle, mutta laukaisussa ilmenneen häiriön vuoksi se jäi vuosikymmeniksi Maata kiertävälle radalle.

Nyt 53 vuoden jälkeen alus tuhoutuu ilmakehässä. Erikoisen tapauksen tästä tekee se, että laskeutumisalus on varsin kestävää tekoa, joten se todennäköisesti selviää ihan maanpinnallekin saakka.

Mutta kenen puutarhaan saadaan historiallista romua? Todennäköisesti kappale putoaa kuitenkin mereen jossain 52.pohjoisen ja eteläisen leveyspiirien välisellä alueella. Ei kuitenkaan Suomeen. Painoa tuolla kappaleella on lähes 500 kg.

Tämänhetkinen ennustettu ajankohta on jossain toukokuun 10.päivän tienoilla. Ennuste tarkentuu ja voitte seurata tilannetta täältä.

Uutinen tapahtumasta myös tästä.

Teknisempää taustatietoa löytyy myös täältä.

iosainio

"Hollantilaistutkija Marco Langbroek vertaa blogissaan luotaimen iskeytymistä meteoriitin iskeytymiseen.

Hän arvioi space.com-sivuston mukaan, että luotain iskeytyy Maahan 145 mailin eli noin 233 kilometrin tuntivauhdilla."

Kuumeneeko tuolla nopeudella muu, kuin uutissivustot? Formula 1 kuskeille ainakin tulisi sitten kuumat paikat...

mistral

Lainaus käyttäjältä: iosainio - 02.05.2025, 22:17:38"Hollantilaistutkija Marco Langbroek vertaa blogissaan luotaimen iskeytymistä meteoriitin iskeytymiseen.

Hän arvioi space.com-sivuston mukaan, että luotain iskeytyy Maahan 145 mailin eli noin 233 kilometrin tuntivauhdilla."

Kuumeneeko tuolla nopeudella muu, kuin uutissivustot? Formula 1 kuskeille ainakin tulisi sitten kuumat paikat...

Linkistä löytyi taulukko jossa n. 80km korkeudella sen nopeus oli n. 80km/s. Siellä on ollut kuuma vaihe. 80km/s on 80x3600 = 288 000km/t. Vaikka ilma on harvaa, törmäykset typpeen ym. on rajuja.
Toisessa taulukossa oli mysteeri, luotain lähestyi maata tasaisesti vuodesta -72 aina vuoteen -22. Joku selitys sillekin on.